Paavo pressaksi

pahvisale.

Paavo Arhinmäki on nuori ja todella fiksu poliitikko, ja soisin sydämestäni, että presidentin linnassa asuisi vihdoinkin oikea perhe!
Eli ei mitään "kokeneita" vanhuksia vaan nuoria fiksuja ihmisiä joilla on ennakkoluuloton asenne asioihin ja tulevaisuuteen!

Paavo Arhinmäkihän on näistä nykyisistä presidenttiehdokkaista nuorin, maltillisin ja edustaisi Suomea myös perheenisänä todella fiksusti, päivittäisi Suomen presidentti - instituution tälle vuosituhannelle ja tähän päivään!!

Nuori perheenisä presidenttinä olisi todellista tasa - arvoa valtion ylimmässä johdossa!

Kannatetaan!

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuri näin

      Nythän eletään jo vuotta 2012.Eikä mitään 70-lukua.

    • ex...

      Äänestetty jo on!!Paavo on paras.
      Parasta mitä äänestämällä saa.

    • Paavon teesit

      Vasemmistoliiton presidentinvaalikampanjassa korostuu kolme teemaa ylitse muiden. Nämä ovat Suomen kansainvälinen asema rauhan ja yhteistyön rakentajana, moniarvoisen, vähemmistöjä kunnioittavan yhteiskunnan puolustaminen sekä pohjoismaisen hyvinvointivaltion tulevaisuus.

      - Kansainvälinen solidaarisuus on ainoa keino selvitä maapallon laajuisista ongelmista kuten ilmaston lämpenemisestä, aavikoitumisesta, sodista ja köyhyydestä, sanoo Vasemmiston presidenttiehdokas kulttuuri-, urheilu- ja tasa-arvoministeri Paavo Arhinmäki.

      - Suomen pitää olla eturivissä vahvistamassa YK:n roolia. YK:n sivuuttaminen avaa portit mielivallalle ja vahvempien oikeudelle kansainvälisessä politiikassa. On tärkeää, että Suomi on mukana YK:n turvaneuvostossa, sanoo Arhinmäki.

      Arhinmäen mukaan Suomi voi olla avoin ja hyväksyvä yhteiskunta. Hän korostaa presidentin roolia arvojohtajana.

      - Ihmisiä ei pidä jaotella meihin ja muihin, hyviin ja huonoihin. Me olemme kaikki tärkeitä. Suomalaiset ovat sinnikkäitä, avarakatseisia ja auttavaisia. Presidenttinä haluan vaalia ja vahvistaa näitä kansallisia ominaisuuksiamme.

      Arhinmäki haluaa vahvistaa myös pohjoismaista hyvinvointivaltiota.

      - Suomi ei ole menestynyt sillä, että koko yhteiskunta revitään auki markkinavoimien ja ahneiden yritysjohtajien vapaaksi temmellyskentäksi. Vahvuuksiamme ovat olleet kattava peruskoulutus, maksuton jatkokoulutus, tasaiset tuloerot ja kattavat hyvinvointipalvelut. Nyt Eurooppaa raastavassa taloudellisessa epävarmuudessa näiden turvaaminen on ensiarvoista.

      - Hyvinvointivaltio tarkoittaa myös oikeutta työhön ja kunnon toimeentuloon. Myös tulo- ja terveyserojen kaventaminen on edellytys hyvälle yhteiskunnalle. Suomi pärjää vain, jos se pitää huolta jokaisesta täällä asuvasta.

      • Haluaako?

        "Arhinmäki haluaa vahvistaa myös pohjoismaista hyvinvointivaltiota."

        Sellainen ei ole mahdollista EU-oloissa, ja eihän vasemmisto halua EU:sta eroon...


    • hyvää jatkoa....

      Arhinmäellä hyvä asema nyt näyttää kykyään...Nyt riittää ,jos voittaa Liposen.on saavutus sinäänsä.Näkee jo nyt,että Suomalaisten asenteet on muuttuneet.Arhinmäki on ehkä tulevaisuuden presidenti.Nuoreksi hyvä.Jatkoa samaan malliin.Suomen kansan asialla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe