Katja-Leena Klingan uninäky kesällä 2009
Luin sivustoltasi profetioita ja ajattelin siksi lähettää sinulle myös omani tutkittavaksi ja julkaistavaksi. Kyseessä on saamani uninäky vuosi sitten kesällä. Se on yhtenäinen erään profetian kanssa sivuillasi. Luokseni tuli unessa vanha valkopartainen mies kirjakäärö kädessään. Hän avasi eteeni kirjakäärön, minkä sisältä paljastui aikajana.
Hän esitteli minulle janaa ja pysähtyi vuoden 2012 kohdalle.
Kysyin häneltä: " Mitä tässä tapahtuu "? Hän vastasi: "Paina mieleesi tämä vuosi; meidän Herramme tulee!"
Katja-Leena Klinga
Tuija Suistomaan näkyjä keväällä 2010
Parahin Jouko Piho!
Olen kipuillut viimeisten noin neljän kuukauden ajan, mitä tehdä uninäyille, jotka koen Herramme puheeksi. Olen pyytänyt, että minut töytäistäisiin liikkeelle, mikäli on tarkoitus, että näyt tuodaan julki.
Tänä aamuna Herra antoi minulle päivän sanaksi Matteus 10:27! Siksi rohkaistuin kertomaan näyt Teille.
Herra toisti tämän näyn kolme kertaa. Minulle näytettiin risti, josta puuttui keskipalkin oikeanpuoleinen poikkisakara.
Risti oli siis juuri sen verran vielä keskeneräinen. Tiedostin, että risti tulisi olemaan valmis noin vuonna 2017.
Uninäky, jossa minulle sanottiin yksinkertaisesti, että Jeesus tulee
keväällä 2012!
Ja kolmas näky noin viikko sitten! Sanat ”aika loppuu” toistettiin kolme kertaa.
Ajan loppumiseen olisi noin puolitoista vuotta.
Aikamääre osuisi siis kutakuinkin edellisen näyn kevääseen 2012.
Tiedän vallan mainiosti, että kukaan ei tiedä aikoja eikä paikkoja. Siitä huolimatta jätän asian arvioitavaksenne.
Ystävällisesti Tuija Suistomaa
Margarethan uni 22.11.2010
Näin viime yönä - tarkemmin sanottuna aamuyöstä seuraavanlaisen unen:
Unessa minulle ilmestyi mies, jolla oli ulkomainen nimi ja joka nimi on suomeksi "nälkä".
Hän kyseli minulta mistä löytäisi hoitajan kotieläimilleen 1 1/2 vuoden ajaksi.
Kysyin mitä omistajalle on tapahtunut. Hän vastasi vain lyhyesti: "Hän lähtee pois."
Aamulla mietin, että olipa hassu uni. Jääkaappini oli viikonlopun jälkeen melko tyhjä ja menin lähimpään elintarvikekauppaan. Yllätyin melkoisesti kun siellä alkoi yhtäkkiä soida hitti, jossa toistettiin sanoja "nälkä, nälkä, nälkä".
Kertailin unta mielessäni ja huomasin, että luku puolitoistavuotta sopisi tämän päivän ennustuksiin. Nälänhädän tulo?
Siunauksin Margaretha
muutma profetia vuodesta
36
1660
Vastaukset
- Näinhän se on
"Paina mieleesi tämä vuosi; meidän Herramme tulee!" ei tarkoita sitä, että Hän tulisi vuonna 2012 takaisin maan päälle näkyvästi tempaamaan Kristityt ylös Karitsan häihin. Herra voi tulla Armossa ja Tuomiossa Kristityille. Kun Hän tulee Armossa Hänen paluuta odottaville Kristityille, niin se on ylöstempaus. Kun Hän tulee Tuomiossa eli Tuomarina, niin Hän ei tule näkyvänä vaan panee täytäntöön Tuomiot. Tuomioiden alkaessa ja täytäntöön panossa Hän ei ole näkyvästi läsnä, niinkuin Ilmestyskirjassa huomataan. Mutta viimeisellä tuomiolla Hän on läsnä näkyvästi.
