Essayah testamenttasi äänensä

66

327

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Höh!

      "Pahinta tuossa on viedä se kun samassa lauseessa sanoo että ei testamenttaa ja silti suoraan testamenttasi."

      Tuo ei ole totta. Eihän tuo ole testamenttaamista jos aikoo kannattaa Niinistöä. Lue vähän tarkemmin niin ei tarvitse tehdä turhia aloituksia.

    • Näin se meni !

      Pekulla on ongelmia luetun ymmärtämisessä. Näin linkissä kirjoitetaan:

      "Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella viimeiseksi jäänyt kristillisdemokraattien Sari Essayah aikoo kannattaa toisella kierroksella kokoomuksen Sauli Niinistöä. Essayah sanoo, että hän ei testamenttaa ääniään, vaan jokainen päättää vain omasta äänestään."

      • aika-poika

        Onhan se niin, Essayah tavallaan ohjailee kannattajiaan äänestämään Niinistöä, sen voi noinkin käsittää. Miksi yleensä lähti koko ehdokkaaksi lainkaan? Olisi voinut vähän ajatella, tää on peliä, lienee kuvitellut itsestään liikoja. Nyt ovat saaneet aikaan osaksi sen, että Pekasta ehkä mahdollisesti saamme presitentin.

    • äänestä Haavistoa

      Sari Essayahin toiminta on todellä häpeällistä, miten kehtaakaan "testamentata" ääniä maassa, jossa ihmisillä on vapaa oikeus äänestää ketä ehdokasta itse tahtoo.

      Tuollainen Essayahin äänten "testamenttaus" on vapauden vastakohta, vastenmielistä toimintaa, miten kehtaakaan, todella törkeää.

      Äänestä essayahin "testamenttauksesta" huolimatta Pekka Haavistoa, joka on inhimillinen ihminen, rauhaa rakastavana rauhan miehenä ihminen, josta tulisi (tulee) hyvä presidentti.

      • ei ei haavistolle

        nimimerkki äänestä Haavistoa.
        Oma mies ehdokas ei päässyt toiselle kierrokselle. Haavistolle ei ääneni mene missään tapauksessa toisella kierroksella.

      • haukotus taas

        Nämä suomi24:n Haavisto-lobbausviestit tuntuvat aika ahdasmielisten ja henkisesti ummehtuneiden ihmisten tuputukselta, lienevätkö entisiä hellareita, joille on kuitenkin jäänyt "palo" käännyttää toisia ihmisiä?

      • ett sillee

        Eli oikea syysi haukua Essayahia on se, että hän äänestää toisin kuin sinä. Kukahan se siis oikeasti on törkeä vapauden vastustaja? Essayah kun on oikeutettu tekemään just niin kuin haluaa.

      • haukotus itsellesi
        haukotus taas kirjoitti:

        Nämä suomi24:n Haavisto-lobbausviestit tuntuvat aika ahdasmielisten ja henkisesti ummehtuneiden ihmisten tuputukselta, lienevätkö entisiä hellareita, joille on kuitenkin jäänyt "palo" käännyttää toisia ihmisiä?

        "Nämä suomi24:n Haavisto-lobbausviestit tuntuvat aika ahdasmielisten ja henkisesti ummehtuneiden ihmisten tuputukselta"

        Haaviston kannatusko ummehtunutta?

        Ummehtuneisuuslistan kärkipäässähän ovat ilman muuta kristilliset, sen jälkeen väyrysporukka ja sitten on pitkä väli muihin. Niinistö ja Haavisto eivät kummatkaan ole ummehtuneita, Haavisto kaikkein vähiten.

    • DoctorT

      Äänestäkää NIITÄ ARVOJA, JOITA MAAN ENEMMISTÖ EDUSTAA!

      • äänestyspäätös

        Enemmistö ei ole aina oikeassa.

        Ehdokkaat itsekin voivat edustaa joissakin asioissa väestön enemmistön arvoja ja toisissa vähemmistön arvoja.

        Samoin on jokaisen äänestäjän kohdalla. Jos kaikki äänestäjän ja ehdokkaan arvot ovat samat ja edustavat kaikessa myös enemmistön arvoja, ei synny ristiriitaa, vaan äänestypäätös on helppo.

