Ainakin vapaamuurareihin kuuluu suhteessa erityisen paljon juuri kapitalistivaikuttajia. Ainakin tuntemilleni loosilaisille löytyy yksi yhteinen piirre; luulo omasta ylivertaisuudesta.
Illuminaatteihin heitä luonnollisesti kuulunee vieläkin suhteessa enemmän koska globalisaatiohan on heidän punainen lankansa.
Myös Ordo Sancti Constantini Magni näyttäisi kuuluvan samaan viitekehykseen.
kapitalistien salaseurat
29
335
Vastaukset
- Jepjep..
Kommunismissahan valtiojohto tekee päätökset tiukasti kansalta salassa. Seuraavat johtajatkin on kätevä päättää pienissä piireissä, niin kansa ei turhaan pääse vaikuttamaan.
- Työeläkeläinen
Ylivertaisiahan ne komutkin aikoinaan luulivat olevansa kun maailmakin piti valloittaa.
- OHO!!!
Kappas vaan.
Sinä siis myönnät nyt ihan julkisesti että nämä avaajan mainitsemat kapitalistien salaseurat ovat olemassa ja täysin totta.
Eipä olisi uskonut että sinä myönnät täysin avoimesti moisen asian. - Työeläkeläinen
OHO!!! kirjoitti:
Kappas vaan.
Sinä siis myönnät nyt ihan julkisesti että nämä avaajan mainitsemat kapitalistien salaseurat ovat olemassa ja täysin totta.
Eipä olisi uskonut että sinä myönnät täysin avoimesti moisen asian.Tuota et löydä kommentistani vaan ainoastaan sen, että komut aikoinaan kuvittelivat olevansa ylivertaisia ja pyrkivät jopa väkivalloin alistamaan muita. Sanallakaan en viittaa minkään muun yhteisön olemiseen. Vapaamuurareiden olemassa olo on faktaa, se on ollut sitä jo satoja vuosia ennen ensimmäistä kommunistia joten se ei ainakaan väkivalloin pyri valtaamaan yksinoikeutta olemiseen, sen kanssa pärjää.
Ihmisen luontoon kuuluu aina toisinaan ja toisilla, että kuvitellaan olevamme muita parempia ja varsinkin viisaampia. Siksi noita erilaisia viittahommeleita syntyy ja kuolee ja jotkut jäävät elämään. Se on ihmisen luontoa ja ihmettelen jos joku komuksi itseään kuvitteleva on moisesta ällistynyt koska itse kuuluu samankaltaiseen yhteisöön joskin väkivaltaiseen kokemusten perusteella. Vai toteutuuko tässä vanha totuus, varas varkaan tuntee, ehkä myös salaliittolainen salaliittolaisen?
Minä kun olen tavallinen tallaaja niin hitot välitän moisista salaliitoista kunhan ne eivät pyri rajoittamaan toimintaani. Komut ovat sitä tehneet mutteivät muut. - vaktaa
Työeläkeläinen kirjoitti:
Tuota et löydä kommentistani vaan ainoastaan sen, että komut aikoinaan kuvittelivat olevansa ylivertaisia ja pyrkivät jopa väkivalloin alistamaan muita. Sanallakaan en viittaa minkään muun yhteisön olemiseen. Vapaamuurareiden olemassa olo on faktaa, se on ollut sitä jo satoja vuosia ennen ensimmäistä kommunistia joten se ei ainakaan väkivalloin pyri valtaamaan yksinoikeutta olemiseen, sen kanssa pärjää.
Ihmisen luontoon kuuluu aina toisinaan ja toisilla, että kuvitellaan olevamme muita parempia ja varsinkin viisaampia. Siksi noita erilaisia viittahommeleita syntyy ja kuolee ja jotkut jäävät elämään. Se on ihmisen luontoa ja ihmettelen jos joku komuksi itseään kuvitteleva on moisesta ällistynyt koska itse kuuluu samankaltaiseen yhteisöön joskin väkivaltaiseen kokemusten perusteella. Vai toteutuuko tässä vanha totuus, varas varkaan tuntee, ehkä myös salaliittolainen salaliittolaisen?