- Näinhän se on
Tuomioiden on määrä alkaa "Jumalan huoneesta eli seurakunnasta, ja mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät ole kuuliaisia Kristuksen Jeesuksen Evankeliumille"
- -jarmo-
Tähän sopii varmaan jo usean vuoden ajan tyrkyttämääni 3. Mooseksen kirjan 23. luvun 15-17 jakeita, jonka oletan olevan viittaus ylöstempaamisen ajankohtaan. Eli helluntain jälkeiseen maanantaihin. Vuottahan kun ei osaa arvioida, vaan odottaa.
Sama Raamatun ennustus pätee laajempana ajankohtana morsiamen poisottamiseen, on kuningas Daavidin laulu:
Laulujen laulu 2:10-13 Rakkaani lausuu ja sanoo minulle: "Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Sillä katso, talvi on väistynyt, sateet ovat ohitse, ovat menneet menojaan. Kukkaset ovat puhjenneet maahan, laulun aika on tullut, ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme. Viikunapuu tekee keväthedelmää, viiniköynnökset ovat kukassa ja tuoksuavat. Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule.
Aika selvää puhetta morsiamen ylöstempauksesta. Ja vielä...
Joel 2:15-16 Puhaltakaa pasunaan Siionissa, kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous. Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa.
MORSIAMEN TEMPAUS ON TOTTA!!!
Kuten myös lapset ja rintoja imeväiset, vaan vanhuksista en tiedä, koska tämä on tettävästi ainoa Raamtun paikka jossa siitä on vihje. Ei jumalattomia vanhuksia varmastikaan viedä mutta jonkinlainen erottelu tässä kyllä täytyy olla kyseessä. Erotteluhan koskee morsianta ja häävieraita.
Näin minä sen uskon menevän, punnitse sinä tämä, koska en minä ketään eksyttää tahdo. Eksytys on silti eksytystä pois Kristuksesta, eikä spekulointia siitä, miten monta tempausta tulee, koska se on vain jokaiselle suunnattu tapa pelastua.
www.pelastussanoma.fi- Tellus.
Voimme siis olla aivan huoleti koska pelastussanoma on pelastanut meidät ainakin jo vuodesta 2006 lähtien.Ja näin se varmaan tule jatkumaankin vielä vuosikausia.
Mutta siitä huolimatta miten ahkarasti joku meitä sanomillaan pelastaa,niin sukupolvet Maapallolla jatkavat eteempäin kuten tälläkin hetkellä.Aina hamaan maailman tappiin asti eli noin 5 miljardin vuoden päähän. - ehkä ei noin kauan
Tellus. kirjoitti:
Voimme siis olla aivan huoleti koska pelastussanoma on pelastanut meidät ainakin jo vuodesta 2006 lähtien.Ja näin se varmaan tule jatkumaankin vielä vuosikausia.
Mutta siitä huolimatta miten ahkarasti joku meitä sanomillaan pelastaa,niin sukupolvet Maapallolla jatkavat eteempäin kuten tälläkin hetkellä.Aina hamaan maailman tappiin asti eli noin 5 miljardin vuoden päähän.1970-luvulla julkaistiin aivanpa tieteellinen teos, jossa arveltiin että elämää Maassa on ehkä enää mahdollista olla 500 000 000 eli siis 500 milj. v., ei siis 5 mrd v.
Perustelut kirjassa olivat oikein hyvät, lähinnä tähtitieteeseen ja geologiaan liittyviä. - Huumoriako
ehkä ei noin kauan kirjoitti:
1970-luvulla julkaistiin aivanpa tieteellinen teos, jossa arveltiin että elämää Maassa on ehkä enää mahdollista olla 500 000 000 eli siis 500 milj. v., ei siis 5 mrd v.
Perustelut kirjassa olivat oikein hyvät, lähinnä tähtitieteeseen ja geologiaan liittyviä.On niitä sitten oikeita viisaitakin, kun tollai tietää. Ihime ja kumma. Ettäpä enää vaan 5 mrd v tää maapallo pyörii ja pitää tämmösen elämän. On rauhoittava tieto tuo, kun sillä Nipirulla nniin peloteltiin hiljakkoin. Ja vaikka edes 4 mrd v, niin silti kai hyvä tieto.
