Säkylässä , väärän todistuksen poliisille

kirjoittaneen säkyläläisen -64 syntyneen kunnallispoliitikon kannattaa vakavasti harkita että voiko tällaisilla eväillä enää jatkaa missään luottamustehtävässä. Viranomaisen harhauttaminen on sen laatuinen rikos että luottamus kyllä taatusti punnitaan seuraavissa kunnallis-ja seurakuntavaaleissa. Selvä valehtelu viranomaiselle ei anna minkäänlaista pohjaa kyseisen henkilön toimintaan jatkossa. Toivottavasti ko. henkilö itsekin tajuaa tilanteen vakavuuden ja osaa tehdä siitä omat johtopäätöksensä. Uusi ampuma-aselaki on erittäin tiukka eikä väärä todistelu tosiaan herätä poliisin luottamusta jos menettelytavat asioiden hoidossa ovat tällaiset kuin säkyläläismies on toiminut.Näin pilataan rehellistenkin ihmisten maine.
19346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Voisitko selventää vähän?

Äänestä
  • Kirjoittaja luultavasti tarkoittaa Turun Sanomissa lauantaina ollutta uutista jossa
    uutisoitiin säkyläläismiehen kirjoittaneen poliisille todistuksen josta ilmeni että eräs -86 syntynyt mieshenkilö olisi suorittanut ampumakokeen hänen valvonnasssaan.Näin ei kuitenkaan ollut tapahtunut ja kyseinen todistus oli näinollen väärennös.

    Äänestä

tee apina rikosilmoitus!

Äänestä
  • tuo ampumalla suoriteta valvojan läsnäollen, ja siitä todistus, ei osumataulua viedä viranomaistarkastukseen eikä videoida, joten sana vastaan kirjallinen todistus, mieti vielä rikosilmoituksen jättöä, mieti tarkkaan.

    Äänestä

Mikä vitun rikosilmoitus.Poliisi on todennut paperin kattteettomaksi ja vie asian oikeuteen. Siinä mitään rikosilmoituksia tarvita.Paperiin kirjattua ampumasuoritusta ei ampumaradalla ole tehty.Puolustaako paikkaansa vielä se että kyseiset henkilöt ovat samalla työmaalla.Tällaisia "hyväveli papereita ei pidä kirjoitella varsinkaan sillin kun ko.assiakirja viedäään poliisillle.

Äänestä
  • "Poliisi on todennut paperin kattteettomaksi" Kirjallisen todistuksen todistaminen katteettomaksi, mitä sinä puhut, tässä sana vastaan kirjallinen todistus, ei pitäis olla vaikeaa.

    Äänestä

  • Yks piippunen tähti kirjoitti:

    "Poliisi on todennut paperin kattteettomaksi" Kirjallisen todistuksen todistaminen katteettomaksi, mitä sinä puhut, tässä sana vastaan kirjallinen todistus, ei pitäis olla vaikeaa.

    Tiesikö yksipiippuinen tähti sitä että todistuksen saanut mies tunnusti poliisille ettei ampumaradalla oltu käyty eikä näinollen ole voitu ampumasuritusta tehdä ?
    Tiesitkö tämän vai mitä sinä horiset.

    Äänestä

  • 2 piippuinen baikal kirjoitti:

    Tiesikö yksipiippuinen tähti sitä että todistuksen saanut mies tunnusti poliisille ettei ampumaradalla oltu käyty eikä näinollen ole voitu ampumasuritusta tehdä ?
    Tiesitkö tämän vai mitä sinä horiset.

    Saivat sakkoa käräjillä . todistuksen kirjoittaja 300 € ja aselupahakija 700 €.
    Kannattiko mokoma poliisin harhautusyritys ? lisäksi meni vielä maine ja luottamus.Voi helvetti minkälaisia tolvanoita maa päällään kantaa.

