EU-myönteisten ahdasnäköisyydestä ja suvaitsevaisuudesta

Miettikääpä hiukan

He katsovat että Suomi on Impivaarassa, jos ei suolla tuonne miljardejaan. Eli EU:n ja Impivaaran välissä ei ole vaihtoehtoa. Tämä on tullut ilmi Jaakonsaaren, Lipposen ym:n mielipiteistä.

Sehän on pelottelua tietysti sekä näköalattomuutta. Onneksi Soini porukoineen aikoo laskeskella tämän EU:hun kuulumisen hinnan. Näyttää siltä, että ulkomaita tai ulkomaalaisia koskiessa suomen valtiolta eli kansalta meneviä summia ei pahemmin laskeskella. Thors ei laskenut maahanmuuttoon meneviä kuluja. Se on aivan käsittämätöntä !

Sitten on tämä ns suvaitsevaisten ahdasnäköisyys mm:ssa tässäkin:

He pitävät konservatiiveinä, suvaitsemattomina ja ties minä varmaan sellaisia, jotka eivät halua että presidentin linnassa majailee homopari. Se nyt vaan on edustuksellisuuden kannalta parempaa, että mennään perinteisellä linjalla siinä.

Haluan myös tuoda näkökulman esille, että onko se lastenkaan silmille sopivaa, että maan presidentti on homo ? Mitä jos lapset alkavat pitämään sitä ihan tavallisena asiana. On sentään asema sellainen, että näkyy.

Keskiverto Heteroparit ovat maallemme arvokkaampia kuin keskiverto hompparit. Pitää ilmeisesti sanoa syykin varmuuden vuoksi: Luonnollisesti yhteiskuntamme saa jatkumoa heteroudella. Jos mennään koeputkileikkeihin pelkästään, niin en sano sitä luonnolliseksi enkä etenkään sitä, että homoparit saisivat adoptoida lapsia ja se on mielestäni väärin.

Mutta rikoksia tekemätön homo tai lesbo voi siltikin olla yhteiskunnalle arvokas sitä en sano ja paljon tärkeämpi kuin kuka tahansa rikollinen. Onhan tuo Haavistokin tehnyt varmasti hyviä, arvostettavaia asioita rauhan neuvotteluissaan. Lisäksi hän osoitti olevan fiksu presidenttikilvassa.

Kaikki eivät ole yhtä arvokkaita yhteiskunnalle ja se pitää rehellisyyden nimissä todeta vai laittaisitteko kenen tahansa kovan rikoksen tekijän yhtä arvokkaaksi kuin ahkeran, hyväluonteisen ja rehellisen työmiehen tai naisen tai vaikkapa kunnollista elämää elävän homoseksuaalin ?

Lopuksi haluan taas poiketa EU-asioihin: Tulemme näkemään uusia ikäviä asioita euroopan suunnalta taas. Kaikkien kunnon suomalaisten tulisi ymmärtää, että tämä "Impivaaramme" on meidän maamme eikä mikä tahansa vaara ! Olemme pohjoinen maa, erossa välimeren maista sekä entisen itäblokin maista muutoinkin, kuin maantieteellisesti, mutta hyvällä tavalla monessa mielessä !

Meidän tulee pitää "Impivaarastamme" hyvä huoli eikä jakaa varojamme teille tietymätttömille pelon vuoksi, sen pelon, että jos emme heitä niitä miljardeja tuonne, niin olemme ulkona !

T:Folio Mulder

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        117
        1897
      2. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        118
        1786
      3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        210
        1771
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        256
        1446
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1385
      6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        488
        1026
      7. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        50
        966
      8. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        237
        913
      9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        911
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        869
      Aihe