Poikkeuslailla kaksi presidenttiä

Olen sitä mieltä, ettei presidentinvaalin toista kierrosta pidä järjestää. Valitaan poikkeuslailla sekä Niinistö, että Haavisto presidenteiksi.

Työnjaonkin olen valmiiksi miettinyt. Niinistö vastaa ulkomaiden suhteista/edustuksesta ja armeijan ylipäällikkyydestä kun on asepalveluksenkin suorittanut. Olisihan se perin kiusallista mennä valtiovierailulle homokielteiseen maahan "pölkkyparina".

Haavisto taas on omimmillaan kotimaan syrjäytyneiden ja vähäosaisten keskuudessa. Vapaa-aika menisi sitten intellektuellien taiteilijain keskuudessa maailmaa parannellen. Perussuomalaisten köyhälistö äänestäjäthän tuntuvat Haavistoa koskettavan, joten valmiit köyhälistöluettelot saanee Soinilta ihan ilmaiseksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8936522 kirjoitti:

Olen sitä mieltä, ettei presidentinvaalin toista kierrosta pidä järjestää. Valitaan poikkeuslailla sekä Niinistö, että Haavisto presidenteiksi.

Työnjaonkin olen valmiiksi miettinyt. Niinistö vastaa ulkomaiden suhteista/edustuksesta ja armeijan ylipäällikkyydestä kun on asepalveluksenkin suorittanut. Olisihan se perin kiusallista mennä valtiovierailulle homokielteiseen maahan "pölkkyparina".

Haavisto taas on omimmillaan kotimaan syrjäytyneiden ja vähäosaisten keskuudessa. Vapaa-aika menisi sitten intellektuellien taiteilijain keskuudessa maailmaa parannellen. Perussuomalaisten köyhälistö äänestäjäthän tuntuvat Haavistoa koskettavan, joten valmiit köyhälistöluettelot saanee Soinilta ihan ilmaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu