Niinistö pois loppukisasta Nato-myönteisyyden takia

Niinistö romahti

Ihan viimeiset ennakkoäänestystiedot kertovat, että Niinistön kannatus on äkisti romahtanut miehen Nato-myönteisyyden takia. Suomalaiset eivät kannata Natoon liittymistä ja tästä näyttää tulevan nyt kynnyskysymys Niinistön jatkoa ajatellen. Niinistön putoaminen nostaa Väyrysen ja Haaviston asemia. Lipponen on heittänyt jo pyyhkeen kehään.

6

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikeus voittaa aina

      Suomen kannalta olisi edullisnta että nato vastaiset kommari maanpetturit häipyisivät täältä ihannoimaansa Pohjois Koreaan.

      Suomettumisen ja Stasin aika ei nähtävästi ole vieläkään ohitse Suomessa.

      Onneksi saamme vihdoin Kremlistä riippumattoman presidentin ja vihdoinkin päättyy Sosialismin aika Suomessa.

      Vielä kun Halonen saataisiin oikeuteen vastaamaan tekemästään maanpetoksellista työstä.

      • Nato pöhköt

        Niinistö yritti harhauttaa Suomen kansan Natoon. Niinistö ja Stubb olivat luvanneet USAlle viedä Suomen Natoon mutta ei Suomen kansalle.

        Haavisto on toinen Nato pöhkö. Samalla tavalla salaa Nato-kantansa kuin Niinistö.


    • natoväyrynen
    • klevap

      Kyselyn mukaan 70% suomalaisista vastustaa suomen liittämistä natoon, siitä voi hyvin arvioida tämän presidenttikisan äänestysjakauma.

      • pressan valta!!

        Ei voi. Toisaalta kansa ( suurin osa) tajuaa ja tietää ettei kukaan presidentti vie tai tuo mihinkään. On puhuttu paljon soopaa ja sellaisista asioista joissa päätösvaltaa ei pressalla ole. Kansa kyllä tietää. Mikään ei muutu ei ainakaan presidentin ansiosta. Julkkiksetkin ovat antaneet suunnan missä mennään ja mikä on odotettavissa.

        http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012012215092499_pd.shtml


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1984
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1804
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1470
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      523
      1091
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      978
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      920
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      889
    Aihe