Ympäri maailman viime elokuusta asti kuuluneet oudot äänet, jotka muistuttavat pasuunan ääntä. Itselleni tuli mieleen, että Jumala varoittaa meitä ajan loppumisesta ja on vain vähän aikaa huutaa avukseen Herraa. Raamatussa on kohta; " Sitä, joka minua avukseen pyytää, minä en hylkää". Minun unessani sanottiin, ettei aikaa enää ole. Jumalan mitta on tullut täyteen. Ukkosti, salamoi ja taloja syttyi tuleen. Satoi isoja rakeita. Ihmettelin, että nythän on vasta maaliskuu, eikös se pitänyt olla vasta joulukuun lopulla? No unet ovat unia, enkä ole mikään profeetta. Kerran nukkumaan mennessäni mietin, miltä mahtaa näyttää, kun maailmanloppu tulee. Näin näyn eli en vielä nukkunut: Taivas oli syvän vaaleanpunainen ja taivasta halkoi violetti iso risti. Enpä sitten ihan heti nukahtanutkaan. Myönnän, että pelkään, mutta myös rukoilen sieluni puolesta. Mutta ne äänet; kenelläkään selitystä?
strange sounds youtubessa
30
290
Vastaukset
- yksin armosta
No ei selitystä, mutta minäkin kuulin ne!
- pojan äiti.
Minun poikani heräsi yöllä ja sanoi aamulla kun utelin että miksi ja mitä näit yöllä hää vastas että;
"Enkeli tuli ja herätti hänet pasuunan äänellä yöllä."- yksin armosta
Milloin tämä tapahtui?
- Rillipäänörtti
Jos kyse olisi enkelien pasuunoista, joista Ilmestyskirja puhuu, niin sitten varmaankin pitäisi alkaa tapahtumaan jotain (mitä noihin pasuunoihin puhaltamista seurasi), mutta eipä näytä tapahtuvan.
Itselleni tuli mieleen nämä "äänet", joista Ilmestyskirja puhuu monessa kohdassa:
Ilm. 4:5: Ja valtaistuimesta lähti salamoita ja ääniä ja ukkosen jylinää; ja valtaistuimen edessä paloi seitsemän tulisoihtua, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä.
Ilm. 8:5: Ja enkeli otti suitsutusastian ja täytti sen alttarin tulella ja heitti maan päälle; silloin syntyi ukkosenjylinää ja ääniä ja salamoita ja maanjäristystä.
Ilm. 11:15:Ja seitsemäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kuului taivaassa suuria ääniä, jotka sanoivat: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti".
Ilm. 11:19: Ja Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään, ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita.
Ilm. 16:18: Ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää; ja tuli suuri maanjäristys, niin ankara ja suuri maanjäristys, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti, kuin ihmisiä on ollut maan päällä.
Näille "äänillehän" ei ole ilmoitettu mitään sen kummempaa tarkoitusta. Ne ovat verrattavissa salamoihin ja ukkosenjylinään. Kuitenkaan Raamattu ei missään muualla puhu tällaisista "äänistä" kuin Ilmestyskirjassa, joten ne liittyvät lopun tapahtumiin.- Unen näkijä
Näin tällaista unta. Olin kaupungin keskustassa ja tajusin että olen unessa (unimailman kuninkuus tuli minulle) Tiesin heti että se unimailma on minun kautta ja minussa. Aloin tehdä erillaisia kehon liikkeitä että en heräisi ja keskittymiseni ei olisi siinä että nukun ja olen oikeasti sängyssä. Kaupungissa alkoi maanjäristys mikä halkaisi ja räjäytti taloja, minusta lenti salamoita ja jokapuolella kuului niin suuri ukkosen pauke ettei sellaista voi oikeasti olla , sen jälkeen jokapuolella lenteli valopalloja vähän kuin rakeita samaanaikaan kun minusta lentävät salamat repi kaikkea rikki. Lopuksi jäin vain ihmettelemään ilmassa leijjailevia valkoisi juttuja ja uni vaihtui toiseen missä en enää tajunnut olevani unessa.
Jeesus sanoi Pilatukselle kun Pilatus kysyi Jeesukselta onko hän juutalaisten kuningas. "Minä olen kuningas, mutta en tämän mailman kuningas. Jos olisin tämän mailman kuningas, palvelijani olisivat taistelleet puolestani."
Edellinen uni missä tiesin olevani unessa sijoittui paikalliseen baariin missä suuri joukko ihmisiä kerääntyi ympärilleni viettämään kanssani aikaa.