    Äänestä

  • 2 piippuinen baikal kirjoitti:

    Tiesikö yksipiippuinen tähti sitä että todistuksen saanut mies tunnusti poliisille ettei ampumaradalla oltu käyty eikä näinollen ole voitu ampumasuritusta tehdä ?
    Tiesitkö tämän vai mitä sinä horiset.

    jo on tapausta kerrakseen, huh huh.

    Äänestä

Mikä motiivi tänne kirjoittavilla jeesustelijoilla OIKEIN ON? Kovin kuulostaa poliittiselta ajojahdilta. Eduskunta on täynnä paljon pahempia lurjuksia ja omanedun tavoittelijoita, joista Kepulaiset etunenässä.
Parin viikon päästä tämä asia on unohduksissa ja mieltänne askarruttaa taas uudet pikkukylän pikkumurheet.

Äänestä
  • Näin sivusta palstaa seuranneena vaikuttaa että Kepu-Kaikkosella on oma lehmä ojassa.Nimenomaan kuntatasolla on asioihin kiinnitettävä huomiota jottei eduskuntaan pääsisi lurjuksia ja omanedun tavoittelijoita , ne pitää eliminoida pois politiikasta ennen kuin ehtivät sinne asti.Kokoomuslainen Ilkka Kanerva on siitä hyvä esimerkki miten ei pidä menetellä . meni ministerinvirka ym. ja vielä on jutut kesken rosiksessa. melkoista hölmöilyä vaikka Katainen antoi varoituksia.
    Motiivi on se että jos ihminen toimii luottamusasemassa niin on oltava luottamuksen arvoinen pienissäkin asioissa.olet ilmeisesti demari koska käytät " jeesustelija " sanaa .lipposen oppipoika ja kommunisti koska vasemmisto ei tunnusta kirkkoa eikä muitakaan uskontoja. voit myös kokoomuslainen kuten tämä tuomion saanut luottamushenkilö.
    Säkylässä tätä asiaa ei unohdeta 2 viikossa , ei 2 vuodesa eikä 15 vuodessakaan koska se nousee aina tapeetille kun luottamushenkilöitä valitaan kuntaan tai seurakuntaan ja muihin yhteisiin yhtymiin tai yhdistyksiin.
    En ole porvari , kommunisti enkä kepulainen , vaan vapaa , omillani toimeentuleva säkyläläinen veronmaksaja . monet äänestykset valtiollisella-ja kunnallistasolla ovat vielä edessä ja harkintaa tule aina käyttää. Sunnuntaina 5.2 on myös sanoa kantansa äänestämällä'. Näin teen minäkin ja äänestän Sauli Niinistöä tasavallan presidentiksi. Perustelut : kokenut poliitikko ,talousmies,v.v. ministeri,oik.ministeri,edk.puhemies.varatuomari.edustuskelpoinen.rauhallinen,neuvottelukykyinen-taitoinen.toiminut EKP:n hallituksessa.
    Tällaisia terveisiä Kaapu-Keeeeiiiikkkoooseellle.

    Äänestä

  • Cebon Cabonen kirjoitti:

    Näin sivusta palstaa seuranneena vaikuttaa että Kepu-Kaikkosella on oma lehmä ojassa.Nimenomaan kuntatasolla on asioihin kiinnitettävä huomiota jottei eduskuntaan pääsisi lurjuksia ja omanedun tavoittelijoita , ne pitää eliminoida pois politiikasta ennen kuin ehtivät sinne asti.Kokoomuslainen Ilkka Kanerva on siitä hyvä esimerkki miten ei pidä menetellä . meni ministerinvirka ym. ja vielä on jutut kesken rosiksessa. melkoista hölmöilyä vaikka Katainen antoi varoituksia.
    Motiivi on se että jos ihminen toimii luottamusasemassa niin on oltava luottamuksen arvoinen pienissäkin asioissa.olet ilmeisesti demari koska käytät " jeesustelija " sanaa .lipposen oppipoika ja kommunisti koska vasemmisto ei tunnusta kirkkoa eikä muitakaan uskontoja. voit myös kokoomuslainen kuten tämä tuomion saanut luottamushenkilö.
    Säkylässä tätä asiaa ei unohdeta 2 viikossa , ei 2 vuodesa eikä 15 vuodessakaan koska se nousee aina tapeetille kun luottamushenkilöitä valitaan kuntaan tai seurakuntaan ja muihin yhteisiin yhtymiin tai yhdistyksiin.
    En ole porvari , kommunisti enkä kepulainen , vaan vapaa , omillani toimeentuleva säkyläläinen veronmaksaja . monet äänestykset valtiollisella-ja kunnallistasolla ovat vielä edessä ja harkintaa tule aina käyttää. Sunnuntaina 5.2 on myös sanoa kantansa äänestämällä'. Näin teen minäkin ja äänestän Sauli Niinistöä tasavallan presidentiksi. Perustelut : kokenut poliitikko ,talousmies,v.v. ministeri,oik.ministeri,edk.puhemies.varatuomari.edustuskelpoinen.rauhallinen,neuvottelukykyinen-taitoinen.toiminut EKP:n hallituksessa.
    Tällaisia terveisiä Kaapu-Keeeeiiiikkkoooseellle.

    Al Cabonen tekstissä on paljon tottakin , joskin asian olisi voinut yksinkertaistaa siten kun itse sen koin kun katsoin kotimaisen elokuvan " Päämajassa ". Siinä Marsalkka moitti adjutanttia (kapt.) kun rullagardiini oli ollut rikki eikä oltu korjattu marskin pyynnöstä.Adjutantti veti herneitä nenään ja pyysi siirtoa rintamalle koska ei osaa olla marsalkalle mieliksi.Marsalkka vastasi ettei nyt yhden rullagardiinin takia pidä rintamalle lähteä, mutta mies joka ei vastaa pienistäkään asioista ei koskaan voi vastata myöskään suurista.Eli jos jo kuntatasolla " luikuroidaan" niin sitä voi odottaa myös Arkadianmäellä.Juhantalon eduskuntapesti meni förbi,nyt hän riitelee Kankanpäässä siitä että oliko hänen erokirjeensä valtuuston puheeenjohtajuudesta pätevä.Eli haluaa mandaatin takaisin.Tällaista on luttamushenkilöiden päivätyö :ketkuilua sinne tänne ja lisäksi lehmänkauppoja.
    Ei ole mikään ihme että usko päättäjiin on mennyt.Jokainen kuitenkin äänestää
    sitä ehdokasta joka täyttää sopivat kriteerit ensi pyhänä olevassa äänestyksessä.Kaikki joukolla uurnille että Suomen Kansan mielipide tulee mahdollisimman tarkoin kartoitetuksi.Näillä eväillä valitaan Suomelle 6-vuotiskaudeksi keulakuva jonka tulee edustaa koko Suomen kansaa kaikissa yhteiskuntaluokissa.

    Äänestä

  • Sybille Gaissler kirjoitti:

    Porvarin porinoita ehkä. Kun en ole porvari enkä proletaari , mutta olen hetero ja siksi äänestän Niinistöä .Näillä eväillä saadaan Suomeen edustuskelpoinen presidenttipariskunta.

