Viimeksi Suomessa käytiin keskustelua pakkoruotsistra eduskunnassa vuonna 1990. Silloin sekä Haavisto että Niinistö kannattivat kielivapautta.
Se, että he nyt joutuvat turvautumaan poliittiseen liturgiaan ei muuta sitä tosiasiaa, että he ovat kumpikin vapaan kielivalinnan kannalla.
Vuonna 1990 ei ollut internettiä nykylaajuudessa , Neuvostoliitto oli vielä naapurimme, vaikkakin hajoamassa, itäblokki oli jo murtunut eikä Suomi ollut EUn jäsen, eurosta puhumattakaan.
Silti jo silloin Haavisto ja Niinistö olivat kielivapauden kannalla.
Nyt maailmamme on entistä avoimempi ja maassamme on moninkertaisesti maahanmuuttajia ja kulttuurien kirjoa.. Olisi epäloogista, että ehdokkaat nyt todella vastustaisivat laajempaa kielivarantoa ja kielten vapaata valintaa.
Poliittisen tarkoituksenmukaisuuden ja ruotsinkielisen median ankaran lobbaamisen takia he luonnollisesti joutuvat puhumaan kaksikielisyyden rikkaudesta ja ruotsin sivistävästä vaikutuksesta. Tulemme näkemään ennaltanäkemättömän "mitä ajattelet meistä suomenruotsalaisista, olemmehan tärkeitä, olemmehan" -vyörytyksen. 5 % voi olla vaa'ankielenä.
Presidenttihän ei tätä asiaa päätä, mutta voisi olla arvojohtajana kertomassa, että "kyllä ovat arvokkaita ja tärkeitä nämä suomenruotsalaiset", mutta niin ovat muutkin vähemmistöt ja heidän kielensä. Ei tämä arvostus silti vaadi sitä, että enemmistö pakotetaan polvilleen opiskelemaan tämän yhden vähemmistön kieltä.
Svenska yle ja muut tätä palstaa seuraavat magmat:
Kysykää, miksi 2012 muka pitäisi olla pakkoruotsi, kun molemmat kandidaatit olivat valmiit sen poistamaan jo 1990..tuli vaan mieleen näin aamutuimaan.
Kielivapauden kannattajat jatkoon!
3
<50
Vastaukset
- itsiruj
Se ehdokkaista, joka vastaa rehellisesti ja kiemurtelematta, että kielilaki uusiksi ja ruotsin opiskelu valinnaiseksi, voittaa vaalit. Ei tarvitse hakea mitää dosenttia antamaan asiasta lausuntoa.
- 5
"Viimeksi Suomessa käytiin keskustelua pakkoruotsistra eduskunnassa vuonna 1990. Silloin sekä Haavisto että Niinistö kannattivat kielivapautta.
Se, että he nyt joutuvat turvautumaan poliittiseen liturgiaan ei muuta sitä tosiasiaa, että he ovat kumpikin vapaan kielivalinnan kannalla."
Monen täällä on vaikea ymmärtää sitä, että suomalaiset tietävät tämän, useimpien poliitikkojen pakkoruotsiliturgia on pelkkää liturgiaa. Ilman sitä ei voi toimia politiikassa, ei varsinkaan sen huipulla. Siksi pakkoruotsikannat eivät vaikuta äänestyskäyttäytymiseen.
Tämä kertoo myös siitä, miten illuusiotonta kansaa suomalaiset ovat, syystä. - Jep!
En tiennytkään tuota Haavistosta, Niinistöstä kyllä.
Toisaalta on hyvin surullista ja kuvaavaa, kuin pääväestöä edustavat päättäjät painostetaan pakkoruotsituksen taakse.
Eiköhän tämänkin parivaljakon kielikantojen kehitys osoita surukorruption todeksi, vaikka nettisvekot kuinka asiaa yrittävät kieltää.
Päästessään presidentin virkaan koskemattomuuden suojaan, voimme vielä nähdä mielenkiintoisen ulostulon kielivapauden puolesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1111789Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101749Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1111691Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541432Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341378Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483985Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50951Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115901Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298892Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347838