        Mitä useammissa asioissa ehdokkaan arvot ovat äänestäjän arvoista poikkeavat, sitä helpompaa on silloinkin äänestää - toista ehdokasta.

        Jos taas puntit ovat jokseenkin tasan eli molempien ehdokkaiden ja äänestäjän arvot ovat keskimäärin yhtenevät, joutuu äänestäjä ambivalenttiin tilaan. Hänen täytyy silloin priorisoida ehdokkaiden arvomaailmaa suhteessa omiin arvoihinsa.

    • lappix

      Sari on rahavallan puolella, siksi hän kannattaa itse Niinistöä. Siis köyhät kyykkyyn ja siinä Jeesuskin oli oikeassa sanoessaan:

      Mark. 14:7
      Köyhät teillä on aina keskuudessanne, ja milloin tahdotte, voitte heille tehdä hyvää, mutta minua teillä ei ole aina.

      Sari kannattaessaan rahanvaltaa pitää huolen siitä, että Raamattu toteutuu siinäkin, köyhät ovat keskuudessämme ja pysyvät köyhinä. Sarikin pitää siitä huolen asettaumalla rahanvallan puolelle.

      • pöh!

        Höpö höpö!

      • Niin, nyt on vastakkain myös Niinistön rahaporukat ja Haaviston laajenevat vapaehtoisjoukot.

        Eri ryhmien vaalivalvojaisia katsoessa huomasi valtavia eroja ja täysin muista poikkesi ihmiset, jotka olivat Haaviston tilaisuudessa, iloisia elämänhaluisia, pääosin nuoria, jotka tukevat Haavistoa aidosti ilman pienintäkään raha-apua pannen itsensäkin likoon.
        Niinistön tilaisuudessa ihmiset oli pääosin keski-ikäisiä ja vanhoja rahakkaita ihmisiä jotka ei ilmaiseksi nytkähdä mihinkään suuntaan (ei edes vaalikampanjassa toimivat).

        Mielenkiintoista kannattajaryhmissä illalla oli se kun Soinin ryhmän vetäjiä saapui iloitsemaan Haaviston joukkoihin.

      • EI HOMOLLE !
        Pe.ku kirjoitti:

        Niin, nyt on vastakkain myös Niinistön rahaporukat ja Haaviston laajenevat vapaehtoisjoukot.

        Eri ryhmien vaalivalvojaisia katsoessa huomasi valtavia eroja ja täysin muista poikkesi ihmiset, jotka olivat Haaviston tilaisuudessa, iloisia elämänhaluisia, pääosin nuoria, jotka tukevat Haavistoa aidosti ilman pienintäkään raha-apua pannen itsensäkin likoon.
        Niinistön tilaisuudessa ihmiset oli pääosin keski-ikäisiä ja vanhoja rahakkaita ihmisiä jotka ei ilmaiseksi nytkähdä mihinkään suuntaan (ei edes vaalikampanjassa toimivat).

        Mielenkiintoista kannattajaryhmissä illalla oli se kun Soinin ryhmän vetäjiä saapui iloitsemaan Haaviston joukkoihin.

        Toisella kierroksella ääni menee Niinistölle koska ei ole vaihtoehtoja. Homolle EI

      • 3:s vaihtoehto
        EI HOMOLLE ! kirjoitti:

        Toisella kierroksella ääni menee Niinistölle koska ei ole vaihtoehtoja. Homolle EI

        >>Toisella kierroksella ääni menee Niinistölle koska ei ole vaihtoehtoja. Homolle EI>>

        On vaihtoehto: käydä äänestämässä TYHJÄÄ!

      • ett sillee
        3:s vaihtoehto kirjoitti:

        >>Toisella kierroksella ääni menee Niinistölle koska ei ole vaihtoehtoja. Homolle EI>>

        On vaihtoehto: käydä äänestämässä TYHJÄÄ!

        Tyhjän äänestäminen suosii Haavistoa, käytännössä, joten se ei ole vaihtoehto.

      • EI HOMOILLE !
        3:s vaihtoehto kirjoitti:

        >>Toisella kierroksella ääni menee Niinistölle koska ei ole vaihtoehtoja. Homolle EI>>

        On vaihtoehto: käydä äänestämässä TYHJÄÄ!

        Nimimerkille 3:s vaihtoehto.
        Kävin juuri äänestämässä Numero 6 .

