Väyrynen voitti Presidenttipelin ylivoimaisesti.

Luki.

Valinta on hyvä.verrattuna kahteen muuhun ennakko suosikkiin.

Mikäli Keskisuomalaisen leikkimielistä Presidenttipeliä on uskominen, Suomen tasavallan seuraava presidentti on Paavo Väyrynen (kesk.).

Väyrysen äänisaalis lauantai-iltana kello 20 päättyneessä pelissä oli 53 prosenttia kaikista äänistä. Jos ihmiset äänestäisivät varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina samoin kuin Presidenttipelissä, voittaisi Väyrynen vaalit jo ensimmäisellä kierroksella.

Tiukin kilpailu Presidenttipelissä oli kokoomuksen Sauli Niinistön ja vihreiden Pekka Haaviston välillä. Toiseksi kirinyt Niinistö haali 14 prosenttia annetuista äänistä, kun Haaviston äänisaalis oli yhden prosenttiyksikön vähemmän, 13 prosenttia.

Neljänneksi reilu viikon kestäneessä pelissä sijoittui perussuomalaisten Timo Soini, joka sai seitsemän prosenttia vastanneiden äänistä.

Viiden prosentin kannatuksen sai kristillisdemokraattien Sari Essayah ja neljän prosentin vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki.

Vastanneista kolme prosenttia antoi äänensä sosiaalidemokraattien Paavo Lipposelle. Viimeiselle sijalle jäi ruotsalaisen kansapuolueen Eva Biaudet yhden prosentin kannatuksella.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaa

      Miten liittyy asuntojen hintoihin?

    • Luki.

      Siten liittyy, ettei maaseutu näivety,vaan elinvoimaa on sieläkin,ja palvelut säylyy kaikilla kansalaisilla.

      Kuntauudistukset eivät supistu niin voimakkaasti.

      Koko suomi pitää pitää elävänä maaseutua myöten,on ajateltava Laaja katseisesti.

      Köyhät, pien yrittäjille on oltavat edellytykset huomiseen.

      • Pelistä totta

        Presidenttipeli otti tänään askeleen kohti todellisuutta. Väyrysen vaalitapatumassa Helsingissä Finlandiatalolla oli tupa täynnä ja ulkopuolellekin jäi väkeä.

        Muut ehdokkaat menivät hiljaisiksi. Kourallinen yleisöä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1984
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1804
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1470
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      523
      1091
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      978
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      920
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      889
    Aihe