- -jarmo-
Huumoriako kirjoitti:
On niitä sitten oikeita viisaitakin, kun tollai tietää. Ihime ja kumma. Ettäpä enää vaan 5 mrd v tää maapallo pyörii ja pitää tämmösen elämän. On rauhoittava tieto tuo, kun sillä Nipirulla nniin peloteltiin hiljakkoin. Ja vaikka edes 4 mrd v, niin silti kai hyvä tieto.
Pilkka kiihtyy... ei vaimene - mutta kun se viimein loppuu, se loppuu kuin veitsellä leikkaisi, mutta vain hetkeksi, kun elämän arki taas palaa, se palaa vain pahetakseen vielä pahemmaksi ja pilkka vielä suuremmaksi. MUTTA - Sitten tulee loppu!
- Pidäytytään . . .
Raamatun terveeseen opetukseen. Jeesus tulee seitsenvuotisjakson lopulla ja tuhoaa pahuuden valtakunnan tullessaan. Asia on aivan yksiselitteisesti kerrottu. Ennen Jeesuksen tulemusta tapahtuvat nuo seitsenvuotisjakson kaksi 3,5 vuoden jaksoa.
Ensimmäisessä 3,5 vuotis jaksossa tapahtuu Ilmestyskirjassa mainitti iankaikkisen evankeliumin julistus ja myös on kaksi säkkipukuista Jerusalemissa.
Toisessa 3,5 vuotis jaksossa Babylonian kuningas saa vallan sotia Jeesuksen pyhiä vastaan.
Vuonna 2012 ei tapahdu Jumalan valtakunnan kannalta mitään erityistä ellei tuo ensimmäinen jakso alkaisi. Aika sen näyttää, mutta Jeesus tulee takaisin niinkuin nousikin Jerusalemin Öljyvuorelta vasta noiden seitsevuotisjakson lopussa.
Vielä ei ole avattu ensimmäistäkään sinettiä ja kun avataan niin evanekeliumi julistetaan ilmeisesti noiden 144 000 toimesta ja myös kaksi säkkipukuista on Jerusalemissa Jumalan tuomioiden esilletuojina.
Kaikkien on tärkeää ymmärtää että Jeesuksen toiseen tulemukseen liittyvät Jumalan tuomiot maailmalle ja Jeesuksen omille pääsy Isämme ja Herramme tykö.
Varotaan tätä maailmallista eksytys profitioita vuodesta 2012, sillä ei ole Jumalan valtakunnasta vaan tämän maailman pimeyden ruhtinaasta, sillä ei sisällä todistusta Jeesuksesta eikä Totuuden Hengen sinettiä.
Rukoillaan ja valvotaan ja ollaan raittiin eikä kaikenmaailman opintuulten ja väärien profetioiden heiteltävinä. Anotaan ja esilläpidetään ja kestetään arvostelut ja pidetään se hyvä, mikä on totuudellisessa yhteydessä Raamatun ja Herran Hengen vaikuttamaan opetukseen Jeesuksen nimessä.
Suokoon Isä siunauksen kaikille Jeesuksen nimessä ja Totuuden Hengessä.- UskovaM1977
Onneksi voimme myös luottaa siihen, että Herra pelastaa aina omansa koetuksesta. Myös tästä 7 vuoden ahdingon ajasta. Kuten Hän Sanassaan on luvannutkin meidät uskovat pelastaa tulevasta vihasta. Koska meitä ei ole määrätty vihaan.
- ???
???
- Pelliröikkö.
Häläpätihämmää sanoi jo Rölli peikkokin aikoinaan.Ja siinä Rölli peikko osui,ja osuu
edelleen,asian ytimeen. - takkuinen lammas
Vihanaika alkaa ahdistuksen jälkeen, kun 7vihan maljaa vuodatetaan. Ahdistuksen joudumme varmaankin kokemaan, mutta vihalta säästytään. Olisipa upeata päästä pois ennen mitään ahdistuksen aikoja, mutta kannattaa varautua, että joudumme koetukselle. Tärkeintä on olla valveilla ja pitäytyä vain Raamatussa ja puhdistua Karitsan veressä.
- erttkl
Kalat, linnut ja eläimet ovat vähenemässä vähiin v.2012 populaatiotilastojen mukaan!?
- Populatsiioni.
Normaalia evoluutiota ja luonnon ikuista kiertokulkua.