Onko kaikilla ihmisillä samat voimat kuin Jeesuksella oli? Ainakin hän totesi että tulemme tekemään suurempia tekoja mitä hän teki. Ja jos olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran... - Unen näkijä
Unen näkijä kirjoitti:
Näin tällaista unta. Olin kaupungin keskustassa ja tajusin että olen unessa (unimailman kuninkuus tuli minulle) Tiesin heti että se unimailma on minun kautta ja minussa. Aloin tehdä erillaisia kehon liikkeitä että en heräisi ja keskittymiseni ei olisi siinä että nukun ja olen oikeasti sängyssä. Kaupungissa alkoi maanjäristys mikä halkaisi ja räjäytti taloja, minusta lenti salamoita ja jokapuolella kuului niin suuri ukkosen pauke ettei sellaista voi oikeasti olla , sen jälkeen jokapuolella lenteli valopalloja vähän kuin rakeita samaanaikaan kun minusta lentävät salamat repi kaikkea rikki. Lopuksi jäin vain ihmettelemään ilmassa leijjailevia valkoisi juttuja ja uni vaihtui toiseen missä en enää tajunnut olevani unessa.
Jeesus sanoi Pilatukselle kun Pilatus kysyi Jeesukselta onko hän juutalaisten kuningas. "Minä olen kuningas, mutta en tämän mailman kuningas. Jos olisin tämän mailman kuningas, palvelijani olisivat taistelleet puolestani."
Edellinen uni missä tiesin olevani unessa sijoittui paikalliseen baariin missä suuri joukko ihmisiä kerääntyi ympärilleni viettämään kanssani aikaa.
Onko kaikilla ihmisillä samat voimat kuin Jeesuksella oli? Ainakin hän totesi että tulemme tekemään suurempia tekoja mitä hän teki. Ja jos olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran...Tästä unesta on tosin aikaa viikko tai kaksi, en muista tarkalleen.
- pojan äiti.
Ja noita enkeleitä oli ollut 3 ja poika ihmetteli kun ne olivat pitempiä kuin ovi makuukamariin.
- yx,,
Linkki;
http://www.youtube.com/results?search_query=strange sounds youtubessa&oq=strange sounds youtubessa&aq=f&aqi=&aql=&gs_sm=s&gs_upl=2697l2697l0l30881l1l1l0l0l0l0l239l239l2-1l1l0- sii-si?
Jaa-a pasuunat ovat soineet.
- klajf
En kiellä etteikö olisi mahdollista kuulla kaikenlaisia ääniä joille ei mitään järjellistä selitystä löydy. Näitä juttuja on kuullut liian monia, liian monesta eri lähteestä. Jotain on varmaankin tekeillä, mutta mitä... En lähde arvailemaan. Mutta.
Katselin muutama päivä sitten YouTubesta koosteen johon oli kerätty juuri näitä erikoisia ääniä eri puolilta maailmaa. Ne kuulostivat jotenkin tutuilta, mutta en ajatellut sitä sen kummemmin ennen kuin näin eilen uudelleen elokuvan 2012. Ainakin se YouTube-kooste ja erilliset videopätkät joita katselin aikaisemmin olivat lainanneet äänensä suoraan ja täysin editoimatta kyseisestä elokuvasta. Eli ellet ole henkilökohtaisesti kuullut näitä ääniä, vaan löytänyt ne joltain nettisivulta, pieni annos epäilyä on ihan tervettä.- Toinen realisti.
Ei tällaisissa äänissä mitään uutta ole.
Näin siksi,että erilaisia selittämättömiä ääniä,taivaan ilmiöitä yms.on kirjattu paperille jo pitkään ja ainakin jo 1600-luvulta lähtien.
Niitä on kirjattu paperille myös 1700,-1800,- ja 1900-luvullakin.
Ja näin siis on edelleenkin.Eli ei siis mitään uutta Auringon alla.
En nyt viitsi ruveta tonkimaan kirjastoani tällaisten asioiden suhteen ja kirjoittamaan niistä esimerkkejä.
Näin siksi,että muuten tästä tulisi jatkokertomus.
Ja melko pitkä sellainen. - klajf
Toinen realisti. kirjoitti:
Ei tällaisissa äänissä mitään uutta ole.
Näin siksi,että erilaisia selittämättömiä ääniä,taivaan ilmiöitä yms.on kirjattu paperille jo pitkään ja ainakin jo 1600-luvulta lähtien.