    Äänestä

  • Niipä niin.Aina on sama virsi . Kun virkamies- ja/tai luottamushenkilö töpeksii ja asiaa ruvetaan tutkimaan niin todetaan että kyseessä on poliittinen ajojahti.Useimmiten myös korkean tason virkamies/luottamushenkilö ei voi kommentoida asiaa koska sattui juuri eilen jäämään sairaslomalle.
    Sitten kun asiat etenevät syyttäjälle asti niin kommentti on:kiistän kaiken.
    Kuten kuuluukin kiistää.kukapa sitä nyt heti tunnustaa.Sekö on sitten sitä ajojahtia.
    Jos on töpeksinyt niin myös vastaa siitä ilman sen kummempia selityksiä.Jos saa kenkää niin sekin on hyväksyttävä. Tiedän ainakin 2 tapausta jossa naista on käytetty hyväksi siinä että on saatu esimies kiipeliin.nämä tapaukset olivat ulkopuolelta manipuloituja ja maksettuja.SE ON AJOJAHTIA jota ei voi hyväksyä.Näissä kummassakaan tapauksessa ei miehellä ollut aavistustakaan mistä sitten loppujenlopuksi oli kysymys.Kunnes työmaalla isot kihot löivät faktat pöytään naisen ahdistelusta,raiskauksesta, ym. Mutta kun muuten ei miehestä päästy eroon niin täytyi delegoida.Nainen todisti että tosi on. Ota tai jätä.Mies jätti ja poistui firmasta.. Tällä samalla kaavalla yritettiin suistaa Bill Clinton, ei onnistunut ja vaimonsa on USAN: n ulkoministeri.
    Tässä ei nyt kuitenkaan ole kyse ym. tapauksista.
    Voit itse omassa mielessäsi tarkistella kantojasi ja miettiä omaa politiikkaasi katsoen sitä useammasta kuin yhdestä näkövinkkelistä.
    Ministerivastuu on sitä kun kauppa-ja teollisuusministeri Ilkka Suominen sanoi kun Wärtsilä meni konkurssiin : kannan asiasta täyden vastuun, tappiot 150miljoonaa pelkästään asianajokuluihin.Ei valtionhallinnossa eikä kunnallishallinnossa kukaan msitään vastaa.Mutta jos on rehellinen ja toiminut vastoin parempaa tietoa eikä ole ollut oman edun tavoittelija niin asiaa tutkittaessa ei voida syyttää.Jos osallistuu kunnalliseen päätöksentekoon pitää olla maineeltaan puhdas ja rehellinen siten että kansalaiset kyseiseen henkilöön luottaa.Ilkka Kanerva on hyvä esimerkki minkälainen ihmisen ei pidä olla.

    Äänestä

  • Voi helvetti sinunkin kepu-kaikkosen juttujasi.demari-kommunistitaustasi paistaa kirjoituksestasi läpi niikuin vittu rikkinäisistä villahousuista.otitko paavolta jeesustelija-sanan opiksi tiellesi.sinua ei motivoi mikään muu kuin se että olet kuullut jonkun jotain sanovan kommunistien tupaillassa.sekö on poliittista ajojahtia jos sanoo väärän todistuksen lähimmäisestä ja josta poliisi kirjoittaa sakon.raskaimman jälkeen tarkoittaa sitä että annat alibin murhan tehneelle henkilölle.jos tulet siitää kiinni saat syytteen osallisuudesta murhaan.mutta nykypäivän sana on SUVAITSEVUUS . toivottavaa olisi että oikeuden tuomarit eivät sorru tälle tielle koska silloin yhteiskuntajärjestelmältä putoaa pohja pois.
    Tämän suvaitsevaisuus systeemin luojina ovat toimineet nykyinen ja 2 edellistä presidenttiä ja kaikki vasemmistolaisia.Se on tullut tiensä päähän.
    kaikkia murjaaneita,rikollisia ja roistoja pitää valtion ja yhteiskunnan hyysät
    vankeinhoitolaitosten kustannukset ovat miljardiluokkaa..sitten ne valittaa kun ei saa palkkaa ja joku niistä tienaa enemmän kuin vartija.kyllä joku nyt mättä ja pahasti.jos ei työ ylläpitokustannuksia vastaan kelpaa niin saunantaakse jne.
    alkaa kelvata kun tämä ennakkoon sanotaan.

    Äänestä

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Nahkurin orsilla tavataan.

Mistä Kanerva on muuten tuomittu?

