Jouko Pihon vaalivetoomus

Tänään, 22.1.2012, on presidentinvaalien 1. kierroksen varsinainen äänestyspäivä.

Aika suuri osa suomalaisista, kuten minäkin, on jo äänestänyt ennakkoon. Tämä vetoomukseni ei kosketa heitä, paitsi toisen kierroksen äänestyskäyttäytymisen osalta.

Haluan nyt vedota kaikkiin teihin, jotka äänestätte tänään, varsinaisena äänestyspäivänä.

Ensinnäkin haluan kehottaa kaikkia äänestämään säästä tai muista sen kaltaisista seikoista riippumatta. Jokainen ääni on nyt tärkeä.

Toisekseen tuon esille sen, että nämä vaalit ovat henkilövaalit, ei puoluevaalit. On ymmärrettävää, että kaikki mukana olevat puolueet ovat hakeneet näiden vaalien kautta julkisuutta myös omalle puolueelleen. Tätä näkyvyyttä kaikki puolueet ovat jo saaneet riittävästi, joten itse äänestystilanteessa voisi unohtaa puoluepropagandan ja oman puolueen edun ja äänestää parasta henkilöä Suomen presidentiksi, vaikka hän olisikin eri puolueesta.

Nyt ei ole kuitenkaan kyseessä eduskuntavaalit. Nyt Suomelle valitaan presidenttiä, arvojohtajaa ja ulkopolitiikan johtajaa yhdessä valtioneuvoston kanssa.

Olen 15.8.2011 lähtien kannattanut julkisesti Paavo Väyrystä Suomen presidentiksi. Uskoin alusta alkaen siihen, että Väyrysestä tulee Suomen seuraava presidentti, silloinkin, kun Väyrysen gallup-kannatus oli syyskuun alussa 2011 jotain 1 %:n luokkaa.

Olen näiden viiden kuukauden aikana kirjoittanut lukuisia artikkeleita Väyrysen puolesta eri foorumeilla sekä osallistunut eri nettifoorumeilla käytävään keskusteluun vastaten monenlaisiin Väyrystä koskeviin väitteisiin ja kysymyksiin. Tässä suhteessa tärkein kirjoitukseni on "Mikä on totuus Paavo Väyrysen väitetyistä virheistä?", jonka tein syyskuussa 2011 ja joka löytyy googlettamalla, mikäli joku ei ole sitä lukenut.

Tämän kampanjan aikana on käsitykseni Paavo Väyrysen ylivertaisesta pätevyydestä presidentiksi vain vahvistunut.

Toivon, että ihmiset, joilla on Väyrystä kohtaan ennakkoluuloja, voisivat ajatella niin, että ei Väyrynenkään ole täydellinen, mutta hän on näistä ehdokkaista paras. Väyrysen menneisyydessä on asioita, joiden kohdalla voi olla kriittinen (tosin monet jutut ovat vääristeltyjä), mutta menneet ovat menneitä. Väyrynenkin on muuttunut monella tapaa erittäin myönteisesti, kuten huumorin ja itseironian suuntaan.

Minä koen, että Väyrynen on monien kokemustensa ja tuhansissa liemissä keittämisten jälkeen tullut nöyräksi, ihmisläheiseksi ja tasapainoiseksi persoonaksi ollen edelleen myös vahva tahtoihminen ja nopeaälyinen asioiden havainnoitsija.

Sanon sen tähden kaikille tänään 22.1.2012 äänestäville ihmisille, että Paavo Väyrynen on paras valinta Suomen presidentiksi. Väyrynen on isänmaallinen, suomalaisten ja koko Suomen parasta ajatteleva perinteisiä arvoja kunnioittava jämäkkä tahtopoliitikko, jonka haltuun voi turvallisesti antaa Suomi-laivan ohjaamisen kohti parempaa tulevaisuutta.

10

94

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pihossa.

      Pihoksella näyttää kutittavan anusta Haaviston edessä.

      Gal. 3:28

      Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.

      • gdfgdfgdfgdfg

        dfgdgdf


    • jakinboas11

      Yhdentekevää ketä äänestät pertti piltenperi voittaa, suomen kansako kykenisi uuden maailmanjärjestyksen tulon mitätöimään.
      On se niin kumma kun poliitikot niin kieroillen selittää uutta maailmanjärjestystä, vaikuttaa alentavastu kannatukseen vai?
      Väyrynen kanattaa yhtä maailmanvaluuttaa, tiedätkö mitä se merkitsee ja kenen ideologiaan se kuuluu? joten joten ,,, äänestä Väyrystä.)

    • väy paa
      • jakinboas11

        Mutta Sauli Niinistö sanoi että koko 2000m luvun alku on ollut uuden maailmanjärjestyksen syntyaikaa, hän tietää eikä varmaan ole jarruna.
        Velka on kolmas maailmansota ja toivottavasti se päättyy verettömästi.


    • Miksi maanpetturia ?

      Monet ihmiset muistavat miten Paavo Väyrynen juonitteli Venäjän tiedustelupalvelun kanssa Ahti Karjalaisesta seuraavaa presidenttiä Urho Kekkosen tilalle.

      http://personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/suomettajan....htm
      "Ulkoministeri Paavo Väyrynen keskusteli ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa siitä, miten Neuvostoliitto voisi toimia Suomen presidentinvaaleissa Ahti Karjalaisen hyväksi Johannes Virolaista ja Mauno Koivistoa vatsaan. "

    • .

      * Eniten kokemusta!
      * Parhaat tiedot!
      * Pisin kokemus ulkopolitiikasta!
      * Ylivoimainen presidentinvaalikampanja!
      * Hauskin ja rennoin ehdokkaista!
      * Laajin vaalikiertue!
      * Ajattelee eniten Suomen etua!
      * Suosituin viimeisenä arkipäivänä Helsingissä!
      * Nostanut eniten puolueensa kannatusta!
      * Ei luovuta koskaan!
      * Ainoa monipuolista yritystoimintaa harjoittava ehdokas!

      siis PAAVO VÄYRYNEN!

      • Totuus Väyrysestä

        * Eniten kokemusta!
        -Aivan, hänellä on eniten kokemusta suhteiden hoidosta Venäjän tiedustelupalvelun kanssa. Kukapa muu olisi kääntänyt takkiansa niin monta kertaa.

        * Parhaat tiedot!
        -Aivan, hän tuntuu tietävän kaiken itsestään, eikä hän taida pahemmin muista välittääkään.

        * Pisin kokemus ulkopolitiikasta!
        -Eri asia on sitten, pitäisikö tuollaista 65 vuotiasta vanhusta äänestää vai pitäisikö äänestäjien antaa hänelle tilaisuus vanhuuden lepoon ja rauhaan.

        * Ylivoimainen presidentinvaalikampanja!
        -Tuo ei pidä paikkaansa, huonoa viihdettä tarjoavat monet muutkin.

        * Hauskin ja rennoin ehdokkaista!
        -Mies joka murjottaa tämän tästä ja syyttää lehdistä mediapelistä ? Huono häviäjä.

        * Laajin vaalikiertue!
        -Muistiko käydä edes Moskovassa ? Siellä hänellä on runsaasti kannatusta, ainakin sikäläisten kommunistien keskuudessa.

        * Ajattelee eniten Suomen etua!
        -Tuossa kohdin kirjoitit väärin, tarkoitit varmaan, että hän ajattelee eniten omaa etuaan.


        * Suosituin viimeisenä arkipäivänä Helsingissä!
        -Kansa on iloissaan, että vihdoinkin pääsee näkemästä häntä, joten tuo suosio ei ole kunniaksi.

        * Nostanut eniten puolueensa kannatusta!
        -Useimmat ovat sitä mieltä, että koko keskustapuolue joutaa kadota. Turha puolue, joka on unohtanut äänestäjänsä.

        * Ei luovuta koskaan!
        - Tuo tarkoittaa suomeksi: Miehellä on kyltymätön vallanhimo. Onneksi useimmat äänestäjät eivät äänestä tuollaisia fanaatikkoja.

        * Ainoa monipuolista yritystoimintaa harjoittava ehdokas!
        -Tarkoitatko paljon kohua aiheuttanutta jalasmökkiä ?
        Onko hän alkanut myymään niitäkin ?
        http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Jalasmökki/HS20090205SI1YO026x1


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      206
      2042
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1207
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      174
      1092
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      782
    7. 70
      781
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      340
      678
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      671
    Aihe