Niitä on kirjattu paperille myös 1700,-1800,- ja 1900-luvullakin.
Ja näin siis on edelleenkin.Eli ei siis mitään uutta Auringon alla.
En nyt viitsi ruveta tonkimaan kirjastoani tällaisten asioiden suhteen ja kirjoittamaan niistä esimerkkejä.
Näin siksi,että muuten tästä tulisi jatkokertomus.
Ja melko pitkä sellainen.Ääniä eri muodoissaanhan me ihmisparat ollaan kuunneltu aikojen alusta alkaen. Mutta et kai vain sekoita "Strange Sounds" -ilmiötä tähän toiseen josta käytetään nimitystä "The Hum"? Huminasta on todisteita jo pidemmältä ajanjaksolta, mutta nämä uudet oudot äänet ovat eri asia.
Itse en ole kuullut kumpaistakaan ilmiötä livenä, joten suhtaudun niihin lievän skeptisesti, mutta en kiellä niiden olemassaolon mahdollisuutta. - Tuom.
Niin ja suuri annos on myös tutustua suureen aineistoon, mitä juuri lopunajan sekulaari-ihminen kokee, nääkee, uniansa uneksuu; "vanhukset unia uneksuvat ja nuorukaiset näkyjä näkevät".
Nuo em. äänet ovat kyllä kummallisia. itse olen vaan nähnyt, niinkuin muutkin ihmiset ilman suurenpaa haloota. Monet häpeävät niitä ja eivät uskalla kertoa tuomitsijoiden pelossa. Siksi ihan nautin, kun saan lukea muiden unia.
Unien uskominen on taas ihan toinen juttunsa. Siksi olisikin hyvä pitää vaikkapa unikirjaa. Tästä on hyviä kokemuksia. Olen havainnut, että on opittu erottamaan normaaleja arkisia ns. käsittelyunia muista tiedostamattomista alitajunnan tuottamista viesteistä. Voi lukea sekä Freudin, että varsinkin Jungin unien tulkintaan liittyviä havaintoja.
Mutta sitten on sellaisia ns. enneunien näkijöitä, joidenka unet myös toteutuvat.
niiden lähteiden selvittäminen taas voi perustua siihen kysymykseen, että miksi jotkut näkevät tulevat?
Siihen on ainakin kaksi lähdettä: Joko sielunvihollinen lähettää niitä harhauttaakseen, tai sitten vaan Jumala ilmoittaa niitä. Noista youtubeäänitteistä on hyvin vaikea sanoa, koska niitä voidaan kyllä miksailla haluttuun suuntaan. Mutta mistä johtuu tuon ilmiön samanaikaisuus? Pelostako herkistyä havainnoille, vai ihan todellisista pasuunan tms. sellaisesta yliluonnollisista äänistä?
ilmöitä ja havaintoja on jo niin paljon, jottei ehdi käsittelemään kaikkea, muuta kuin suurena määränä. Mikä sinänsä laittaa ajattelemaan, mitä onkaan tapahtumass!
Jeesusta odottavaisena kiinnittää tietysti huomiota, mitä itse Luoja ilmoittaa omilleen. Mutta sen voin sanoa, että "jäljillä ollaan". Esim.sellainen uni, että amerikkalaiset mm. siirtävät lisää sotavoimia Persianlahden maihin. monenlaisia selittämättömiä unia, kuten kauheaa myrskyä, mutta panssarivaunut vaan pysyvät tanassa. Useissa unissa ilmaistaan, että monet tapahtuvat kesällä. Kesää korostetaan jo kolme kertaa. "Ei kahta ilman kolmatta", sanoo vanha kansan hokema. "Ja joka uniaan uskoo, se varjoaan pelkää."
Ei unia pidäkään uskoa, eikä varjojaan pelätä. Mutta uniaan kannattaa seurata, mistä ne kertovat.
Silti Jumala näyttää omilleen mitä tuleman pitää. Mutta pitää myös huolen, että vainolainen ei tule niistä kostumaan. Uteliaita kyllä riittää, mutta harmittaa, kun ei saa otetta niistä. - Viittoillaanko?
klajf kirjoitti:
Ääniä eri muodoissaanhan me ihmisparat ollaan kuunneltu aikojen alusta alkaen. Mutta et kai vain sekoita "Strange Sounds" -ilmiötä tähän toiseen josta käytetään nimitystä "The Hum"? Huminasta on todisteita jo pidemmältä ajanjaksolta, mutta nämä uudet oudot äänet ovat eri asia.
