muistetaan se kaikki keskustalaistet, Niinistöä ja Natoa emme äänestä.
Väyrynen äänesti vastaavassa tilanteessa Tarja Halosta,
7
<50
Vastaukset
- arvot kohdallaan
keskustalaiselle ei käy sentään lapseton puppelipoika arvojohtajaksi.
Siis Niinistö. Haavistosta ei ole Nato-asiassa Niinistön vaihtoehdoksi. Haavisto kannattaa muiden viherhörhöjen tapaan Suomen liittymistä Natoon, koska palkka-armeijan myötä asevelvollisuuden suorittaminen siviilipalveluksenakin lopetettaisiin.
Ongelmaan on yksi ratkaisu. Nimittäin Suomessa ei ole äänestyspakkoa!- Karsimaton
Pystyyn kuollut puhuu viisaita sanoja. noinhan tuo asia ilmeisesti on.
Jos äänestysprosentti jää alle puoleen, niin kisa on tältä erää ohi, ja on uusien ehdokkaiden aika.
Onko se noin, en minä tiedä, mutta jos demokrattisia ollaan, niin eikö se noin mene.
Demarithan ei tuohon taida suostua, koska ja kun he nyt ikäänkuin voittivat kuitenkin.
Haavistohan ilmiselvä demari. Ja Kokoomus on samalla puolen aitaa työläisiin nähden.
Siis työläiset ovat eri puolella, kuin kokoomus ja demarijohto, näin puolueisiin sitoutumattoman näkövinkkelistä katsottuna.
Lipponen olisi voinut ollut kova vastus Niinistölle, jos olisi malttanut pysyä pelkkänä muistelmakirjailijana näihin vaaleihin asti. Olisi nyt melkoisella todennäköisyydellä päässyt toiselle kierrokselle.
Tai en tiedä, kyllä kai urpi ja jungner sun muut guzeniinat on karkottanut väen SDP-nimisestä demaripuolueesta. Karsimaton kirjoitti:
Pystyyn kuollut puhuu viisaita sanoja. noinhan tuo asia ilmeisesti on.
Jos äänestysprosentti jää alle puoleen, niin kisa on tältä erää ohi, ja on uusien ehdokkaiden aika.
Onko se noin, en minä tiedä, mutta jos demokrattisia ollaan, niin eikö se noin mene.
Demarithan ei tuohon taida suostua, koska ja kun he nyt ikäänkuin voittivat kuitenkin.
Haavistohan ilmiselvä demari. Ja Kokoomus on samalla puolen aitaa työläisiin nähden.
Siis työläiset ovat eri puolella, kuin kokoomus ja demarijohto, näin puolueisiin sitoutumattoman näkövinkkelistä katsottuna.
Lipponen olisi voinut ollut kova vastus Niinistölle, jos olisi malttanut pysyä pelkkänä muistelmakirjailijana näihin vaaleihin asti. Olisi nyt melkoisella todennäköisyydellä päässyt toiselle kierrokselle.
Tai en tiedä, kyllä kai urpi ja jungner sun muut guzeniinat on karkottanut väen SDP-nimisestä demaripuolueesta.Kiitos. Mitä tuohon äänestämiseen tai äänestämättä jättimiseen tulee, pitää vielä porukalla miettiä, kumpi tekisi dramaattisemman vaikutuksen, alle 50 prosentin äänestysprosentti vai esimerkiksi se, että vaaliuurnissa on kolmannes tyhjiä tai muuten hylättyjä ääniä. Kysymyksessähän on ennen kaikkea protesti nykyistä vaalitapaa kohtaan, joka ei Suomen poliittiseen asetelmaan sovi. Tämän tiesivät viisaat kansanedustajat vuonna 1919.
Lipposen suurin virhe oli lähteä vaaleihin aivan erilaisella taktiikalla kuin Urpilainen viime kevään eduskuntavaaleihin. Siinä missä Urpilainen kyseenalaisti Suomen periksiantavan EU-politiikan, Lipponen pysyi vanhalla linjallaan. Lisäksi hän muutenkin suorastaan pilkkasi persuja keväällä äänestäneitä vanhoja työpaikkansa menettäneitä tai niiden puolesta pelkääviä demareita, eikä houkutellut heitä takaisin perinteisin työväenpuolueen äänenpainoin. SDP on sekaisin.
Haaviston demarisympatioista en ole oikein varma. Mielenkiintoista, mitä hän nyt painottaa, kun hän tarvitsee lisä-ääniä mm. Väyrysen ja Soinin kannattajista, osittain Niinistön leiristäkin.
- Kiitos äänestäjille
Nyt on aivan sama kumpi äänestetään pressaksi. Pääasiana oli Väyrysen pudottaminen ja siinä äänestäjät tekivät hyvää työtä.
- kansalainen
nykyehdokkaista:
Presidentin vallan voisi rajata presidentin linnaan johon lisättäisiin muutama ikkuna jotta ihmiset voisivat käydä kurkkimassa Presidenttiä ohikulkiessaan. Linnasta Presidenttiä ei saisi laskea mihinkään ennen seuraavien vaalien tulosta sillä ehdolla ettei sama ehdokas voita.
lakia voitaisiin muuttaa nykyiselleen jos sopivampi ehdokas valittaisiin.- kansalainen
Kokoomus oppositioon kunta uudistuksella ja Väyrynen pääministeriksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832