Tällaista se on ollut jo satojen miljoonien vuosien ajan joten ei siinä siis mitään ihmeellistä ole.
Paitsi tietysti niille,jotka laativat profetioitaan hakien niihin tukea luonnovaraisista
eläimistä,karhut ja varikset taitavat olla "muotia" tällä hetkellä,niiden liikkeistä sekä
niiden käyttäytymisestä. - ....
....
- entä
2013 kevät?
- UskovaM1977
MITÄÄN EI TULE KOSKAAN TAPAHTUMAAN....se mitä Raamattu sanoo, tapahtuu. Jos joku koittaa jotain profetiaa sanoa, se ei koskaan tapahdu niin. PISTE. KAIKKI paitsi Raamatun profetiat ovat PASKAA ja saatanana EKSYTYSTÄ! Amen!
- Jospa?
Niin,kohta on kevät 2013.Niin se aika kuluu..
- ylösss
ylösss
- pihonsivulta
Nimimerkin "Sisar Kymestä" uni 19.2.2015
Minulle annettiin kirja, jonka kannessa oli verenpunainen kuunpimennys. Siinä luki "Viimeinen verikuu" ja "Häät".
Minulle annettiin ymmärrys sen nähdessäni, että kyse on Karitsan häistä ja viimeinen verikuunpimennys taas on syksyllä 2015 lehtimajanjuhlan aikoihin tuleva... - pihonsivulta
Soshannan uni tammikuussa 2013
Olin talossa, jossa oli monia ihmisiä, mielestäni nämä olivat uskovaisia.
Talo oli aivan kuin "sinetöity". Ovea ei enää saanut avata kenellekään. Se oli ehdoton asia.
Lähdin unessa liikkumaan "hengessä" talon ulkopuolelle ja näin, että talon ulko-ovea yritettiin saada auki.
Miehiä ja naisia oli oven takana ja ympäri taloa etsien sisäänpääsyä taloon. Ihmiset huusivat ja kirkuivat kauhuissaan, ryskäsivät ovea ja ikkunoita.
Ikkunat olivat niin vahvoja, etteivät ne särkyneet tai ne oli peitetty jollain.
Nämä ihmiset huusivat, että heidän kuuluisi olla siellä talon sisällä.
Itse ymmärsin, että he olivat tienneet, mitä on tulossa ja he olivat myöhästyneet, ja ovi oli sulkeutunut ja sinetöity.
Talon sisäpuolella olevilla ei ollut minkäänlaista hätää. Heillä oli kaikki tarpeellinen siellä.
Kuljin talosta poispäin. Näin että kyse oli sivistysvaltiosta. En osaa sanoa tarkalleen mikä, vain yleisesti.
Näin että maa oli kauttaaltaan halkeillut. Oli maanvyörymiä, autoja oli törmännyt toisiinsa, vielä jotenkin pystyssä olevissa taloissa oli tulipaloja, kuolleita oli siellä täällä, ja elossa olevat ihmiset huusivat ja itkivät ja juoksentelivat päämäärättömästi sinne tänne.
Tilannetta voisi kuvailla sanoilla ”täydellinen kaaos”. Sitä samaa näkymää riitti niin pitkälle kuin näki.
Heräsin tämän jälkeen. - faktaapeliin
Matt. 25:1-13
1 "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan.
2 Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.
3 Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.
4 Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa.
5 Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.
6 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'
7 Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.
8 Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'.
9 Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'
10 Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.
11 Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'
12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'.
13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä. - faktaapeliin
Aamos 8
1 Tämän näytti minulle Herra, Herra: Katso, oli korillinen kypsiä hedelmiä.
2 Ja hän sanoi: "Mitä sinä näet, Aamos?" Minä vastasin: "Korillisen kypsiä hedelmiä". Ja Herra sanoi minulle: "Minun kansani Israel on kypsä saamaan loppunsa: en minä enää mene säästäen sen ohitse.
3 Ja sinä päivänä palatsin laulut muuttuvat valitukseksi, sanoo Herra, Herra. Paljon on oleva ruumiita, joka paikkaan heitettyjä. Hiljaa!"