Minä kun olen tavallinen tallaaja niin hitot välitän moisista salaliitoista kunhan ne eivät pyri rajoittamaan toimintaani. Komut ovat sitä tehneet mutteivät muut.Muutama sananen vapaamuurareista.
Vapaamuurariushan on käsittääkseni jonkinllainen uskontoon verrattava asia ja sillä on vahva uskonnollinen pohja.
Ja joissain maissahan on myös naisten omia looseja vaikka se onkin melkoisen harvinaisia...
Vapaamuurarithan ovat myöskin osaltaan syyllisiä maailman eri sotiin (mm. rahoitti Irakia ja Saddam Husseinia ennen kun Irak miehitti Kuwaitin [joka taas vaikutti suuresti YK:n kehittymiseen)
ja se on vaikuttanut mm. kommunismin syntyyn.
En rupea tässä kaikkea vapaamuurareista oppimaani selostamaan koska siinä menisi koko päivä mutta jos englannin kielen taitoa löytyy ja jaksaa lukea :) niin googlettakaapa freemasons tai illuminati - Työeläkeläinen
vaktaa kirjoitti:
Muutama sananen vapaamuurareista.
Vapaamuurariushan on käsittääkseni jonkinllainen uskontoon verrattava asia ja sillä on vahva uskonnollinen pohja.
Ja joissain maissahan on myös naisten omia looseja vaikka se onkin melkoisen harvinaisia...
Vapaamuurarithan ovat myöskin osaltaan syyllisiä maailman eri sotiin (mm. rahoitti Irakia ja Saddam Husseinia ennen kun Irak miehitti Kuwaitin [joka taas vaikutti suuresti YK:n kehittymiseen)
ja se on vaikuttanut mm. kommunismin syntyyn.
En rupea tässä kaikkea vapaamuurareista oppimaani selostamaan koska siinä menisi koko päivä mutta jos englannin kielen taitoa löytyy ja jaksaa lukea :) niin googlettakaapa freemasons tai illuminatiNuo illuminaatit ja vapaamuurarit eivät taida olla ihan samaa joukkoa. Tuskin niistä suurta haittaa on muutoinkaan, ovathan ne täällä patsastelleet satoja vuosia jos ei tuhansia eikä tästä tämän huonompaa ole tullut. Kommunistien ja muiden natsien yritys ylivallasta on niitä suurimpia viime aikojen onnettomuuksia ihmiskunnassa.
Mitä hyötyä, jos yleensä on, on vapaamuurareista niin en osaa sanoa koska en ole asiaan vihkiytynyt. - tietoa..
Työeläkeläinen kirjoitti:
Nuo illuminaatit ja vapaamuurarit eivät taida olla ihan samaa joukkoa. Tuskin niistä suurta haittaa on muutoinkaan, ovathan ne täällä patsastelleet satoja vuosia jos ei tuhansia eikä tästä tämän huonompaa ole tullut. Kommunistien ja muiden natsien yritys ylivallasta on niitä suurimpia viime aikojen onnettomuuksia ihmiskunnassa.
Mitä hyötyä, jos yleensä on, on vapaamuurareista niin en osaa sanoa koska en ole asiaan vihkiytynyt.Tietämättömälle.
Vapaamuurarithan olivat jo aikaisessa vaiheessa alkaneet irtaantua raksajuuriltaan ja muuttuneet valistusaatetta ajavaksi järjestöksi, joten he ottivat Illuminaatin suojaansa.
Itse asiassa Illuminaattien tulo vapaamuurareihin oli pikemminkin niin, että Illuminaatin jäsenet soluttautuivat ensin sisään, ja sen jälkeen hyväksyttivät itsensä ja järjestönsä.
