JOS Paavo Väyrysen ja Keskustan vastustajien toive toteutuu, eikä häntä valita presidentiksi, mitä silloin tapahtuu?
Tässä tilanteessa seuraukset ovat kauaskantoiset.
Pari tärkeintä:
- Paavo Väyrynen valitaan Keskustan seuraavaksi puheenjohtajaksi
- Nykyinen hallitus kaatuu, seuraavan hallituksen pääministeriksi nousee lopulta Paavo Väyrynen.
Tässä tilanteessa seuraukset ovat kauaskantoiset.
Pari tärkeintä:
- Paavo Väyrynen valitaan Keskustan seuraavaksi puheenjohtajaksi
- Nykyinen hallitus kaatuu, seuraavan hallituksen pääministeriksi nousee lopulta Paavo Väyrynen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Väyrysen pääministeriys olisi jatkoa Aholle, Jäätteenmäelle, Vanhaselle ja Kiviniemelle. Aiemmat pääministerisotkut jo kertoivat, ettei Väyrynenkään pärjäisi. Kepulla on henkilöstöongelma.
Puheenjohtajaksi? Itsekuri petti , kun hävisi edellisen äänestyksen. Huono merkki, jos pitäisi johtaa ja jos kyse olisi tiukasta paikasta.Vastuu siirtyisi äkkiä muille.
Väyrynen on sen luokan vanhempi valtiomies ettei häntä mielellään näkisi edes mainittavan Jäätteenmäen, Vanhasen ja Kiviniemen kaltaisten mitättömyyksien kanssa samassa lauseessa. Mitä tahansa henkilö- ja muita ongelmia nykyisellä keskustapuolueella sitten onkaan, ne eivät koske Väyrystä.
Paavo saa itkupotkuraivarin ja toivottavasti sydärin. Menee lääkäriin ja pyytää lääkettää ketutkseen, kaataa tilaviinit maahan ja vetäsee tanhun ja sitten maksaa Ekochemille valtavat korvaukset kiinan kuppien hävittämisestä.
Väyrysen nousu pääministeriksi on kansan tahto. Väyrynen tulee vetämään Suomen suosta, johon se tämä hallitus maamme upottaa.
Tavalla tai toisella Paavo Väyrysen on noustava Suomen ulkopolitiikan johtoon joko presidenttinä, pääministerinä tai ulkoministerinä. Jos ei nyt, niin viimeistään lähivuosien kuluessa. Muuten en tiedä, miten Suomen käy.
Seniili johtamaan suomea?Sitten ainakin tiedetään miten käy,huonosti.
Se on liiiiiian vanhaaaaaa.