        Keskustelin muutaman henkilön kanssa he äänestivät samoin 6 Niinistö.

      • Sodoman synti
        EI HOMOILLE ! kirjoitti:

        Nimimerkille 3:s vaihtoehto.
        Kävin juuri äänestämässä Numero 6 .

        Keskustelin muutaman henkilön kanssa he äänestivät samoin 6 Niinistö.

        Oikeastaan Suomi ansaitsee homosuhteessa olevan presidentiksi. Niin hirveässä moraalisessa rappiotilassa tämä maa on, pahempi kuin Sodoma.

    • lappix

      No niinhän tuo Sari teki, se on selvä kannanotto rahavallan puolesta. Ja köyhät kyykkyyn.

    • ................

      Asialla ei liene merkitystä, Essayhia äänestäneet ovat sellainen marginaaliryhmä jotka eivät missään tapauksessa voisi äänestää homoseksuaalia.

      Yllättävää on kuitenkin se, että perussuomalaisten, puolueen jolla on myös kannatusta paljon konservatiivien keskuudessa äänestäjiä siirtynee Haaviston tukijaksi. Uskonnollisia fundamentalistaja he tuskin kuitenkaan ovat.

      On myös mahdollista, että osan Haaviston äänistä selittää fundamentalismin vastustus, ja ainakin erilaisten tutkimusten mukaan suomalaiset eivät uskonnollistan fundamentalismia oikein sulata.

      Tietyllä tapaa vaalitulos on fundamentalisteille isku päin kasvoa, arvomaailma jota he edustavat on suo,alaisille täysin vieras.

      • ett sillee

        Suomalaiset onkin uskosta osattomia juoppohuoria.

    • tilanne tänään

      Fundiksilla ei ole oikein enää kelvollista ehdokasta 2 kierroksella, homo ja homojen oikeuksia puolustava melko liberaali ehdokas.

      Essayh jäi aivan reunahuomautukseksi joka oli tosin tiedossa jo etukäteen. Soini taas puhuu myönteiseen sävyyn Haavitsosta jota monet fundikset pitävät petturuutena. Mainitsipa jopa voivansa itsekin äänestää Haavistoa.

      Uskovien fundamentalistien arvot ovatkin saaneet ympäri korvia, ymmärräytä heille ei heru.

    • pjöpöjöpökök
      • Haavisto ei ole tituleerannut itseään vierailevaksi professoriksi.
        Joku vaan yrittää edelleen mustamaalata häntä, vaikka on jo jäänyt kiinni valheesta.

        Se oli Bristolin yliopisto, joka tituleerasi Haavistoa vierailevaksi professoriksi Haaviston vastustuksesta välittämättä.

      • aika.poika
        Pe.ku kirjoitti:

        Haavisto ei ole tituleerannut itseään vierailevaksi professoriksi.
        Joku vaan yrittää edelleen mustamaalata häntä, vaikka on jo jäänyt kiinni valheesta.

        Se oli Bristolin yliopisto, joka tituleerasi Haavistoa vierailevaksi professoriksi Haaviston vastustuksesta välittämättä.

        Koska olet useinkin ajantasalla, kysyisin seuraavaa: Sain tänään tiedon, että eräs presitentti ehdokkaista kuuluisi vapaamuurareihin, onkohan siinä perää? Ihmettelin itsekin tuota...

      • aika.poika kirjoitti:

        Koska olet useinkin ajantasalla, kysyisin seuraavaa: Sain tänään tiedon, että eräs presitentti ehdokkaista kuuluisi vapaamuurareihin, onkohan siinä perää? Ihmettelin itsekin tuota...

        Niinistö on vapaamuurari.
        Niinistö kuuluu pahamaineiseen Konstantinus Suuren Ritarikuntaan.
        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/113753-apu-niiniston-suosimalla-ritarikunnalla-hyvin-erikoinen-tausta

        Suomalaisille avautui alkujaan mahdollisuus liittyä kyseiseen salaseuraan natsiyhteyksien avulla.
        Se että järjestö on perustettu hyväntekeväisyyttä varten on vain sen peitetarina.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Konstantinus_Suuren_Ritarikunta

        Höh. Eihän se tee Niinistöstä jäsentä tai vapaamuuraria, jos sattuus suosimaan jotain. Näytä todisteet, että hän on vapaamuurari.