Entinen pääministerimme, M. Vanhanen se vasta tohelo naisten kanssa oli.

Nahkurin orsilla tavataan.

Äänestä
  • Opitko Böö-paavolta myös nahkurin orret sun muut höpinät ? Kyrsiikö Böö-paavon huono menekki vaaleissa ? Katainen pääministerinä tuomitsi.meni Ilkalta virka.Muiltaosin asiat , kuten ilen 60v bileet ym.ym , ovat vielä kesken oikeudessa.
    Vanhasen naisjutut eikä tuppeensahatut laudat eivät häntä kaataneet eikä häntä valtioneuvoston tai presidentin määräyksestä erotettu virastaan. Vanhanen koki että hänen yksityiselämänä mediakeskeisyys esti hänen toimintaansa pääministerinä joten hän erosi virasta ja Kepun puhenjohtajuudesta. Tllalle tuli Mari Kiviniemi joka hoiti pääministerin tehtävät lopun vaalikauden ajan.Olet sellainen peräkammarin poika joka asut äitisi kanssa ja saanut TV:stä vähän vinkkejä ja sinulla on sellainen ,apukoululaisille tarkoitettu PC jolla nipin-napin pystyt esittämään yksinkertaisia kysymyksiä.Nimenomaan sellaisia joihin sinun älykkyysosamäärälläsi ei löydy vastausta.Todennäköisesti äitisi saa sinusta kotihoidon tukea , mikä on hyvä asia.Äitisi on ostanut sinulla plus-TV kortin että saat iltaisin katsella Disneyn piirrettyjä.Otahan kiltisti iltalääkkeesi ja kisko kintaaseen sitten kun sexifilmi tulee jos äitisi on sen tilannut.

    Äänestä

Nyt on näköjään pehkulekalla aikaa kirjoitella, kun pellot on jäässä ja syksyn sadon tukirahat tilillä. Seuraavaan työrupeamaankin on vielä aikaa nelisen kuukautta ja maataloustukiaisrahoilla lämmitetyssä konesuojassa on kiva puuhastella erilaisten aparaattien kimpussa ja käydä seitsemän kertaa päivän aikana kylillä kaffeella. Koita kestää ylipainoinen tukiaissika.

ps. kyllä se valasranta kohta aukeaa ja pääset tapaamaan muita puimurikuskeja

Äänestä
  • Kepuli-Kaikkonenkin paljasti puoluekantansa.Ei tällaista soopaa voi kirjoittaa kukaan muu kuin änkyrästalinisti , oikea aito punikki.Arvauksesi meni pieleen.
    Ensinnäkään en juo kahvia.Tililläni on kyllä jonkin verran säästöjä ja joka kuukausi napsahtaa sinne 3800€ eläke.Nämä eläkerahat olen aikanani sinne maksanut kun olin työelämässä.Koita kestää kateellinen punikkirunkkari.Sinua mahtaa vituttaa kun Saulista tulee pressa ja vasuripressojen ketju katkeaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

exhunter kirjoitti:

kirjoittaneen säkyläläisen -64 syntyneen kunnallispoliitikon kannattaa vakavasti harkita että voiko tällaisilla eväillä enää jatkaa missään luottamustehtävässä. Viranomaisen harhauttaminen on sen laatuinen rikos että luottamus kyllä taatusti punnitaan seuraavissa kunnallis-ja seurakuntavaaleissa. Selvä valehtelu viranomaiselle ei anna minkäänlaista pohjaa kyseisen henkilön toimintaan jatkossa. Toivottavasti ko. henkilö itsekin tajuaa tilanteen vakavuuden ja osaa tehdä siitä omat johtopäätöksensä. Uusi ampuma-aselaki on erittäin tiukka eikä väärä todistelu tosiaan herätä poliisin luottamusta jos menettelytavat asioiden hoidossa ovat tällaiset kuin säkyläläismies on toiminut.Näin pilataan rehellistenkin ihmisten maine.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu