Olen harvemmin puhunut näistä hengellisistä luokituksista. Kuitenkin, kun Hesus Hesseli kehoitti meitä pitämään kynttilää näkyvällä paikalla, on asia tuotava julki.
_ _ _
Hengelliset luokat
1. Terve
2. Jumalan terve
3. Jumalattoman terve
_____
Terve
Hengellisessä mielessä "terve" ihminen on sitä tasapaksua harmaata massaa. "Terve" on nimikristitty, jonka sydämestä on kadonnut elävä liekki aika päiviä sitten. Terve menoa helv*ttiin.
_ _ _
Jumalan terve
"Jumalan terve" on liekin kantaja, mutta ei kuitenkaan sorru hengelliseen sooloiluun. Hänellä on uskovien yhteys ja synninpäästö. Siis koko eväspaketti taivasmatkaa varten.
_ _ _
Jumalattoman terve
Nämä tapaukset ovat harvinaisia, mutta sitäkin riivatumpia. "Jumalattoman terve" ei tyydy sivurooliin vaan saattaa ajatella puhujan saarnaa kuunnellessa että "haukotus, tämä on sitä perus-shittiä". Jumalattoman terve saattaa laatia oman Raamatun, josta hän on korjannut virheet pois. Esimerkiksi Raamatun kohta, jossa puhutaan "selkeästä viinasta", muuttuu muotoon "selkeää alkoholitonta viinaa".
Lisäksi Jumalattoman terve on lisännyt evankeliumin jokaiseen Raamatun kohtaan, jossa tehdään parannusta. Esimerkiksi kun Paavali kävi Korneliuksen luona, niin "Paavali saarnasi Korneliukselle synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Tämän jälkeen Paavali ja Kornelius saarnasivat koko Korneliuksen perhekunnalle kaikki synnit anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä."
_____
En kerro tämän enempää hengellisistä luokista, mutta valmistan teille uutta Raamatunkäännöstä. Poistan tai korvaan hyvyydellä perinteisestä Raamatusta kaiken riettauden ja synnin. Tämä siksi, että "Jumalan raitis ja evankeliumintäyteinen Biblia julkituotaisiin kristityn sydämen vahvistukseksi ja virkistykseksi."
Amen

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.