4 Kuulkaa tämä, te jotka poljette köyhiä ja tahdotte tehdä lopun maan nöyristä,
5 sanoen: "Milloin loppuu uusikuu, että saamme myydä viljaa, ja milloin sapatti, että saamme avata jyväaitan, pienentää eefa-mitan ja suurentaa painon ja pettää väärällä vaa'alla,
6 että saamme ostaa vaivaiset rahasta ja köyhän kenkäparista ja myydä akanoita jyvinä?"
7 Herra on vannonut hänen kauttansa, joka on Jaakobin kunnia: Totisesti, minä en ikinä unhota yhtäkään heidän tekoansa.
8 Eikö senkaltaisesta maa jo vapise ja kaikki sen asukkaat murehdi? Eikö se nouse kaikkinensa niinkuin Niili, kuohu ja alene niinkuin Egyptin virta?
9 Ja on tapahtuva sinä päivänä, sanoo Herra, Herra, että minä annan auringon laskea sydänpäivällä ja teen maan pimeäksi keskellä kirkasta päivää.
10 Minä muutan teidän juhlanne murheeksi ja kaikki teidän laulunne valitusvirsiksi. Minä panen kaikkien lanteille säkkipuvun ja teen kaljuksi jokaisen pään. Ja minä saatan teidät suremaan, niinkuin ainokaista poikaa surraan, ja se päättyy, niinkuin päättyy katkera päivä.
11 Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän nälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen kuulemisen nälän.
12 Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään; he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä.
13 Sinä päivänä nääntyvät janoon kauniit neitsyet ja nuorukaiset,
14 ne, jotka vannovat sen nimeen, joka on Samarian syntivelka, ja sanovat: "Niin totta kuin sinun jumalasi elää, Daan, ja niin totta kuin elävät Beerseban menot!" -He kaatuvat eivätkä enää nouse. - biisiäpukkaa
ÄLLÄ - MOCKINGBIRD 2 (OFFICIAL)
https://www.youtube.com/watch?v=MFwD_javYVA
ÄLLÄ x P3RA - 1X2
https://www.youtube.com/watch?v=YBZNbq9LQBk
BR Ft. Taisto Tapulist - Menetetty peli
https://www.youtube.com/watch?v=TuB-cRsGSFQ
Nikke Ankara - Aivotonta Räpätiräpää part 5
https://www.youtube.com/watch?v=kP-8-mz_I7g - faktaapeliin
Matteus 24:37-44
37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
40 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
43 Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan
44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
------------
2. Kor. 3:12-17
12 Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat
13 emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista.
14 Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
15 Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
16 mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
17 Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
---------
2. Kor. 4:3 ja 4
3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
--------
Room. 2:28 ja 29
28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
--------
5. Moos. 10:16
Ympärileikatkaa sentähden sydämenne älkääkä olko enää niskureita. - faktaapeliin
1. Tess. 5:3
Kun he sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. - pelastussanomasta
11.4.2017
http://www.pelastussanoma.fi/paivittaista-seurantaa/2017/04/11/paasiainen-lahestyy-ja-pitkaperjantai-sama-paiva-kuin-titanicin-tuhon-paiva/
Pääsiäinen lähestyy ja pitkäperjantai on sama päivä kuin Titanicin tuhon päivä
Sekin on melkoinen yhteensattuma tälle samalle vuodelle 2017 —> Katsokaas: 1912 100 (kaks riemuvuotta 50 50) armonluku 5 = 2017 Abraham pyysi Jumalaa säästämään Sodoman viidesti ja viidesti Jumala Sodoman säästi, muttei enempää:
1. Mooses 18:20-26 Niin Herra sanoi: ”Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää.” Ja miehet kääntyivät sieltä ja kulkivat Sodomaan päin, mutta Aabraham jäi vielä seisomaan Herran eteen. Ja Aabraham lähestyi häntä ja sanoi: ”Aiotko siis hukuttaa vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa?
Entä jos kaupungissa on viisikymmentä vanhurskasta; aiotko hukuttaa heidät etkä säästä paikkaa siellä olevain viidenkymmenen vanhurskaan tähden?
