Oma tulkintani presidentinvaalitenteistä.

Olen seurannut poikkeuksetta kaikki tv -vaalikeskusteluohjelmat, jotka ovat tulleet ilmaisilta tv kanavilta. Pyrin antamaan rehellisen puolueettoman kannanottoni näkemäni ja kuulemani perusteella. On syksyinen aamu itäisessä Suomessa, yöllä on jo ollut pakkasta.Varpunen katselee kylmissään laitumella paskantavaa lehmää, sillä on niin kylmä, että se lentää siihen lämpimään paskaan ja uppoutuu kaulaansa myöten siihen lämpimään paskaan. Sille tulee niin hyvä olo siinä lämmössä, että se alkaa visertää, ja visertää, silloin talon kissa tuli ja nappasi sen suihinsa. Tarinan opetus ei pidä viserellä, kun on kaulaansa myöten paskassa. Tämän olen huomannut se on Suomen tilanne sen näkee keskssteluista, mutta Suomi on jo lähes hautautunut Varpusen tavoin ja on tilanteessa juuri ennen viserrysksen aloittamista. Sen näkee myös keskustelioista. Loppuanalyysini Kaikki muut Presidenttiehdokkaat lukuunottamatta Sari Essayahta ja Timo Soinia ovat tietoisesti tai tiedodtamattaan tilanteessa, jossa ollaan jo tarpeeksi syvällä ja voitaisiin aloittaa viserrys, toiset siinä, että vielä syvemmälle vähän ja sitten vasta viserrys. Sari Essayah ja Timo Soini huutavat kissa tulee, kissa tulee, ...

Samaan kuoroon yhtyi myös Presidentti Mauno Koivisto, hänkin huusi kissa tulee, kissa tulee, ....
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Saman havainnut.

Äänestä
  • Kaikki olettavat, että Niinistöstä tulee seuraava presidentti, joten meno on sen mukaista.

    Äänestä

Sari Essayah on paras valinta Suomelle koska hän ekonomina ymmärtää tulevan talouskurimuksen ongelmat.

www.essayah2012.fi

http://areena.yle.fi/video/1326826252281

www.youtube.com/watch?v=XSEcz2Ho7M8

www.youtube.com/watch?v=QyVUmmYW8s

http://areena.yle.fi/video/1325102147541

http://www.seinajoensanomat.fi/artik...isyhteiskuntaa

http://www.ulkopolitiikka.fi/article...tyo_on_ykkonen

www.essayah.fi/blogi.html

http://live.hs.fi/Event/Presidentti-...essayah?Page=0

www.youtube.com/watch?v=0VG4xud4sM

www.youtube.com/watch?v=vqFcMXuugw

www.mtv3nettitv.fi/progId=99911

www.katsomo.fi/?progId=102959

http://areena.yle.fi/video/1326093805420

www.hameensanomat.fi/?article=174308

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011...18102_uu.shtml

http://areena.yle.fi/player/index.ph...54&language=fi

www.katsomo.fi/progId=99906

http://areena.yle.fi/audio/1326093605494

www.uudenkaupunginsanomat.fi/uutiset/297075.html

http://www.aikakauslehdet.fi/default...sp?docId=32481

http://sari.essayah.puheenvuoro.uusi...4-tipattomalle

Sari Essayahin puheenvuoron aiheeseen liittyen KD:n kansanedustaja Jouko Jääskeläinen on laskenut, että jos suomalaiset joisivat 20% vähemmän, kuntauudistuksia ei tarvisi tehdä! > http//suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/salainen/-kuntakartta-ministerion-suunnitelmat-paljastuivat

http://areena.yle.fi/player/index.ph...20&language=fi

http://areena.yle.fi/video/1326366973654

http://ylex.yle.fi/ylex-areena/play/132636673654

http//www.radionova.fi/ohjelmat/eppu-salminen/pressaklubi/Sari_Essayah--pitaisiko-homoseksuaalisuus-kriminalisoida--23771.html

www.uudenkaupunginsanomat.fi/uutiset/297075.html

http://areena.yle.fi/audo/1326093605494

http://www.wgh.fi/puheenvuorot/puhee...s-sari-essayah

http://www.radioaalto.fi/viihdeuutis...4yrysest%C3%A4

www.radiocity.fi/audiovideo/vieraat/2/45/

http://www.apu.fi/artikkeli/sari-ess...syhteiskuntaan

http://www.kaleva.fi/uutiset/preside...kasissa/924199

http://tukilinja.fi/index.php?option...0=52&Itemid=46

http://omaisten.org/index.php?option...=421&Itemid=22

www.ruutu.fi/node/373834

www.uutisaalto.fi/etusivu/kaikki/1306572

http://www.iltasanomat.fi/presidenti...441924516.html

http://www.iltasanomat.fi/presidenti...844193022.html

http://www.vaestoliitto.fi/mita_vaes.../sari-essayah/

http//itauusimaa.vartti.fi/itauusimaa/uutiset/sari_essayah_porvoossa_urheiluvalmentajienarvostus ta-tulisi-lisätä

http://www.slu.fi&lum/numero_4_2010_..._sari_essayah/

http://www.3t.fi/artikkeli/uutiset/v...ari_essayah-kd

www.youtube.com/watch?v=IunGOWXEvVg

http://fi.radio86.com/ihmiset-elama/...uomessa-kasvaa

http://www.kd.fi/KD/www/fi/ajankohta..._objectID=7489

http://www.turkulainen.fi/artikkeli/...sidentinvaalit

Äänestä

Kommentoi aloitusta


CITIZEN FIN kirjoitti:

Olen seurannut poikkeuksetta kaikki tv -vaalikeskusteluohjelmat, jotka ovat tulleet ilmaisilta tv kanavilta. Pyrin antamaan rehellisen puolueettoman kannanottoni näkemäni ja kuulemani perusteella. On syksyinen aamu itäisessä Suomessa, yöllä on jo ollut pakkasta.Varpunen katselee kylmissään laitumella paskantavaa lehmää, sillä on niin kylmä, että se lentää siihen lämpimään paskaan ja uppoutuu kaulaansa myöten siihen lämpimään paskaan. Sille tulee niin hyvä olo siinä lämmössä, että se alkaa visertää, ja visertää, silloin talon kissa tuli ja nappasi sen suihinsa. Tarinan opetus ei pidä viserellä, kun on kaulaansa myöten paskassa. Tämän olen huomannut se on Suomen tilanne sen näkee keskssteluista, mutta Suomi on jo lähes hautautunut Varpusen tavoin ja on tilanteessa juuri ennen viserrysksen aloittamista. Sen näkee myös keskustelioista. Loppuanalyysini Kaikki muut Presidenttiehdokkaat lukuunottamatta Sari Essayahta ja Timo Soinia ovat tietoisesti tai tiedodtamattaan tilanteessa, jossa ollaan jo tarpeeksi syvällä ja voitaisiin aloittaa viserrys, toiset siinä, että vielä syvemmälle vähän ja sitten vasta viserrys. Sari Essayah ja Timo Soini huutavat kissa tulee, kissa tulee, ...

Samaan kuoroon yhtyi myös Presidentti Mauno Koivisto, hänkin huusi kissa tulee, kissa tulee, ....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu