Huumori katosi

Vaalisumutus

Jos Väykky olisi todellinen huumorimies, niin olisi laittanut knallin päähänsä hattrickin merkiksi.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hattutemppu tosiaan

      Todellakin. Historiassa ei ole poliitikkoa, joka on epäonnistunut presidentin vaalissa kolme kertaa.

      Kolmaskin kerta toden sanoi. Vähemmän kovakalloinen olisi oppinut aikaisemmin.

      • Olihan se sitä

        Väyrysen ei pitäisi kovin murehtia, koska tappionsa oli suurelta osin Kauniston(vai onko se joku pomo siellä) ja Kiviniemen.
        Väykky teki näistä vaaleista oikeat vaalit.

        Pelihän on nyt pelattu, ei tuossa enää ole edes mitään jännitettävää tavallisella kansalla, kuten tämän ekakierroksen kanssa näytti olevan.
        Kansa häviää joka tapauksessa, kävipä miten vain, tai olisipa käynyt vaikka toisinkin.
        Urhea soturi on tuo Väyrynen kuitenkin minun mielestäni, vaikka väsyikin lopusssa kun joutui yksin taistelemaan kuin sven tuuva aikoinaan, ylivoimaista vihollista vastaan.

        Toivottavasti keskustan väki, nyt ymmärtää hoitaa rotat pois pesästään, ja uusii johtonsa.
        Nyt on keskustankin lopetetettava eu hymistely, ja kerrottava suoraan mitä tuossa EU.ssa on takana, muuten ei puolue puolueena nouse.
        Väyrysen olisi pitänyt olla räväkämpi lausunnoissaan, ja sanoa kuin Soini, että missä mennään.

        Väyrynen on siis sinunkin mielestä melko mestari, sillä Lipponenhan hävisi vain kerran, ja heti ensi yrittämällä hänkin. Oliskohan Väyrysen kanssa tuossakin tasoissa, jos olisi yhtaikaa pääsyt jo kisamaan aikaisemmin.
        Se kun on demareissa tuo arvojärjestys, että ahneimmat ensin.


    • On eläkkeen aika

      Huumori katosi ja Väyrynen oli vakava mies, kun puhui kepulaisille. Nyt ei kuulunut itsekehua. Vuoden sisällä kaksi häviötä ja nöyryytystä.

    • Saapa nähdä, onnistuuko Sauli Niinistö löytämään syntymästään asti kadoksissa ollutta huumoria toisella kierroksella. Siihen kokkareet aikovat puoluesihteeri Taru Tujusen mukaan nyt panostaa Pahvi-Saulin lanseeramisessa suomalaisille.

      Mistähän Tujunen mahtoi tuon idean saada? Tai oikeastaan, kertoihan hän sen suoraankin.

      Mutta on siinä tekemistä, kun yritetään yhdistää Sauli, suomalainen työ ja huumori. Helpommin idean matkiminen onnistuu Pekka Haavistolta. Ei tarvitse edes teeskennellä olevansa hauska. Riittää, että tuo sen intiaaninsa mukaan vaalikiertueille, kuten kuulemma strategiana on.

      • sietokykypuuttuu

        Ei nyt Marikaan tehnyt sitä tyhmyyttä että olisi luvannut äänestää Saulia, Toivottavasti ei sieltä nyt nouse muita esiin, ei ole pakko äänestää ketään, tai voi viedä tyhjän lapun, kun ei noita voi sietää.


      • sietokykypuuttuu kirjoitti:

        Ei nyt Marikaan tehnyt sitä tyhmyyttä että olisi luvannut äänestää Saulia, Toivottavasti ei sieltä nyt nouse muita esiin, ei ole pakko äänestää ketään, tai voi viedä tyhjän lapun, kun ei noita voi sietää.

        Hyvä huomio tuo tyhjä lappu!

        Tähän asti olen äänestänyt kaikissa vaaleissa, mikä perinne olisi ikävä katkaista, joten tuo tyhjä lappu olisi eräänlainen kompromissi. Varsinkin jos tyhjiä lappuja olisi vaaliuurnassa esimerkiksi kolmannes.

        Mitään kirkkoveneen kuvia en sentään viitsisi lähteä piirtelemään, koska tässä tapauksessa tuollainen "ääni" saatettaisiin laskea Niinistön hyväksi. ;-)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe