Sari Essayah on ehdottomasti kaikkien aikojen varteenotettavin presidenttiehdokas. Hän on uskossa, tehnyt parannuksen synneistään, ottanut upotuskasteen, eronnut kirkosta.
Sari on erittäin älykäs ja asiansa tunteva, sekä myös kaikissa tehtävissä eteen päin pääsevä.
Siis huomenna äänestämme numero 7.
Ja mikäli Saria ei suoraan valita presidentiksi äänivyöryllä, niin toisella kierroksella jatkamme.
Timo Soini on kristittyjen varaehdokas. 3.
Sari Essayah kastettiin Turussa
2
<50
Vastaukset
- Siksipä Sari #7
Sarilla ovat arvot kohdallaan. Hän ei häpeä olla avoimesti kristitty. Sari on selkeä, avoin, rehellinen, isänmaallinen.
Sari on asiantunteva. Hänellä on Euroopan parlamentin talousvaliokunnasta viime käden tietoa ja näkemystä kansainvälisestä talouskriisistä ja ratkaisuista siihen. Sari ajaa EU:n ja ja euron säilymistä elinkelpoisina ja painaa jarrua Suomelle epäedulliselle liittovaltiokehitykselle ja tulonsiirrolle.
Sari on tehokas. Hän ajaa vainottujen vähemmistön asioita ulkosuhteissa, tehokkaampaa kehitysyhteistyötä ja työtä korruptiota ja rikollisuutta vastaan.
Sari on luonnonsuojelullisesti fiksu. Hän ajaa kestävää elämäntapaa ja ratkaisuja ympäristökriiseihin, ilmastonmuutokseen ja kilpailuun ehtyvistä luonnonvaroista.
Sari on yhteistyökykyinen. Hän ajaa lisääntyvää yhteistyötä Itämeren maiden, kuten Pohjoismaiden ja Venäjän, kanssa niin tutkimuksessa, taloudessa kuin kulttuurissa.
Sarilla on korkea paineensietokyky. Hän siirtäisi painopistettä siviilikriisinhallinnan suuhtaan ja pitäisi huolta Suomen puolustuskyvystä ilman NATO-jäsenyyttä.
Sari on empaattinen nainen. Hän ajaa vanhusten, lasten, nuorten ja vammaisten näkökulmaa visiossaan lähimmäisyhteiskunnasta, jossa kannamme yhdessä ja erikseen vastuuta toisistamme.
Muun muassa näiden syiden vuoksi minä äänestän Sari Essayahia Suomen Tasavallan presidentiksi. Äänestä sinäkin!
Tutustu lisää netissä osoitteessa www.essayah2012.com. - nyt ratkaistaan
Jumalan Sana: "Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä!" Snl. 14:34.
Jos et äänestä Sauli Niinistöä, olet antanut äänesi synnin puolelle homo-Pekan hyväksi. Se on nyt tosiasia! -
Suomen tilanne on painajaismainen kauhukuva: On suuri kansallinen synti, että seksuaalisten kieroutumien valtaama mies on edes ehdokkaana! Raamattuhan sanoo selvin sanoin, ettei homo ole luotettava (Room. 1:26-32), vaan on täynnä kaikenlaista pahuutta. Ja sellaisia on valtion koneistoissa jo enemmänkin. Raamatun mukaan se on siis Suomen häpeä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931402
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52781- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253657Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7605Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55599- 53594