Itse en ole kuullut kumpaistakaan ilmiötä livenä, joten suhtaudun niihin lievän skeptisesti, mutta en kiellä niiden olemassaolon mahdollisuutta.Entäpä jos sattuu olemaan kuuro? Pitääkö silloin tällaiset äänet,sekä myös mahdolliset pasuunoiden törähdykset,esittää viittomakielellä?Ja miten vaikkapa musiikilliset törähdykset,esim.pasuunoiden äänet,voi esittää viittomakielellä?
- klajf
Viittoillaanko? kirjoitti:
Entäpä jos sattuu olemaan kuuro? Pitääkö silloin tällaiset äänet,sekä myös mahdolliset pasuunoiden törähdykset,esittää viittomakielellä?Ja miten vaikkapa musiikilliset törähdykset,esim.pasuunoiden äänet,voi esittää viittomakielellä?
Uh... Mitä?
En nyt ihan ymmärrä mitä tarkoitat.
Ehkä tämä nyt kuitenkin jotenkin vastaa sinun kysymykseesi.
Ääni on perusteissaan värähtelyä. Kuurokin pystyy "kuulemaan" tuntoaistinsa kautta tarpeeksi voimakkaan värähtelyn. Kuulevallekin tuttu, miltei jokapäiväinen ilmiö. Kovat äänet tuottavat myös tuntoaistimuksen.
- -jarmo-
Olipas loistava huomio! Pasuna tosiaan se voisi olla... Minä olen ajatellut vähän kuin toista juttua, eli syvyyden kaivon kuilusta tulevaa ääntä. Onhan peto sentään tulossa sieltä maan päälle. Mutta tuo pasuna saattaisi olla, "sofar".
Tässä linkki oikean Israelilaisen pasuunan soittoääneen:
http://www.pelastussanoma.fi/Shofar.htm
Ei se nyt ihan sama ole... nuo oudot äänet ovat paljon matalampia. No onhan kyseessä sentään Jumalan pasuna. Mutta joo... hyvä huomio!- R-rumpali pali.
Eiköhän tällaiset pasuunoiden ääniksi tulkittavat ole jo aika vanhanaikaisia tulkintoja?
Nykyaikoina tällaisten äänien tulkintoihin sopisi ehkä paremminkin raskas rock-musiikki.Kuten vaikka Lordin esittämä musiikki.
Mutta jos haluaa vetää kotiinpäin,niin silloinhan äänien tulkintoihin sopisi paremmin Kirkan esittämä iskelmä "Hetki lyö".
Onhan kyseisen zipaleen sanoissa jotain ehkä nykyaikojen tulkintohin sopivaa kuten:Hetki lyö,viime hetki lyö,kukaan aikaa lahjomaan ei käydä voi millonkaan...
Ja nyt kun Apollo-kuulennot ja sukkulalennot on lopetettu,niin ei niidenkään suhteen voi esim.numeroilla kikkailemalla ennustaa vaikkapa ylösottoja.... - Tuom.
Itseasiassa, kun kuuntelin noita karmeita youtubeäänitteitä, niin tuli demonihenkiset örähdykset mieleen! Minun henkeeni sopivat kyllä ihan turvaa, lohdutusta ja toivoa tuottavat äänitteet. Itse olen kuullut taivaallista musiikkia, missä oli aivan eri henki.
- -jarmo-
Tuom. kirjoitti:

Niinpä... samaa mieltä olen kanssasi. Ensimmäinen mieleeni tullut olikin syvyyden kaivosta tulevaa kauheaa ja pelottavaa vaikerrusta.
Pasuna on toisaalta myös monille pelottava ääni... hmm. - feikkejä noi on
-jarmo- kirjoitti:
Niinpä... samaa mieltä olen kanssasi. Ensimmäinen mieleeni tullut olikin syvyyden kaivosta tulevaa kauheaa ja pelottavaa vaikerrusta.
Pasuna on toisaalta myös monille pelottava ääni... hmm.Itselleni tuli mieleen tietokoneella istuva nörtti tekemässä käytännön pilaa. Noh, jokaisen mielikuvitus reagoi omalla tavallaan.
- Örähtelevä Demoni.
-jarmo- kirjoitti:
Niinpä... samaa mieltä olen kanssasi. Ensimmäinen mieleeni tullut olikin syvyyden kaivosta tulevaa kauheaa ja pelottavaa vaikerrusta.