Vapaamuurarit olivat tässä vaiheessa olleet lähinnä valistus-aatetta edistävä salaseura, kun Illuminaatti, joka oli siis puhtaasti okkultistinen salaseura, tuli sisään ja muodosti sitä sisältä johtavan salaseuran. Salaseura toisen sisässä. Erityisesti tämä näkyi vapaamuurariuden skottilaisessa haarassa, jossa jo ennestään oli ollut vaikutteita gnosiksesta ja kabbalasta. Joka tapauksessa tässä vaiheessa Illuminaatti valjasti vapaamuurariuden omaksi peiteoperaatiokseen ja käsikassarakseen ajamaan omaa päämääräänsä (joka siis on valmistaa maailma Antikristukselle). Viimeistään Illuminaatin tulo vapaamuurariuteen laajensi sen astevalikoiman kolmesta 33:een. Siis 11 kertaa 3. Tuo luku 11 on sille pyhä luku. Siksi siis oli myös syyskuun 11. He aina allekirjoittavat "tuomionsa" tuolla luvulla, siksi Palmekin tapettiin silloin ja Myyrmannin pommi-isku, siis 11. pnä. Kennedy murhattiin 22. läntistä pituutta ja 33 pohjoista leveyttä risteyskohdassa.. tasan tarkkaan, eikä melkein. erotus 11.
Tietyssä mielessä voitaneen ajatella, että vapaamuurariuden rakenne menee siten, että se on kuin ihmisruumis, jossa vapaamuurarit "julkisena järjestönä" ovat kuin ruumis, Temppeliherrat seuraavana sisärenkaana kuin Sielu ja Illuminati ylinpänä kuin Henki. - Työeläkeläinen
tietoa.. kirjoitti:
Tietämättömälle.
Vapaamuurarithan olivat jo aikaisessa vaiheessa alkaneet irtaantua raksajuuriltaan ja muuttuneet valistusaatetta ajavaksi järjestöksi, joten he ottivat Illuminaatin suojaansa.
Itse asiassa Illuminaattien tulo vapaamuurareihin oli pikemminkin niin, että Illuminaatin jäsenet soluttautuivat ensin sisään, ja sen jälkeen hyväksyttivät itsensä ja järjestönsä.
Vapaamuurarit olivat tässä vaiheessa olleet lähinnä valistus-aatetta edistävä salaseura, kun Illuminaatti, joka oli siis puhtaasti okkultistinen salaseura, tuli sisään ja muodosti sitä sisältä johtavan salaseuran. Salaseura toisen sisässä. Erityisesti tämä näkyi vapaamuurariuden skottilaisessa haarassa, jossa jo ennestään oli ollut vaikutteita gnosiksesta ja kabbalasta. Joka tapauksessa tässä vaiheessa Illuminaatti valjasti vapaamuurariuden omaksi peiteoperaatiokseen ja käsikassarakseen ajamaan omaa päämääräänsä (joka siis on valmistaa maailma Antikristukselle). Viimeistään Illuminaatin tulo vapaamuurariuteen laajensi sen astevalikoiman kolmesta 33:een. Siis 11 kertaa 3. Tuo luku 11 on sille pyhä luku. Siksi siis oli myös syyskuun 11. He aina allekirjoittavat "tuomionsa" tuolla luvulla, siksi Palmekin tapettiin silloin ja Myyrmannin pommi-isku, siis 11. pnä. Kennedy murhattiin 22. läntistä pituutta ja 33 pohjoista leveyttä risteyskohdassa.. tasan tarkkaan, eikä melkein. erotus 11.
Tietyssä mielessä voitaneen ajatella, että vapaamuurariuden rakenne menee siten, että se on kuin ihmisruumis, jossa vapaamuurarit "julkisena järjestönä" ovat kuin ruumis, Temppeliherrat seuraavana sisärenkaana kuin Sielu ja Illuminati ylinpänä kuin Henki.Mahtaa olla hienoa olla illuminati, ei varmaan tarvitse edes pimeässä otsalamppua kuten minä vielä ennen valaistumistani.