Pois se, että sinä näin tekisit: surmaisit vanhurskaan yhdessä jumalattoman kanssa, niin että vanhurskaan kävisi samoin kuin jumalattoman! Pois se sinusta! Eikö kaiken maan tuomari tekisi oikeutta?” Ja Herra sanoi: ”Jos löydän Sodoman kaupungista viisikymmentä vanhurskasta, niin minä heidän tähtensä säästän koko paikan”.
1. ARMO 2012-13
1. Mooses 18:27-28 Aabraham vastasi ja sanoi: ”Katso, olen rohjennut puhua Herralleni, vaikka olen tomu ja tuhka. Entä jos viidestäkymmenestä vanhurskaasta puuttuu viisi; hävitätkö viiden tähden koko kaupungin?” Hän sanoi: ”En hävitä, jos löydän sieltä neljäkymmentä viisi”.
2. ARMO 2013-14
1. Mooses 18:29 Ja hän puhui vielä hänelle sanoen: ”Entä jos siellä on neljäkymmentä?” Hän vastasi: ”Niiden neljänkymmenen tähden jätän sen tekemättä”.
3. ARMO 2014-15
1. Mooses 18:30 Aabraham sanoi: ”Älköön Herrani vihastuko, että vielä puhun. Entä jos siellä on kolmekymmentä?” Hän vastasi: ”En tee sitä, jos löydän sieltä kolmekymmentä”.
4. ARMO 2015-16
1. Mooses 18:31 Mutta hän sanoi: ”Katso, minä olen rohjennut puhua Herralleni. Entä jos siellä on kaksikymmentä?” Hän vastasi: ”Niiden kahdenkymmenen tähden jätän hävittämättä”.
5. ARMO 2016-17
1. Mooses 18:32 Ja hän sanoi: ”Älköön Herrani vihastuko, että puhun vielä tämän ainoan kerran. Entä jos siellä on kymmenen?” Hän vastasi: ”Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä”.
Sen jälkeen ei tullut armoa ja 14.4.2017 Titanic ajaa jäävuoreen…
1. Mooses 18:33 Ja Herra lähti pois, sen jälkeen kuin hän oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, ja Aabraham palasi kotiinsa.
-----------------------
14.4.2017
http://www.pelastussanoma.fi/paivittaista-seurantaa/2017/04/14/titanicin-tuho-ja-kim-ill-sung-syntyma-olivat-perakkain/
Titanicin tuho ja Kim Ill-Sung syntymä olivat peräkkäin
Lehti USA:n ja Pohjois-Korean tämän hetekn tilanteesta:
Ulkoministeri Wang Yin mukaan konflikti voi puhjeta hetkellä millä hyvänsä.
Wang varoittaa, että jos sota syttyy, kukaan ei voita vaan kaikki häviävät. Hän sanoo, että ratkaisuja saadaan aikaan vain neuvottelemalla.
Pohjois-Korean on arveltu suunnittelevan ohjus- tai ydinkoetta huomiselle, jolloin tulee kuluneeksi 105 vuotta maan entisen johtajan Kim Il-sungin syntymästä.
Tuossa vasta puhuin että Titanic ja Abrahamin viisi armonaikaa muodostavat 100 5 armonvuotta ja nyt tämä sama 105 vuotta toteutuu uudelleen. Elikkä vuoteen 2012 päättyvä inkakalenteri ei ollutkaan humpuukia, vaan siinä hetkessä, Pääsiäsenä vuonna 2012 toteutui Herran sanat:
1. Mooses 18:20 Niin Herra sanoi: ”Valitushuuto Sodoman ja Gomorran tähden on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat. Sentähden minä menen alas katsomaan, ovatko he todella tehneet kaiken sen, josta huuto on minun eteeni tullut, vai eivätkö; minä tahdon sen tietää.”
Sitten alkoi 5 vuoden armonaika… ja se on nyt ohi ja Herra tekee näin:
1. Mooses 18:33 Ja Herra lähti pois, sen jälkeen kuin hän oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, ja Aabraham palasi kotiinsa.
Huomaa! Abraham palasi kotiinsa! Joka viittaa selvästi ylösottoon.
