mamuista?
Minusta hän on sanonut,että tervetuloa Suomeen tekemään töitä, mutta ei loisimaan - se on ihan oikein sanottu.Soini on sanonut myös,että maassa maan tavalla - sekin on oikein sanottu.Joten mikä mättää?
Sitten on tämä Halla-aho joko on kirjoittanut arvostelevasti ja negatiivisesti islamista ja muslimeista - se on saanut naurettavan haloon aikaiseksi,kaikki suur-suvaitsevaiset punaiset ovat nähneet punaista.
Mutta on se vaan kumma että islamia tai muslimeita ei saa arvostella tai "mollata" lainkaan,kun kaikkia muita uskontoja ja ryhmiä saa - mutta islam on tabu.
Ja kun totuus on että juuri muslimeita ja islamia tulee arvostella kovin sanoin,sillä islamilaiset maat ovat täysin jälkeenjääneitä länsimaisesta kehityksestä,demokratista ja ihmisoikeuksista ei ole tietoakaan - muslimit eivät osaa juuri muuta kuin riidellä ja sotia.
Muslimit ovat myös se ryhmä jolla on vaikeuksia sopeutua länteen,totuus on että suuri osa heistä EI HALUA SOPEUTUA kristittyyn yhteiskuntaan - vaan he haluavat jatkaa elämistä samalla lailla kuin kotimaissaankin,he eristäytyvät muista omille asuin alueilleen.Näin on mm. Ruotsissa käynyt,myös Tanskassa missä eräs tutkija(mamu itse)sanoi,että Tanskassa on alueita joissa tanskan laki ei ole lainkaan voimassa - vaan niissä mennään sharian mukaan,eikä Tanskan viranomaiset voi mitään.
Tällaista porukkaa sitten vasemmistolaiset mamuhyysärit haluavat Suomeen - täysin järjetöntä.
MITÄ SOINI ON SANONUT
3
<50
Vastaukset
- pöö...
Tietty vasemmisto porukka joka ennen ihaili Neuvostoliittoa,alkoi ihailla monikulttuurisuutta kun neukkula hajosi ja heille tuli tyhjiö - mutta keksivät sitten muslimit.
Juutalaisviha yhdistää muslimeita ja vasemmistoa. - Soini on oikeassa
Fundamentalistit ovat ongelma kaikissa uskonnoissa. Nämä hihhulit näyttävät verisen tien paratiisiin, militantit pilaavat "oikean" uskovaisen maineen ja ajavat heidät vaikeuksiin. Vastuuttoman toiminnan taustalla piilottelee hirvittävä hinku maalliseen valtaan. Erityisen hankala tilanne on islamissa ja yhdysvaltalaisten äärioikeistolaisten kristittyjen keskuudessa.
Soini on ehdottomasti oikeassa; maassa maan tavalla on hyvä lähtökohta säilyttää yhteiskuntarauha. Tunnen muutamia suomalaistuneita arabimuslimeja, jotka ovat tämän tajunneet. He tekevät työtä, harjoittavat omaa uskontoaan ketään häiritsemättä, antavat arvon uudelle kotimaalleen ja sen elämäntavalle. He eivät ole sulkeutuneet omaksi ryhmäkseen, vaan toimivat avoimin mielin suomalaisessa yhteiskunnassa sen asettamilla pelisäännöillä.
Käsittääkseni sopeutumisen taustalla vaikuttaa molemminpuolinen kunnioitus. Miten raamattu sanookaan: Tunne oma arvosi, anna arvo toisellekin tms.- Laki kaikille sama
Suomessa on monta "maan tapaa", joita maahanmuuttajien ei kannata seurata. Lakia kaikkien on kuitenkin pääsääntöisesti noudatettava, oli sitten kantaväestöä tai maahanmuuttaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481239Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131123
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753