Pakkoruotsittajat: 6,7 + 2,7 %

6,7 + 2,7

Kannattiko?

15

94

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pöh

      Niin tuohan on yhtä paljon kuin Soinilla yksin eli 9,4%!

      Melko hyvä torjuntavoitto Soinille näistä kiivaimmista hyökkääjistään itseään ja puoluettaan kohtaan.

      "Pöö"Lipponen vielä kehui saaneensa ääniä Ahvenenmaalta, mutta jätti kertomatta siellä olleen kyllä maan alhaisimman äänestysprosentin eli reilut 50%. Toivottavasti hän vei ääniä myös "Pideeltä".

    • Iiva Bidé

      Kannatti. Ei maksanut kuin 5 euroa yksi ääni. Ääniä olisi tosin tullut vakioäänestäjiltä ilmaiseksi tuplamäärä jos olisin vain pitänyt turpani kiinni, mutta ei sitä ylioppilastutkinnolla ihan kaikkeen pysty.

    • Swordfish

      Nyt käsitit ihan väärin. Tasan ainoa ehdokas joka kannatti ruotsin tekemistä vapaaehtoiseksi oppiaineeksi oli Soini. Sitähän kysyttiin kaikilta ehdokkailta ja kaikki muut olivat vastakkaisella kannalla.
      Toisin sanoen, "pakkoruotsittajat" (käyttääkseni sinun termiäsi) saivat näissä vaaleissa 90,6%.
      Ja toisella kierroksella saat valita kahden "pakkoruotsittajan" välillä. Miltä nyt tuntuu?

      • 22

        "Nyt käsitit ihan väärin. Tasan ainoa ehdokas joka kannatti ruotsin tekemistä vapaaehtoiseksi oppiaineeksi oli Soini. Sitähän kysyttiin kaikilta ehdokkailta ja kaikki muut olivat vastakkaisella kannalla."

        Käsitit väärin. Muut ehdokkaat vastaavat poliittiseen liturgiaan kuuluvasti myönteisesti pakkoruotsiin ajattelematta asiaa sen enempää. Ainoastan bödötti ja putkipaavo toimivat aktiivisesti pakkoruotsin puolesta.

      • Niinpä..;-)
        22 kirjoitti:

        Niinpä tulevaisuuden presidenttin tulee olla suomenruotsalainen , homo, pakolaismyönteinen, pakkoruotsin kannataja....! Jolla mielellään "frendi" ulkomailta (siis sitä kansainväisyyttä)..! Suomalaisuus on turvattu, kansainvälisyydelläkö.? Ainakin pakkoruotsin kannatajat haluaa pyyhkiä suomalaisen identiteetin historian hämärään. Miten Suomen käy, kun maa on täynnä lässytäjiä joille "sisu" on tuntematon käsite. Ainut käsite jonka ne tuntee, on sosiaalilainsäädäntö eri tukineen.!

      • Swordfish
        22 kirjoitti:

        "Nyt käsitit ihan väärin. Tasan ainoa ehdokas joka kannatti ruotsin tekemistä vapaaehtoiseksi oppiaineeksi oli Soini. Sitähän kysyttiin kaikilta ehdokkailta ja kaikki muut olivat vastakkaisella kannalla."

        Käsitit väärin. Muut ehdokkaat vastaavat poliittiseen liturgiaan kuuluvasti myönteisesti pakkoruotsiin ajattelematta asiaa sen enempää. Ainoastan bödötti ja putkipaavo toimivat aktiivisesti pakkoruotsin puolesta.

        Niinhän sinä varmaan haluaisit luulla.
        Dream on...

      • 22 kirjoitti:

        "Nyt käsitit ihan väärin. Tasan ainoa ehdokas joka kannatti ruotsin tekemistä vapaaehtoiseksi oppiaineeksi oli Soini. Sitähän kysyttiin kaikilta ehdokkailta ja kaikki muut olivat vastakkaisella kannalla."

        Käsitit väärin. Muut ehdokkaat vastaavat poliittiseen liturgiaan kuuluvasti myönteisesti pakkoruotsiin ajattelematta asiaa sen enempää. Ainoastan bödötti ja putkipaavo toimivat aktiivisesti pakkoruotsin puolesta.

        Mutta sinä et edes ymmärrä: "Muut ehdokkaat vastaavat poliittiseen liturgiaan kuuluvasti myönteisesti pakkoruotsiin ajattelematta asiaa sen enempää. Ainoastan bödötti ja putkipaavo toimivat aktiivisesti pakkoruotsin puolesta."

        Ei meidän puolesta tarvitse kenenkään aktiivisesti toimia, lainsäädäntö suojaksemme on hoidettu kuntoon jo aikaa sitten.
        Riittää että meillä on kavereita ja niitähän meillä riittää!

        Sinä sitä vastoin tarvitsisit jonkun joka aktiivisesti ryhtyisi Eduskunnassa lainsäädäntöteitse ajamaan muutoksia nykyiseen perustuslakiin, kielilakiin, virkamiesten kielitaitolakiin, yliopistolakiin ja perusopetuslakiin j.n.e vain muutamia mainitakseni.

        Sellaista henkilöä ei ole näköpiirissä, eikä ainakaan oppositiosta, takarivistä käsin lakeja muutella joten dream on! kuten Swordfish'kin tuossa totesi.

      • katainen vaihtoon
        Ankdam kirjoitti:

        "Sinä sitä vastoin tarvitsisit jonkun joka aktiivisesti ryhtyisi Eduskunnassa lainsäädäntöteitse ajamaan muutoksia nykyiseen perustuslakiin, kielilakiin, virkamiesten kielitaitolakiin, yliopistolakiin ja perusopetuslakiin j.n.e vain muutamia mainitakseni."

        Jos et muista, kokoomuksen puoluekokous äänesti jo kerran pakkoruotsia vastaan. Tulevassa puoluekokouksessa äänestetään uudestaan. Pitkään ei katsella sellaista puheenjohtajaa, joka toimii vastoin puolueen ylimmän päättävän elimen tahtoa.

      • katainen vaihtoon kirjoitti:

        Lycka till!
        Unohdat taas että pakkoruotsi on teidän suomenkielisten juttu ei meidän ruotsinkielisten! Kokoomuksen nuoret saavat vapaasti tehdä mitä ehdotuksia lystäävät, saavat minun puolestani toivoa vaikka kuuta taivaalta!

        Yritä nyt olla sekoittamatta menetelmiä ja lopputulosta.

        Tässä teille purtavaa, NE koskevat meitä.

        Kulutko muuten Kokoomuksen nuoriin?

      • 6

        " Kokoomuksen nuoret saavat vapaasti tehdä mitä ehdotuksia lystäävät, saavat minun puolestani toivoa vaikka kuuta taivaalta! "

        Kokoomuksen (siis aikuisten!) puoluekokous äänesti asiasta ja pakkoruotsin vastainen kanta voitti äänestyksessä. Onko tätä nyt vaikea tajuta? Kyse ei siis ole mistään kokoomusnuorten äänestyksestä, vaan ihan oikean kokoomuksen oikean puoluekokouksen oikeasta äänestyksestä, jossa äänestetiin Suomen yksikielisyydestä (n. kolmannes kannatti, eli ehdotus hylättiin) sekä pakkoruotsin poistamisesta (hieman yli puolet kannatti, eli ehdotus hyväksyttiin). Katainen kieltäytyi noudattamasta äänestystulosta, eli vastoin puolueensa korkeimman päättävän elimen päätöstä hän ei suostunut ottamaan pakkoruotsin poistamista kokoomuksen tavoitteeksi.

      • Tuttua juttua!

        Jotenkin tuttua svekoasennetta pukkkaa svekoankalta taas.

        Eli toisin sanoen: " Suomalaisten enemmistö saa olla mitä mieltä vaan, mutta pakkoruotsitusta ei saa poistaa".

        Eikö kuulosta samalta, kuin tuo kokoomusnuorten vähättely?

        Ps. Olen kuullut aikoinani kokoomusnuoriin.

      • 6 kirjoitti:

        " Kokoomuksen nuoret saavat vapaasti tehdä mitä ehdotuksia lystäävät, saavat minun puolestani toivoa vaikka kuuta taivaalta! "

        Kokoomuksen (siis aikuisten!) puoluekokous äänesti asiasta ja pakkoruotsin vastainen kanta voitti äänestyksessä. Onko tätä nyt vaikea tajuta? Kyse ei siis ole mistään kokoomusnuorten äänestyksestä, vaan ihan oikean kokoomuksen oikean puoluekokouksen oikeasta äänestyksestä, jossa äänestetiin Suomen yksikielisyydestä (n. kolmannes kannatti, eli ehdotus hylättiin) sekä pakkoruotsin poistamisesta (hieman yli puolet kannatti, eli ehdotus hyväksyttiin). Katainen kieltäytyi noudattamasta äänestystulosta, eli vastoin puolueensa korkeimman päättävän elimen päätöstä hän ei suostunut ottamaan pakkoruotsin poistamista kokoomuksen tavoitteeksi.

        Kyse oli yhdestä puoluekokoukselle esitetystä aloitteesta, kokoukselle oli määräaikaan mennessä toimitettu pakkoruotsia ja ruotsin kielen asemaa koskevia aloitteita yhteensä neljä kappaletta (4 / 199). Kaikki muut ehdotukset äänestettiin nurin, yksi meni epähuomiossa (?) läpi ja se yksi hyväksytty oli ristiriidassa niiden kolmen muun hyväksytyn päätöksen kanssa, siksi se ei ole mennyt eteenpäin.

    • pakkoruotsinet

      Svekot hokevat että persujen ja Suomalaisuuden liiton kannatus on yhtä kuin pakkoruotsin vastustamisen kannatus joten Biaudetin kannatus on varmaankin yhtä kuin pakkoruotsin kannatus.

      • 1990-2012

        Todellisuudessa sekä Niinistö että Haavisto ovat sydämessään kielivapauden kannattajia. Lipponen ajoi vaaleihin suomenruotsalaisten etuoikeuksien puolustamisella, Biaudet korostetusti kaksikielisyysrattailla.. Lipponen on aina ollut suomalaisvastainen pakkoruotsittaja, Niinistö sen sijaan on todennut, että enemmistöönkin kohdistuu rasismia. Niinistö ei millään muotoa ole pakkoruotsittaja. ei myöskään Haavisto. Vihreillä on jopa kielipoliittinen ohjelma, jossa vaaditaan virkamiesruotsista luopumista. Näitä kantoja voidaan ankkalammikon hysteria huomioon ottaen pitää rohkaisevina.
        Nykyäänhän poliitikko joutuu svenska median myllyyn heti, kun edes vihjaisee, että kyllä ne muutkin kielet ovat tärkeitä, eikä ruotsi olekaan portti maailmanmarkkinoille.. joten sitä taustaa vasten..hyvä lopputulos.

    • Laki ja oikeus

      Svekoankka ja monet muut svekoetuoikeuksista riemuitsevat hokevat aina että "lainsäädäntö suojaksemme on hoidettu kuntoon jo aikaa sitten"!

      Epäkelvot ja aikansa eläneet lait ovat ihmisten tekemiä, ei mikään jumala eikä mikään muukaan mahti maailmassa ole niitä ikuisiksi ajoiksi kiveen hakannut.

      Lait ovat aina muutettavissa, ja niitä pitää muuttaa, kun lait ovat epäoikeudenmukaisia ja / tai aika on ajanut lakien ohi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2124
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2028
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1818
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1496
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1399
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      548
      1156
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      998
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      937
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      929
    Aihe