      • ett sillee kirjoitti:

        Höh. Eihän se tee Niinistöstä jäsentä tai vapaamuuraria, jos sattuus suosimaan jotain. Näytä todisteet, että hän on vapaamuurari.

        Uutisessa kerrotaan Niinistön kuuluvan kyseiseen vapaamurari-järjestöön.

        Presidenttiehdokas Sauli Niinistö kuuluu ritarikuntaan,...."
        "Presidentinvaalin ennakkosuosikki Niinistö vihittiin viime viikonloppuna Konstantinus Suuren ritarikuntaan."
        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/113753-apu-niiniston-suosimalla-ritarikunnalla-hyvin-erikoinen-tausta

    • KTS (Ei kirj.)

      Pääministeri totesi, että molemmat jatkoon päässeet ehdokkaat edustavat arvoliberalismia ja hyvä niin!

      Ymmärrän jos änkyröillä on hankalaa toisella kierroksella mutta elämä on...

      :O)

      • outo juttu

        Miksi hän kristittynä suosii vapaamuuraria.

      • jopajotakin
        outo juttu kirjoitti:

        Miksi hän kristittynä suosii vapaamuuraria.

        Niinistö vahvisti Laukkaselle henkilökohtaisesti: "En ole kuulunut, enkä koskaan tule kuulumaan vapaamuurareihin". Konstantinus Suuren Ritarikuntaan hänet kutsuttiin ja liitettiin kunniajäsenenä. Hän ei ole käynyt läpi mitän rituaaleja, eikä häntä ole edes lyöty ritariksi järjestön tapojen mukaan.

    • mun miälipide

      Ei hyvänen aika O.o En äänestä vapaamuuraria (alias saatananpalvojaa).
      En äänestä siis ketään koska en halua äänestää HOMOA enkä VAPAAMUURARIA! :(

      • KTS (Ei kirj.)

        Koita kestää...:O

    • tode*
      • tode*

        tuota taustaa vasten Hakkaraisen vierailu juuri vaalien alla ei ihmetytäkään enää niin suuresti.

      • tode* kirjoitti:

        tuota taustaa vasten Hakkaraisen vierailu juuri vaalien alla ei ihmetytäkään enää niin suuresti.

        Johan nyt.
        Levität yksipuolista mustamaalausta.
        Pusa kertoo valikoidusti negatiivisestä näkökulmasta vain tiettyjä asioita ja niitäkin vääristellen.

      • to..
        tode* kirjoitti:

        tuota taustaa vasten Hakkaraisen vierailu juuri vaalien alla ei ihmetytäkään enää niin suuresti.

        tuolla teidän Sarilla on kannatusta yli uskontorajojen:Juutalaisessa koulussa järjestettiin myös pressavaalit ja neljä oppilasta äänesti Essayaa. Neljällä äänellä pääsi viidennekisi,eli kannatus oli suurempaa kuin valtakunnassa yleensä...

      • pakis__
        to.. kirjoitti:

        "...yli uskontorajojen..."

        no jopas jotakin, varmaan nämä koululaiset (4) olivat ymmärtäneet, että Sari on juutalaisten ystävä ja siitä sai pointsit.

        Tälläkin palstalla monet sekoittavat juutalaisen ja israelin samaksi valtioksi :=0

      • to..
        pakis__ kirjoitti:

        todennäköisesti noin, puolue tuskin kiinnosti.
        Nyt sitten jännätään kumman kansa haluaa, Niinistön tai Haaviston, en usko että vaalit olisivat läpihuutojuttu,vaikka oma ehdokkaani häviää, täpärästi mutta kuitenkin.

      • pakis__
        to.. kirjoitti:

        todennäköisesti noin, puolue tuskin kiinnosti.
        Nyt sitten jännätään kumman kansa haluaa, Niinistön tai Haaviston, en usko että vaalit olisivat läpihuutojuttu,vaikka oma ehdokkaani häviää, täpärästi mutta kuitenkin.

        Juu, toisesta erästä tulee kova paini. Spekulointia: Soinia kannattaneet äänet menevät muulle kuin tulevalle pressalle, ainakin suurin osa,(suurin osa jää nukkumaan)sillä kansa rakastaa Hakkaraista vaikka solvaakin sitä.

