Sellaista sanaa kuin arvojohtaja ei suomen kielessä edes tunnettu 1900-luvulla, ennen kuin joku pellehermanni juuri tällä nimenomaisella Maailman menoa-palstalla keksi sellaisen sanan joskus viime vuosikymmenen alussa ja alkoi jankuttaa sitä väsyksiin asti. Täältä se lähti leviämään. Professori kommentoi arvojohtaja-hourintaa:
Presidentiltä edellytetään kansanomaista esimerkillisyyttä. Samaa odotetaan myös urheilijoilta ja iskelmälaulajilta. Poikkeuksia ovat Timo Soini ja Matti Nykänen, sanoo Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori Timo Airaksinen. Hän näkee huiman kuilun presidentin tehtävien ja ehdokkaille julkisuudessa esitettyjen yksittäisten arvokysymysten välillä, joilla on pyritty kartoittamaan muun muassa presidentiksi pyrkivien abortti- ja eutanasia-kantoja.
- Kysymysten mielekkyys voisi olla siinä, että presidentin halutaan olevan esimerkillinen suomalainen. Kyse ei ole siitä, että presidentti vaikuttaisi näihin asioihin millään tavalla, Airaksinen sanoo.
Arvojohtajuudesta ei presidentinvirassa hänen mukaansa ole kysymys.
- Kun tulee tiukka paikka, presidentti vetäytyy Suomessa perinteisesti hiljaisuuteen.
Airaksisen mukaan kansa edellyttää presidentiltä, urheilijoilta ja iskelmälaulajilta hyveellisyyttä ja luotettavuutta.
- Täytyy olla tutunoloinen. Kantojen ei täydy olla korkeasti eettisiä, mutta niiden tulee olla kansan etiikan mukaisia.
Poikkeuksena hän pitää perussuomalaisten Timo Soinia, jonka katolisesta vakaumuksesta nousevaa abortinvastaisuutta on käsitelty useasti julkisuudessa.
- On äärimmäisen erikoinen ilmiö, että uskonnollisten arvojen merkitys on niin nollassa, että kunhan johonkin uskoo, niin se riittää. Puhdas ateisti, niin kuin ilmeisesti Halonen on, ei oikein käy. Halosen piti kumarrella ja mukautua kansan etiikkaan ja kristillisen etiikan suuntaan.
Presidenttiehdokkailta on vaalikoneissa ja -tenteissä tiedusteltu kantaa abortin ja eutanasian lisäksi myös muun muassa naispappeuteen. Kysymykseen millaisia arvokysymyksiä hän itse haluaisi kysyä presidenttiehdokkailta, Airaksinen vastaa seuraavasti.
- En kysyisi mitään, olen tarkkaillut heidän käyttäytymistään aikaisemmin ja pärjään ilman mitään kysymys-vastaus -pelleilyä. Ainoa mitä kysyisin on oletko tosissasi.
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/7028-professori-presidentti-ei-ole-arvojohtaja
Mikä ihmeen ARVOJOHTAJA?
Häh?
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921