- Työeläkeläinen
Työeläkeläinen kirjoitti:
Mahtaa olla hienoa olla illuminati, ei varmaan tarvitse edes pimeässä otsalamppua kuten minä vielä ennen valaistumistani.
Jäi vielä sanomatta, kyllä kommunismiin liittyy juuri samankaltaista salamyhkäisyyttä. NL:n alkuaikoina, vielä -30 ja -40 luvuilla ainakin kehiteltiin syytteitä kun haluttiin päästä eroon jostain "illuminatista" joka oli uhkana uuden uskonnon levitykselle. Siitähän tässä oli kyse.
- Nyt olet kyllä

Ihan "pihalla" ja hakoteillä.
Illuminaatithan ajavat voimakkaasti uutta maailmanjärjestystä (NWO = New World Order) saadakseen jos mahdollista kaikki maapallon ihmiset oman valtansa alle alistetuksi. Illuminaatti verkostoineen koostuu isoksi osaksi maailman rikkaimpien perheiden jäsenistä, korkean tason vapaamuurareista, korkean tason poliitikoista, suurimpien yritysten johtajista ja mm. joistakin uskonnollisista johtajista sekä erilaisten virastojen ja valtioiden laitosten ylimmistä johtajista. Illuminati = valaistuneet, mikä perinteisesti on koostunut 13 verilinjasta eli perheryhmittymistä (esim. Rockefellerit, Rotchshildit, Morganit, Loebit, Kuhnit) sekä heidän lähipiiristään.
Illuminati hallitsee vapaamuurariuden korkeimpia asteita sekä monia salaisia tai puolisalaisia järjestöjä (Committee of 300, CFR, Bilderberger Group, Skull & Bones, O.T.O, Trilateral Comission, Round Table, RIIA, CIA, FBI yms.) jotka koostuvat osittain korkeampien asteiden vapaamuurareista. - Työeläkeläinen
Nyt olet kyllä kirjoitti:
Ihan "pihalla" ja hakoteillä.
Illuminaatithan ajavat voimakkaasti uutta maailmanjärjestystä (NWO = New World Order) saadakseen jos mahdollista kaikki maapallon ihmiset oman valtansa alle alistetuksi. Illuminaatti verkostoineen koostuu isoksi osaksi maailman rikkaimpien perheiden jäsenistä, korkean tason vapaamuurareista, korkean tason poliitikoista, suurimpien yritysten johtajista ja mm. joistakin uskonnollisista johtajista sekä erilaisten virastojen ja valtioiden laitosten ylimmistä johtajista. Illuminati = valaistuneet, mikä perinteisesti on koostunut 13 verilinjasta eli perheryhmittymistä (esim. Rockefellerit, Rotchshildit, Morganit, Loebit, Kuhnit) sekä heidän lähipiiristään.
Illuminati hallitsee vapaamuurariuden korkeimpia asteita sekä monia salaisia tai puolisalaisia järjestöjä (Committee of 300, CFR, Bilderberger Group, Skull & Bones, O.T.O, Trilateral Comission, Round Table, RIIA, CIA, FBI yms.) jotka koostuvat osittain korkeampien asteiden vapaamuurareista.Ei paljon illuminatit ja vapaamuurarit häiritse. Vain komukat ovat yrittäneet tänne tunkea pyssyineen joten niitä pitää varoa. Jos noilla ensin mainituilla on hyviä ideoita niin ottakaamme opiksi.
- varo vaan..
Työeläkeläinen kirjoitti:
Ei paljon illuminatit ja vapaamuurarit häiritse. Vain komukat ovat yrittäneet tänne tunkea pyssyineen joten niitä pitää varoa. Jos noilla ensin mainituilla on hyviä ideoita niin ottakaamme opiksi.
Vapaamuurarit haluavat sinunkin pienen eläkkeen itselleen.
- Työeläkeläinen
varo vaan.. kirjoitti:
Vapaamuurarit haluavat sinunkin pienen eläkkeen itselleen.
Voisit hieman todistella noita heittojasi. Minä en moista oiretta ole huomannut.
- Hyvä veli jyrki
Säätytalolla kokoontuu Jyrki kataisen johdolla todella vaikutusvaltainen salaseura. Siihen kuuluu nippu poliitikkoja, kourallinen virkamiehiä ja lauma etujärjestöjen lobbareita. Päätöksiä tehdään kaikessa hiljaisuudessa, suljettujen ovien takana. Ikävä sanoa, mutta tämä tapa tuntuu epädemokraattiselta.
Perustuslain mukaanhan vain eduskunnalla on valta säätää lait Suomessa. Salaseuraan kuuluvat myös puoluejohtajat. Eduskunta tekee aina niin kuin salaseura on päättänyt. Jokainen hallituspuolueen edustaja äänestää samalla tavalla. Monet joutuvat äänestämään jopa vastoin vakaumustaan, koska hallitukseen osallistuvien puolueiden arvomaailmat ovat niin erilaiset. Tämä ei ole omiaan vahvistamaan kansalaisten luottamusta poliitikkoihin.
Kysymys kuuluukin siis edelleenkin,että onko tämä sitä kuuluisaa demokratiaa? Minusta se ei ole. Tällainen käytäntö on vastoin kaikkia niitä näkemyksiä, jotka minulla on demokratiasta. Tällainen käytäntö on loukkaus demokratiaa vastaan.
Tämä on selvää puoluediktatuuria, missä kourallinen ihmisiä päättää tämän maan ja ihmisten asioista.
Näin tapahtuu: sama kourallinen asettaa vaaleissa ehdokkaat, sama kourallinen päättää siitä ketä nostetaan ja ketä jätetään vilttiketjuun, sama kourallinen päättää rahoista ja niiden käytöstä, sama kourallinen päättää politiikan suunnasta, sama kourallinen sopii salaisissa neuvotteluissa siitä, mitä tulee hallitusohjelmaan ja sama kourallinen päättää, miten äänestetään.
Tämä puoluediktatuuri on demokratian irvikuva.- Työeläkeläinen
Sehän on vain eduksi jos porukka joka muutoinkin on päättämässä joko kansan valitsemana tai toimensa puolesta miettii miten jatketaan. Ainahan useammasta päästä on parempi mahdollisuus saada jotain järkevää ulos jotta ei käy kuin kommunistien kokeilussa kun piti palata kapitalismiin homman mentyä pyllylleen. Nyt meillä ei sitä mahdollisuutta edes ole koska jo kokeilemme kapitalismin toimivuutta.
Päätöksethän tekee joka tapauksessa eduskunta mutta on hyvä miettiä mitä sille esitetään jotta päättäminen olisi helpompaa. - OHO!!
Työeläkeläinen kirjoitti:
Sehän on vain eduksi jos porukka joka muutoinkin on päättämässä joko kansan valitsemana tai toimensa puolesta miettii miten jatketaan. Ainahan useammasta päästä on parempi mahdollisuus saada jotain järkevää ulos jotta ei käy kuin kommunistien kokeilussa kun piti palata kapitalismiin homman mentyä pyllylleen. Nyt meillä ei sitä mahdollisuutta edes ole koska jo kokeilemme kapitalismin toimivuutta.
Päätöksethän tekee joka tapauksessa eduskunta mutta on hyvä miettiä mitä sille esitetään jotta päättäminen olisi helpompaa.Sinä hyväksyt siis nyt täysin että Suomen perustuslakia voidaan valtioneuvoston taholta rikkoa ihan koska tahansa.
- Työeläkeläinen
OHO!! kirjoitti:
Sinä hyväksyt siis nyt täysin että Suomen perustuslakia voidaan valtioneuvoston taholta rikkoa ihan koska tahansa.