        Lipposta kannattaneet äänet menevät toiseksi tulleelle ehdokkaalle, koska kuka kunnon demari nyt työväen presidentti- ehdokasta äänestäisi.

        Väyrysen kannattajat eivät voi antaa ääniään kenellekään, koska HS. kirjoitti että Väyrynen on jo Lapinmaan presidentti, siis huom.Oulusta ylöspäin on jo presidentti.

        S.Ess... kannattajat antavat äänensä tulevalle pressalle, sulkevat silmänsä siltä että tuleva pressa kuuluu vapaamuurareihin. Vapaamuuraus ei itsessään ole rikos vaikka asiasta tiettämättömät olettavat että Vmuuraus on demoni-kerho.

        Paavo A:n äänet menevät toiselle pressaehdokkaalle, nyt saavat Paavo A. ja demarit viimeinkin laulaa ihan hädissään "tää on viimeinen taisto"...

        Ewa B:ta ei lasketa lukuun (oma ankkalampi-yhdistys) Fru B:tä äänestäneet anatavat kuitenkin äänensä molemmille ehdokkaille.

        Nyt minä lopetan tämän vaalitarkkailijan roolini tähän, ja lähden kaivamaan autoa lumihangesta pois.

        Noin se menee. Unto Hämäläisen lähdettyä eläkkeelle voisit minun puolestani ruveta Hesarin poliittiseksi toimittajaksi.

        minä taasen luulen, että Haavisto ei saa enää lisää kannatusprosentteja, koska kaikki, jotka häntä äänestivät 1. kierroksella, olivat siinä. Monet eivät äänestä toisella kierroksella ollenkaan, koska vasemmiston ehdokkaita ei ole. Korkeintaan Arhinmäkeä äänestäneet nuoret äänestäneet nuoret antavat nyt äänensä Haavistolle.

        Veikkaan siis, Niinistö voittaa 2. kierroksen samalla erolla Haavistoon nähden, kuin se oli ekalla kierroksellakin.

      • tode*
        Pe.ku kirjoitti:

        Johan nyt.
        Levität yksipuolista mustamaalausta.
        Pusa kertoo valikoidusti negatiivisestä näkökulmasta vain tiettyjä asioita ja niitäkin vääristellen.

        en tiedä, mikä on tiotta, mikä ei. Mutta eivät ne vihreät mitään pulmusia ole, älä luulekaan. Kyllä sielläkin löytyy kaikensorttista pelaajaa. Monet heistä ovat aika hurjan suvaitsemattomia. Puhun kokemuksesta.

      • 10+
        to.. kirjoitti:

        tuolla teidän Sarilla on kannatusta yli uskontorajojen:Juutalaisessa koulussa järjestettiin myös pressavaalit ja neljä oppilasta äänesti Essayaa. Neljällä äänellä pääsi viidennekisi,eli kannatus oli suurempaa kuin valtakunnassa yleensä...

        Ihanaa! Siellä on fiksuja lapsia!

      • pakis__
        to.. kirjoitti:

        Noin se menee. Unto Hämäläisen lähdettyä eläkkeelle voisit minun puolestani ruveta Hesarin poliittiseksi toimittajaksi.

        :)

      • to..
        tode* kirjoitti:

        minä taasen luulen, että Haavisto ei saa enää lisää kannatusprosentteja, koska kaikki, jotka häntä äänestivät 1. kierroksella, olivat siinä. Monet eivät äänestä toisella kierroksella ollenkaan, koska vasemmiston ehdokkaita ei ole. Korkeintaan Arhinmäkeä äänestäneet nuoret äänestäneet nuoret antavat nyt äänensä Haavistolle.

        Veikkaan siis, Niinistö voittaa 2. kierroksen samalla erolla Haavistoon nähden, kuin se oli ekalla kierroksellakin.

        Ei se nyt noin ole, totta kai Haavisto saa putoajien ääniä, eivät ne kaikki ole Niinistön kannattajia, kuten poliittinen tarkkailija pakiskin edellä kertoo.
        Vasemmiston äänet menevät Haavistolle, ainakin osa Biaudetin saamista , samoin osa perussuomalaisten, vain Väyrysen ja kristillisten äänet jäävät Pekalta saamatta. Keskustan porukasta osa voi kyllä silti mieluummin äänestää Haavistoa kuin Niinistöä -jos viitsivät lähteä uurnille.