LISÄKSI! Sain aamulla herättyäni Herran sanan:
ÄLKÄÄ ENÄÄ JULISTAKO RIKKAILLE JA HYVÄOSAISILLE, VAAN SAIRAILLE JA KUOLEVILLE ENÄÄ…
Sitten minulle näytettiin Rauno Helpin kevätkokous, jossa tämä sama sanoma toistettiin siellä toukokuun alussa julkisesti. - varsinmielenkiintoista
Danielin kirjan 2300:n vuoden aikaprofetia uskonpuhdistajien näkemyksen mukaiseti avattuna!.
9.4.2011 21:33 Paavo Virtaniemi 3 kommenttia
http://paavovirtaniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/68860-danielin-kirjan-2300n-vuoden-aikaprofetia-uskonpuhdistajien-nakemyksen-mukaiseti-avattuna
Nyt ajankohtainen, Dan. 8:14. ennustus: ”Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö asetetaan jälleen oikeuteensa” (engl. kään. mukaan:” pyhäkkö puhdistetaan”).
Danielin kahdeksannesta luvusta ei löytynyt mitään johtolankaa noiden 2300 päivän alkukohdan määräämiseen. Enkeli Gabriel, joka oli saanut käskyn selittää Danielille näyn, selitti siitä vain osan. Kun profeetalle ilmoitettiin, mikä kauhea vaino oli kohtaava seurakuntaa, hänen voimansa pettivät. Hän ei kestänyt enempää, ja enkeli jätti hänet joksikin aikaa. Daniel ”oli raukea ja sairasti jonkin aikaa”. ”Ja minä olin hämmästyksissäni näyn tähden”, hän sanoo, ”enkä sitä ymmärtänyt.”
------
lukekaa loput linkistä!
---------
2300/365= N.6,3 vuotta - faktaapeliin
Sak. 13:7-9
7 Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden.
8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani". - faktaapeliin
Sakarja 11
1 Avaa ovesi, Libanon! Tuli on kuluttava sinun setrisi.
2 Valittakoon kypressi, sillä setri on kaatunut, hävitetyt ovat nuo mahtavat. Valittakaa, te Baasanin tammet, sillä sankka metsä on sortunut.
3 Kuule paimenten valitusta, kun on hävitetty nuo heidän mahtavansa. Kuule nuorten leijonain ärjyntää, kun on hävitetty Jordanin rantatiheikkö.
4 Näin sanoi Herra, minun Jumalani:
5 "Kaitse teuraslampaita, joita niiden ostajat teurastavat tuntematta syynalaisuutta, ja joista niiden myyjät sanovat: 'Kiitetty olkoon Herra, minä olen rikastunut', ja joita niiden paimenet eivät sääli.
6 Sillä minä en enää sääli maan asukkaita, sanoo Herra. Katso, minä annan ihmisten joutua toistensa käsiin ja kuninkaansa käsiin, ja he hävittävät maan, enkä minä pelasta ketään heidän käsistänsä."
7 Niin minä siis kaitsin teuraslampaita, lampaista kurjimpia. Ja minä otin itselleni kaksi sauvaa; minä nimitin toisen "Suloudeksi", toisen minä nimitin "Yhteydeksi", ja niin minä kaitsin lampaita.
8 Ja minä hävitin kolme paimenta yhtenä kuukautena, mutta minä kävin kärsimättömäksi lampaille, ja hekin kyllästyivät minuun.
9 Niin minä sanoin: "Minä en tahdo enää teitä kaita. Kuolkoon, joka kuolee; hävitköön, joka häviää; ja jäljellejäävät syökööt kukin toisensa lihaa."
10 Ja minä otin sauvani Sulouden ja katkaisin sen purkaakseni liittoni, jonka olin tehnyt kaikkien kansojen kanssa.
11 Ja sinä päivänä se purkautui, ja niin lampaista kurjimmat, jotka ottivat minusta vaarin, tulivat tietämään, että se oli Herran sana.
12 Sitten minä sanoin heille: "Jos teille hyväksi näkyy, niin antakaa minulle palkkani; jollei, niin olkaa antamatta". Niin he punnitsivat minun palkakseni kolmekymmentä hopearahaa.
13 Ja Herra sanoi minulle: "Viskaa se savenvalajalle, tuo kallis hinta, jonka arvoiseksi he ovat minut arvioineet". Niin minä otin ne kolmekymmentä hopearahaa ja viskasin ne Herran huoneeseen savenvalajalle.