Pasuna on toisaalta myös monille pelottava ääni... hmm.Vieläkö sieltä syvyyden kaivosta on kuulunut kauheaa ja pelottavaa vaikerrusta?
- 3w45res
Tämä taitaa olla (muiden foliohattuilua hyvänä asiana pitävien kanssa) niitä harvoja paikkoja, jonka väelle ei mikään järkevä selitys kelpaa. Pitää olla yliluonnollista. Siksi kai maailma onkin puolillaan humoristeja, jotka kuvaavat käsivaravideopätkiä, joihin liittävät mystisiä ääniä jälkeenpäin. Ja nauravat makeasti videoidensa levitessä pitkin maailmaa. Linkissä AV-alan ammattilaisten mielipiteitä näistä äänistä.
http://www.reddit.com/r/AskReddit/comments/oixhc/what_the_hell_are_these_noises_being_heard/c3hp69w- Tuom.
Ihan hyvä linkki kriikin suhteen. kaikkea täytyy juuri noin tutkia, niinkuin mainitsin, videoita on editoitu! Mähdollisesti. Mutta myös se taso on tutkimatta.
Mutta kun halveeraavasti viitataan" foliohattuihin ja kukkahattutäteihin", sun muihin seniileihin. Niin tulee vaan johtopäätökseksi, että eiköhän kysymyksessä olesamalla mitalla sanoen, foliovaippasukupolven suun pieksämisestä. Mikä ei kyllä liity aikuisten kypsään keskusteluun.
Muussakin mediassa olen havainnut nuorten toimittajien jyrkästi pilkkaavan invalideja, sairaita ja eläkeläisiä. Yle X:n naistoimittajat pilkkasivat avoimesti harmiaan," jos jokin puuarkkuun laitettava mummo saisi lottovoiton, millä voisi rahoittaa lonkkaleikkauksensa, niin kyllä harmittaisi".. Omanlaatuista huumoriaan hyväksikäyttäen. Päivittäin tuollainen alatyyli jatkuu. Kertoo jotain sairaasta piirteestä yhteiskunnastamme. Samat tyypit pyörii täällä netissä pilkaten asian mukaisia keskusteluja.
Valitettavasti tämä uusi sukupolvi tulee osin juuri lankeamaan pilkkaan ja myös toisten nuorten kiusaamiseen, mikä koko ajan vaan lisääntyy kouluissa.
Nuo mölyt youtubessa juuri saattavat kuvata uuden sukupolven sekopäisyyttä. Jokainen voi kuunnella noita ääniä kaivosta.
Ovat syyvyyden kaivojen avaajien sukupolvea. Näitä riivaajasammakkoja on luvassa sitten vaan lisää erilaisella orbitaalitasolla. - 24rtg
Tuom. kirjoitti:
Ihan hyvä linkki kriikin suhteen. kaikkea täytyy juuri noin tutkia, niinkuin mainitsin, videoita on editoitu! Mähdollisesti. Mutta myös se taso on tutkimatta.
Mutta kun halveeraavasti viitataan" foliohattuihin ja kukkahattutäteihin", sun muihin seniileihin. Niin tulee vaan johtopäätökseksi, että eiköhän kysymyksessä olesamalla mitalla sanoen, foliovaippasukupolven suun pieksämisestä. Mikä ei kyllä liity aikuisten kypsään keskusteluun.
Muussakin mediassa olen havainnut nuorten toimittajien jyrkästi pilkkaavan invalideja, sairaita ja eläkeläisiä. Yle X:n naistoimittajat pilkkasivat avoimesti harmiaan," jos jokin puuarkkuun laitettava mummo saisi lottovoiton, millä voisi rahoittaa lonkkaleikkauksensa, niin kyllä harmittaisi".. Omanlaatuista huumoriaan hyväksikäyttäen. Päivittäin tuollainen alatyyli jatkuu. Kertoo jotain sairaasta piirteestä yhteiskunnastamme. Samat tyypit pyörii täällä netissä pilkaten asian mukaisia keskusteluja.
Valitettavasti tämä uusi sukupolvi tulee osin juuri lankeamaan pilkkaan ja myös toisten nuorten kiusaamiseen, mikä koko ajan vaan lisääntyy kouluissa.
Nuo mölyt youtubessa juuri saattavat kuvata uuden sukupolven sekopäisyyttä. Jokainen voi kuunnella noita ääniä kaivosta.
