Vasemmisto nuolee haavojaan ja oikeisto vain vahvistuu Suomessa. Onko se hyvä vai huono asia? Se on rikkaille hyvä ja köyhille huono asia. Rikkaat rikastuvat, koska oikeisto ei ole koskaan ollut köyhän asialla.
Oikeiston voitto tietää lisää tasaveroja eli arvonlisävero nousee ihan ensimmäiseksi. Progressiivista verotusta kevennetään yläpäästä, jotta varakkaat eivät joudu "kohtuuttoman" verorasituksen uhriksi. Näin sanoo kokoomusväki ja varakkaat taputtavat innokkaasti ehdotukselle, varsinkin kun pienituloisten verotusta kiristetään samalla.
Suomi oikeistolaistui rajusti, vasemmisto vajosi hautaan
1
<50
Vastaukset
- tuupa-ukko
Suomessa ei ole ollut vasemmistoa enää pariinkymmeneen vuoteen, mikäli minä jotain ymmärrän tästä politiikasta.
Oletan kumminkin, että vasemmistolaisuus politiikassa käsittää sellaisen seikan jossa otetaan huomioon myöskin nämä heikommassa asemassa olevat ja työttömät, joita silloin -90-luvun alussa tehtailtiin oikein urakalla Ahon ja Viinasen toimesta työnantajien ja omistajatahon käskystä, että oltaisiin taipuvaisempia EU:n liittymiseen. Silloin sen aikaiset ns. vasemmistopuolueetkin olivat hyvin innokkaita EU:n puolesta puhujia tietämättä mihin silmukkaan kaulansa pujottavat. Nykyisiä päätöksiä seuratessa näyttää siltä, että demarit ja vasemmistoliitto uskovat saavansa kaikki äänet ylimmistä desiileistä, sillä niin innokkaasti he ajavat näiden etuuksia kokoomuksen ja keskustan mukana mitä ihmeellisimmillä veroalennuksilla ja keinottelujen hyväksymisillä. Heikompiosaiset ovat heidän mielestään riesa, jota pitää ennen vaaleja koittaa höynäyttää itseään äänestämään jollain konstilla ja vaalien jälkeen taas lyödä kiviä heidän rekeensä erilaisilla leikkauksilla heidän ns. sosiaaliturvaansa ja muihin vastaaviin etuuksiin. Nythän nämä viime vaalit antoivat jo osviittaa vasemmistoporvareille, mitä tuleman pitää tästä eteenpäin ellei toiminta muutu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1151840Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101763Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1131754Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2551437Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341382Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861008Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50960Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115907Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237901Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347861