Missäs kohden hallitus perustuslakia on rikkonut? Kommunistit sen sijaan pyrkivät sitä kumoamaan vaan eivät saa kannatusta kansalta. kansa haluaa Kokoomusta, Keskustaa ja PerSujakin SDP:tä unohtamatta ja muutamaa muutakin enemmän kuin ensimmäistäkään kommunistia. Kommunisteista me olemme vuosikymmenten aikana saaneet tarpeeksemme, me olemme nähneet mihin siihen lankeaminen maat johtaa eli kurjuuteen.
- onhan noita...

"Missäs kohden hallitus perustuslakia on rkkonut?"
No,esim vaikka tuossa taanoin kun aiheena oli maa nimeltä Portugal ja sen tiimoilta suoritettu äänestys.
http://fi-lib.blogspot.com/2011/05/hallitus-ja-eduskunta-rikkoivat.html - Ei mikään yllätys
http://elisa.net/uutiset/kotimaa/?id=95199332
Ei noiden poliittikkojen ja herrojen suut mistään tuohesta ole tehty. - korruptiotako????
Ei mikään yllätys kirjoitti:
http://elisa.net/uutiset/kotimaa/?id=95199332
Ei noiden poliittikkojen ja herrojen suut mistään tuohesta ole tehty.Eduskuntaan ulkopuolinen tilintarkastus.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/raportti-eduskuntaan-ulkopuolinen-tilintarkastus/art-1288449430629.html - Niin ja se äänestys
onhan noita... kirjoitti:
"Missäs kohden hallitus perustuslakia on rkkonut?"
No,esim vaikka tuossa taanoin kun aiheena oli maa nimeltä Portugal ja sen tiimoilta suoritettu äänestys.
http://fi-lib.blogspot.com/2011/05/hallitus-ja-eduskunta-rikkoivat.htmlsiitä kenelle Novaja Zemlja kuuluu, Norjalle vai rysssille. Siinäkin hallituksella oli perustuslain vastainen linja, eikö ollutkin. Kyllä se kuuluu rysssille, minun mielestä.
- kerrohan nyt ensin
Niin ja se äänestys kirjoitti:
siitä kenelle Novaja Zemlja kuuluu, Norjalle vai rysssille. Siinäkin hallituksella oli perustuslain vastainen linja, eikö ollutkin. Kyllä se kuuluu rysssille, minun mielestä.
Kuinkan monta miljardia euroa Suomen valtioneuvosto on suomalaisten rahoja antanut tuolle mainitsemallesi Novaja Zemllijalle?
Palataan sen jälkeen asiaan kun olet tuon asian selvittänyt.
- hmmmmmmmm...
Salaperäistä tuohua on noiden vapaamuurareiden touhu.
- Tiesittekö että???
Anders Breivik on myös lahtari ja vapaamuurari.
- So what?
Ja mikä on pointtisi?
- Onko noissa
kommareita. Eikös kommareidenkin kannattaisi liikkua niissä piireissä, missä päätöksiä tehdään, eikä vain ruikuttaa ulkokehällä, ettei valtio maksa heille tarpeeksi erilaisia toimeentulotukia yms..
Tässä taannoin tällä saitilla kyseltiin, notta minkä verran suomalaisten suuryritysten hallituksissa yms. on kommareita. Ja jollei ole, niin miksei. Vastauksia tuli laimeasti. Siispä uudistetaan ko. kysymys. Onko vai ei.- Työeläkeläinen
Tuiskin muualla kuin OTK:laisissa joita ei enää taida edes olla. Hallitukseen pääsyn edellytys suuryhtiöissä on joko varsin runsas osakkeenomistus tai toisena vaihtoehtona runsas näyttö kyvykkyydestä sillä alalla johon nyt asiantuntemusta tarvitaan.
Mahtaakohan noista ehdoista kumpikaan sattua juuri kommunistin kohdalle? Arvelen jotta EI!.
- salaista touhua
Nuo suuret kummajaiset.Salaiset vapaamuurarit.
Kovin mustavalkoiselta näyttää riistokapitalistien elämä.- niinpä..
rapatessa roiskuu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1111789Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101749Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1111691Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541432Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341378Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483985Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50951Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115901Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298892Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347838