14 Sitten minä katkaisin toisen sauvani, Yhteyden, purkaakseni veljeyden Juudan ja Israelin väliltä.
15 Sitten Herra sanoi minulle: "Ota vielä itsellesi hullun paimenen kapineet.
16 Sillä katso, minä olen herättävä maahan paimenen: hukkaantuneista hän ei pidä huolta, hajaantunutta hän ei etsi, ruhjoutunutta hän ei paranna, pystyssäpysyvää hän ei tue; mutta hän syö lihavien lihaa ja halkaisee niiden sorkat.
17 Voi hullua paimenta, joka lampaat hylkää! Käyköön miekka hänen käsivarteensa ja oikeaan silmäänsä. Hänen käsivartensa kuivettukoon, ja hänen oikea silmänsä soetkoon." - faktaapeliin
kolmiyhteinen Jumala
Lainaa
ViestiKirjoittaja Markku_my » Eilen, 23:22
Leif kiteytti videossaan hyvin, miksi on tärkeää uskoa, että Jumala on kolmiyhteinen, oikea kristitty uskoo kolmiyhteiseen Jumalaan. Nosti hyvin esiin myös sen, että kaikki eivät usko, että Jeesus on Jumala. Raamattu kuitenkin opettaa, että Jeesus on samalla ihminen ja Jumala ja jos joku opettaa toisin, juokse pois.
https://www.youtube.com/watch?v=NF41HNJDCpk
---------------
http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=6&t=853
---------------------
onko jumala kolmiyhtinen???
--------------------
2. Kor. 3:12-17
12 Koska meillä siis on tämmöinen toivo, niin me olemme aivan rohkeat
13 emmekä tee niinkuin Mooses, joka pani peitteen kasvoillensa, etteivät Israelin lapset näkisi sen loppua, mikä on katoavaista.
14 Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
15 Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
16 mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
17 Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
---------
2. Kor. 4:3 ja 4
3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,
4 niissä uskottomissa, joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut, ettei heille loista valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista, hänen, joka on Jumalan kuva.
--------
Room. 2:28 ja 29
28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
--------
5. Moos. 10:16
Ympärileikatkaa sentähden sydämenne älkääkä olko enää niskureita.
-------------
2. Kor. 11:3-4
3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.
4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.
----------
Hepr. 5:7
Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.
Hepr. 2:9
Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa.- faktaapeliin
Fil. 2:5-11
5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
------------------------
1. Kor. 15:27 ja 28
27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
- pelastussanomasta
http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=18&t=858
Uniani ja näkyjä
Lainaa
ViestiKirjoittaja Rebekka » 45 minuuttia sitten
Viimeisin uni..
Putosin kuiluun, pimeään ja ahdistavaan..
Kuulin kauneinta naislaulua ikinä.. en muista kuin lopun ja se kuului:
The stars falled from heaven and i sleep with the angels..
Pelästyin ja mieheni herätti minut kun olin huutanut( saan unihalvauksia ja selkounia)
Putosin saman tien uneen ja kuulin sanat: "Ristille..." suomeksi.
Pelotti..pääsin hereille mutta tunsin kuinka minua veti uni takaisin enkä halunnut tai uskaltanut nukahtaa...Näitä vastaavia on paljon...
Kysyin Herralta asiaa ja hän sanoi: Kerro tästä. Valhevartijat koettavat tunkeutua todellisuuteen ja päästä estämään ylösoton...?? - pelastussanomasta
http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=3&t=829
Jäljellejääneiden tuska
Lainaa
ViestiKirjoittaja Markku_my » 14 Huhti 2017, 09:49
Tuo tilanne on kyllä järkyttävä, kun huomaa jääneensä jäljelle ja rakkaita on otettu pois...........
https://www.youtube.com/watch?v=h7Gnm7X7WQc - faktaapeliin
Jaak. 4:5
Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: "Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan"?
-------------------
Room. 10:1-3
1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
--------------
Room. 11:14 ja 15
14 sytyttääkseni, jos mahdollista, kiivauteen niitä, jotka ovat minun heimolaisiani, ja pelastaakseni edes muutamia heistä.
15 Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista? - Anonyymi00038
Menkää töihin
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad871400- 52997
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että374834- 153804
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124717- 55709
- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76622
- 57611