Minä en ole täydellinen.Sinä et ole täydellinen.Niinistö ei ole täydellinen.Haavisto ei ole täydellinen.Kukaan ei ole täydellinen.
Kun asiaa alkaa pohtimaan omalla järjellään ja kokemuksellaan niin ei ole aika kypsä muulle kuin Niinistölle tässä vaiheessa elämän ja maailman menon kannalta.
Itse ymmärrän lähinnä Haaviston kannattajissa suurta protesti ääntä nykyiselle menolle ja erityisesti nuorien kalastelussa että anna äänesi minulle niin minä annan maailmani ja kaiken sinulle.Kokemattomuuden piikkiin voi myös laittaa sen että yritetään liikaa vaikuttaa nuorempaan polveen,kun Haavisto tietää sen että nuoret ovat innokkaita eikä loppuun asti miettiviä ihmisiä ja jotka myös tekevät enemmän virheitä elämässään niin miksei he voisi antaa helpolla ääntänsä minulle kuin tässä reippaasti avitan asiaa.Tämä vain paistaa ärsyttävästi esille.
Arvomaailma ja kokemus suomen hyväksi on myös selkeä viesti järkiperusteille ja valinta on selkeä SAULI NIINISTÖ Suomen presidentiksi 2012!
Se mitä Haavisto toisi mukanaan jos hänet valittaisiin olisi liian suurta ymmärrettäväksi minulle ja suurimmmalle osalle suomalaisista, mutta myös maailmalla asia olisi epäkypsä monessakin mielessä tämän tyyppiselle ehdokkaalle,vaikkakin ehkä joskus kauempana tulevaisuudessa mahdollinen (muttei silloinkaan toivottava)sillä arvo johtajuus on paljon muuta kuin mitä hän viestittää kokonaisuutena.
Itse olen sydämeltäni Sosiaalidemokraatti mutta myös muuntautuva ja siksi Niinistö myös.Vaikka lopultahan ihmiset tämän maailman tuhoavat niin jos sen suuri ryhmä haluaisi tehdä niin silloin he äänestäisivät Haavistoa ja ihmiskunnan tuho olisi aiempaa nopeampaa.Perustan tämän siihen että Haavisto edustaa (tietämättään myös kunnolla sitä itse)huonoja arvoja jotka aiheuttavat monissa myös vihaa ja väkivaltaa.Tiedän että sitä ei jokainen Haaviston kannattajistakaan täysin ymmärrä ja jos ymmärtäisivät niin todennäköisesti äänestäisivät Niinistöä tai jättäisivät äänestämättä.
Tämä on minun ja näkökantani mikä on sinun???
Kuitenkin kahdesta hyvästä tai suht hyvästä parempi kaikkien kannalta on NIINISTÖ!
Haavisto vai Niinistö
6
<50
Vastaukset
- Pekka Haavisto todel
Äänestämme tietenkin Pekka Haavistoa, jos me haluamme hyvän ja avarakatseisen miehen presidentiksi. Miksi äänestäisimme suurtä pääomaa ja sen arvoja, kun tavallinen ihminen elää aivan toisenlaisessa todellisuudessa.
Ainoa oikea vaihtoehto on kansainvälinen nimi Pekka Haavisto!- ..
Niin kyllä Haavisto olisi punikkien kannalta parempi
- Kertokoon muillekin
Vain suureksi osaksi Homot puolustavat haavistoa!
Se myös kertoo asioista aika paljon olennaista. - 4
Tämä varmaan tulee esiin monta kertaa.
TEE VALINTA
http://img688.imageshack.us/img688/3876/niinistovaihaavisto.png - Kepunvihreä
Äänestin Väyrystä, koska hän oli porukan kovin ammattilainen ulkopolitiikan saralla. Nyt tuen Haavistoa, koska hän on älykäs ja osaava kaveri. Myös luutuneet asenteet tulisivat Pekan myötä ravisteltaviksi.
Niinistöä en tue, koska hän edustaa kuitenkin rahan valtaa, on kritiikitön Nato -mies ja tukee kuntien pakkotappamista. Niinistö ei ole muutenkaan ruudinkeksijä, sopii lähinnä kamreerin tehtäviin, ei maamme keulakuvaksi. - Hyvä Suomi
Niinistöä en tue kun hän edustaa rahan valtaa.................Tuollaisiin älyttömyyksiin voi vain sanoa kuinka alaarvoisia kommentteja voivat homot antaa (ehkä muutkin voivat)...tai tarkennukseksi että luultavimmin homo kuitenkin.
Niinistö ei häviä älykkyydessä ei kokemuksessa eikä ole nato kritiikitön eikä selväpiirteisesti muutakaan mitä väitetään edellisessä viestissä.
Varmasti tulee takkiin Haavistolle koska mikään iso joukko ei voi kannattaa homoutta noin näkyvälle paikalle vaikka mies on lähes Niinistön veroinen älykkyydessä mutta ei kokemuksessa eikä arvoissa.Eli Niinistö on seuraava Presidentti :)
Suomalainen auttaa suomalaista hädässä ja muutenkin kun apua tarvitaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1241984Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331910Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101804Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561470Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5231091Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50978Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115920Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347889