Jokainen ennakkoääni, jonka Paavo Väyrynen on saanut EU vastaisuudestaan, ovat tulleet jo petetyksi. Keskusta TUKEE eu:n Tukipaketteja ! Uuriset 20.01.2012 yle.
Väyrynen , Väyrynen, pyydäppäs Paavo anteeksi.
2
<50
Vastaukset
- Väykkä on kansan Väykkä
Onkos Harri jäänyt opinnot kesken ala Haavisto. Väyrynen ei ole hallituksessa eikä Suomen presidentti ole minkään puolueen jäsen.
Väyrysen presidenttiehdokkuus lähti käyntiin keskustapuolueen ulkopuolelta. Keskusta tuli tukemaan Väyrystä myöhemmin kun kansa vaati Väyrystä ehdokkaaksi. - Win win
Väyrysen valinnalla toiselle kierrokselle varmistetaan Niinistön valinta tasavallan presidentiksi. Näin, koska enemmistö kansasta on valmis toisellla kierroksella äänestämään ketä tahansa muuta kuin Väyrystä. Vain enemmistön taakseen saamaan kykenevä voidaan valita presidentiksi.
Väyrysen toisellle kierrokselle pääseminen olisi suuri voitto niin Väyryselle kuin Niinistölle. Niinistön valinta olisi silloin täysin selvä ja Väyrysen pyrkimys päästä takaisin Keskustan puheenjohtaksi olisi sinettiä vaille valmis.
Väyrystä äänestämällä varmistat niin Niinistön presidenttiyden kuin Väyrysen paluun Keskustan johtoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1041740Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081730Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1051650Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541418Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii477951Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50941Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298877Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347826