      • to.. kirjoitti:

        Keskustan poliitikkojakin on jo Haaviston tukiryhmässä.

      • tode*
        to.. kirjoitti:

        Ei se nyt noin ole, totta kai Haavisto saa putoajien ääniä, eivät ne kaikki ole Niinistön kannattajia, kuten poliittinen tarkkailija pakiskin edellä kertoo.
        Vasemmiston äänet menevät Haavistolle, ainakin osa Biaudetin saamista , samoin osa perussuomalaisten, vain Väyrysen ja kristillisten äänet jäävät Pekalta saamatta. Keskustan porukasta osa voi kyllä silti mieluummin äänestää Haavistoa kuin Niinistöä -jos viitsivät lähteä uurnille.

        kyllä se niin menee, että 2/3 osa äänestää Niinistöä, ja loppu kolmannes jää Haavistolle.

        Biaudetin kannattajat äänestävät Niinistöä, hänhän on kuitenkin porvarispuolen rouva. Oikeisto-/vasemmisto -ajattelu jyllää taustalla, vaikka sanotaan, ettei tämä ole sellainen vaali. Haavisto näet edustaa vasemmistoa Niinistön vahvan oikeistolaisuuden takia. Ei me nyt yht`äkkiä olla vanhasta kahtiajaottelusta eroon päästy, vaikka ekalla kierroksella siltä saattoi näyttääkin.

        Niinistö on niin oikealla ja niin hyvätuloisten ja heitäkin hyvätuloisempien ehdokas, että totta kai oikeisto -vasemmistojako tässä tuntuu.Vielä enemmän kuitenkin jako uudistusmielisyys -vanhoillisuus, tasa-arvo kaikille - ei tasa-arvoa ihan kaikille .Haavistolle pisteet joka kohdassa.Ehkä ei vielä ole Haaviston aika, mutta itse toivon että jo olisi.

    • suopursukka

      Essayah teki toisenkin takinkäännön köyhien unohtamisen lisäksi.
      Hän puhui vaalikeskusteluissa oikeansuuntaisen eurokriittisesti. Nyt hän menikin rahaplösöjen taakse.

      Siis tyypillnen hellari. Puheet ja teot eivät kohtaa. Puheet eivät tarkoita sanojen sisältöä. Sarin vaalipuheita varten olisi tullut olla tulkki nimeltä "hellarien pyhä henki".

      • ett sillee

        Voi hyvää päivää. Mitä sinä sitten tekisit? Sari joutui tekemään valinnan Niinistö ja Haaviston välillä, ja ihan takuuvarmasti Sari ei äänestä homoa. Ainoa vaihtoehto olisi siis äänestää tyhjää ja se käytännössä tässä vaalissa on sama asia kuin äänestää Haavistoa. Eli mitä vaihtoehtoa Sarilla muka on????

    • Vastustan homoja

      Valitettavasti vaaleissa tulee käymään niin että kaikesta vastustuksesta huolimatta Suomeen tehdään väkisin homo presidentti. Vaikka kansa äänestäisi Saulia niin homosta tehdään väkisin presidentti.

      • to..

        "Vastustuksesta huolimatta,ja "väkisin" ei kenestäkäään tule presidenttiä, vaan siitä joka saa äänestäjien enemmistön äänet .
        Maailma on onneksi muuttunut niin, että vähemmistöihin kuuluvat ovat saaneet tasa-arvon, kaikkien kyvyt ja taidot ovat yhteisön käytössä ja jokainen voi asettua ehdokkaaksi ja tulla valituksi ansioidensa mukaan .

    • suopursukka

      "Suomeen tehdään väkisin homo presidentti"

      Väärä vastaus.
      Jos Haavistosta tulee presidentti, Suomi saa nuorehkon kansainvälisissä järjestöissä kouliintuneen miehen ykköspallille.

      • ett sillee

        Niin, siis homon se saa, jos Haavisto valitaan. Ei kiitos. Jos valitaan, pitää muuttaa pois Suomesta.

      • pakis__
        ett sillee kirjoitti:

        Niin, siis homon se saa, jos Haavisto valitaan. Ei kiitos. Jos valitaan, pitää muuttaa pois Suomesta.

