PS Kaupunkieliitti äänesti suoraan Niinistöä ja maakuntien äänestäjät, joilla olisi ollut pientä toivoa paremmasta äänestivät Väyrystä, koska hän oli ainoa joka olisi voinut päihittää Niinistön toisella kierroksella. Nyt äänet hajosivat ja 2 kierrokselle ei jäänyt ketään äänestämisen arvoista. Suurin osa Soinin ja Väyrysen äänestäjistä jättävät äänestämättä toisella kierrokselta ja siihen etsitään syyllinen jo kuntavaaleihin mennessä, kukahan mahtaa olla.
Soini hajotti puolueensa asettumalla ehdokkaaksi
Näin pääs käymään
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.