Ovat syyvyyden kaivojen avaajien sukupolvea. Näitä riivaajasammakkoja on luvassa sitten vaan lisää erilaisella orbitaalitasolla.Höpöhöpö. Nuo mölyt kuvaavat sitä, kuinka helppoa teitä hiihaahoo-uskovaisia on uunottaa.
- J.C.
Tuom. kirjoitti:
Ihan hyvä linkki kriikin suhteen. kaikkea täytyy juuri noin tutkia, niinkuin mainitsin, videoita on editoitu! Mähdollisesti. Mutta myös se taso on tutkimatta.
Mutta kun halveeraavasti viitataan" foliohattuihin ja kukkahattutäteihin", sun muihin seniileihin. Niin tulee vaan johtopäätökseksi, että eiköhän kysymyksessä olesamalla mitalla sanoen, foliovaippasukupolven suun pieksämisestä. Mikä ei kyllä liity aikuisten kypsään keskusteluun.
Muussakin mediassa olen havainnut nuorten toimittajien jyrkästi pilkkaavan invalideja, sairaita ja eläkeläisiä. Yle X:n naistoimittajat pilkkasivat avoimesti harmiaan," jos jokin puuarkkuun laitettava mummo saisi lottovoiton, millä voisi rahoittaa lonkkaleikkauksensa, niin kyllä harmittaisi".. Omanlaatuista huumoriaan hyväksikäyttäen. Päivittäin tuollainen alatyyli jatkuu. Kertoo jotain sairaasta piirteestä yhteiskunnastamme. Samat tyypit pyörii täällä netissä pilkaten asian mukaisia keskusteluja.
Valitettavasti tämä uusi sukupolvi tulee osin juuri lankeamaan pilkkaan ja myös toisten nuorten kiusaamiseen, mikä koko ajan vaan lisääntyy kouluissa.
Nuo mölyt youtubessa juuri saattavat kuvata uuden sukupolven sekopäisyyttä. Jokainen voi kuunnella noita ääniä kaivosta.
Ovat syyvyyden kaivojen avaajien sukupolvea. Näitä riivaajasammakkoja on luvassa sitten vaan lisää erilaisella orbitaalitasolla.Tällaista se on, täyttä totta ja asiaa! Hirvittää. Kirjoitat viisaasti ja kypsästi!!
- fgergt
Serkkuni kanssa katottiin sitä videota joka oli kuvattu Kiovassa ja hän oli sitä mieltä että möly on lisätty siihen jälkeen päin. Eli aika nolo huijausyritys tekijältään
- otappa selvää sitten
Osa huijaa ja osa ei . siis oikeitakin ääniä on äänitettynä.
- Toitotus korvessa
Täytyy kertoa tässä pieni tarina. Viime talvena tai alkukeväänä, valitettavasti en tarkalleen muista päivää mutta se oli joskus helmi-maaliskuun taitteessa, olin eräänä iltana ulkona noin kello yhdeksän - kymmenen välillä.
Silloin alkoi kuulua kaukaa, kuin jostain parin-kolmen kilometrin päästä, ikään kuin äänekästä torvien toitotusta. Se kesti hetken aikaa ja oli hyvin selväpiirteista.
En muista kuulleeni vastaavaa aiemmin. Mietin sitä monesti ja tuli mieleen että voisiko vaikka joku kone pitää sellaista ääntä.
Vasta tämän vuoden puolella törmäsin sattumalta näihin "strange sounds" -videoihin ja vastaaviin havaintoihin ja olin kyllä aika hämmentynyt. - hjkli
Toitotus korvessa kirjoitti:
Täytyy kertoa tässä pieni tarina. Viime talvena tai alkukeväänä, valitettavasti en tarkalleen muista päivää mutta se oli joskus helmi-maaliskuun taitteessa, olin eräänä iltana ulkona noin kello yhdeksän - kymmenen välillä.
Silloin alkoi kuulua kaukaa, kuin jostain parin-kolmen kilometrin päästä, ikään kuin äänekästä torvien toitotusta. Se kesti hetken aikaa ja oli hyvin selväpiirteista.
En muista kuulleeni vastaavaa aiemmin. Mietin sitä monesti ja tuli mieleen että voisiko vaikka joku kone pitää sellaista ääntä.
Vasta tämän vuoden puolella törmäsin sattumalta näihin "strange sounds" -videoihin ja vastaaviin havaintoihin ja olin kyllä aika hämmentynyt.Ehkä joku toitotti torvea parin kilometrin päässä.
- - - -
Väärä profeetta. Eksytystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242053Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331957Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101811Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561479Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341395Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5321113Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115927Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse349899