        "Niin, siis homon se saa..."

        Sinulla näyttää olevan pahemman laatuinen homokammo, tunnetko edes yhtään homoa? tiedätkö että homous ja heterous ovat kokonaisvaltaisia asioita ihmisissä., molempiin tapauksiin synnytään, ei homoutta kuten ei heterouttakaan voi muuttaa.

        Jos kuitenkin muutat maasta niin suosittelen muslimivaltioita tai Indian valtiota siellähän on normaalia kävellä miehet käsikädessä, kun taasen mies nainen viedään tyrmään jos sattuvat kulkemaan käsikkäin julkisilla paikoilla.

    • DoctorT

      Äänensä julkaisevat myös kommarit, demarit ja muut vastuuttomat. Pitkiä listoja lehdet täynnä.

      Sarilta rohkea teko ja kunnioitettava. Reipas Nainen muutenkin.

      Haaviston ohella saisimme kielipuolen homopartnerin maan johtajan rinnalle!! Kauhistus katolisessa maailmassa, kauhistus sivistyneessä maailmassa ja kauhistus Jumalan Taivaassa!

      Uskovat, lumpiot lattiaan, että varjeltuisimme globaalilta homodemoniselta hyökyaallolta.

      • just joo...

        Sivistyneissä ja demokraattisissa maissa homoseksuaalisuus ei ole kauhistus vaan maat joissa siihen suhtaudutaan kielteisesti edustavat yleensä uskontofasistisia valtioita joiden joukossa on joitakin kristittyjäkin maita.

        Korkean koulutustason hyvinvointimaissa, demokratioissa suhtautuminen on ihan toinen kuten varmasti tiedät itsekin.

        Nimeäpä yksikin sivistysvaltio joka esimerkiksi surmaa homoseksuaaleja?

      • Ihmeen aika

        Niin se vaan joutui Doctorikin puolustamaan helluntaikirkollista naista.

        Ensimmäiset viestisi tällä palstalla, jossa et haukkua rätkytä muiden rätkyttäjien laumassa helluntailaisia?

    • suopursukka

      Kas kun ei ole maailmanloppu tulossa. Kai rukoilette, että Jeesus syöksisi tulta ja tulikiveä.

      Onneksi teittiä änkyräuskovia ei ole paljonkaan.

    • j.t. von bulke

      Sari on hieno, esimerkillinen kristitty ihminen, ja vieläpä nainen. Jokainen aikuinen ja äänestysikäinen joutuu lopulta itse harkitsemaan, kenelle äänensä jatkossakin antaa. Sari, enempää kuin kukaan toinenkaan ehdokas ei voi sen vuoksi "testamentata" ääniään, eikä manipuloida äänestäjiä muutenkaan.

      Mikäli äänestäjä ei kykene itsenäisesti päättämään ratkaisuistaan äänestyskopissa, ei hän ole sitten kykenevä muuhunkaan, mitä tervejärkiseltä ihmiseltä pitäisi voida odottaa. Siihen lopputulemaan kai silloin joutuu päätymään.

      Mikäli Sari epäsuoraan tai suoraan kehoittaisi äänestäjiään tulevassa äänestyskäyttäytymisessä, niin mitä sitten. Niinhän voi tehdä "tässä vapaassa ja suvaitsevaisessa" maassa, edelleen.

      Maa saa kansanäänestyksessä aina ansaitsemansa johtajan. Niinhän on käynyt jo aiemminkin. Niiden valintojen tulokset tiedämme myös.

    • DoctorT

      suopursukka; voit olla kiitollinen,e ttä meitä vielä joita kuita on, jotka ovat huolissaan maamme tulevaisuudesta.

      Toivottavasti rukoilevia on sen verran, että Jumala maatamme armahtaa ja varjelee.

    • suopursukka

      Doctorille.

      En suvaitse olla asennevammaisille kiitollinen. Suvaitse silti teitäkin.

    • kalaverkko

      Aloituksesi on henkilöön menevä kunnianloukkaus, virheellisen tiedon jakamista, eikö hirvitä moiset aloituksesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1897
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      1786
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1771
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1446
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1385
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      488
      1026
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      966
    8. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      913
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      911
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      869
    Aihe