Kun Pekka Haavisto muutaman viikon päästä vannoo presidentinvalan, se on miettimisen paikka Kokoomuksen kauppakamarinulikoille, kannatiko ruveta taktikoimaan Väyrysta ulos II-kierrokselta. Keskustalaiset tulevat äänestämään surutta mielestään parasta ehdokasta, Pekka Haavistoa presidentiksi. Keskustalaiset ovat ennenkin osanneet järjestää äänivyöryjä sopivalle henkilölle, kun ovat tulleet kaltoin kohdeltua.
"...Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Ville Pernaa uskoo, että Pekka Haavisto (vihr.) ylsi presidentinvaalien toiselle kierrokselle muun muassa presidentti Tarja Haloselta perimiensä äänien turvin. Keskustan kenttäväki puolestaan epäilee Haaviston saaneen Niinistöltä ääniä ”lainaksi”.
Halosen aikanaan edustaman SDP:n Paavo Lipposen kannatus jäi 6,7 prosenttiin. Haavisto puolestaan yli tuplasi puolueensa kannatuksen kahmimalla 18,8 prosenttia äänistä.
–Haavisto sai mobilisoitua sosialidemokraattien äänestäjäkuntaa, Halosen äänestäjäkuntaa, sanoi Ville Pernaa Ylen aamu-tv:ssä.
Pernaa uskoo, että Haaviston ja hyvällä tuloksella kolmanneksi jääneen Väyrysen tuloksissa näkyy äänestäjien taktikointi. Perussuomalaisten Timo Soinilta saattoi siirtyä ääniä Väyryselle ja Lipposelta Haavistolle, kun keskustan ja vihreiden ehdokkaat näyttivät olevan vahvimmilla kokoomuksen Sauli Niinistön haastajiksi.
Taktikointiin uskoo myös keskustan Peräpohjolan piirin puheenjohtaja Eero Ylitalo..." (US)
Koston paikka
K-man
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096556Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884191L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453509TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72891Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251501- 66918
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55903- 9889
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193868Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47849