JT:lla on poliittisia mielipiteitä vaikkei saa ilmaista sitä

politika

JT ei osallistu politiikkaan eikä äänestää. Poliittisilla päätöksillä kuitenkin säädellään mm. avustuksia ja verotusta.

On mahdoton yhtälö ettei JT:llä ole mitään mielipidettä esimerkiksi häntä koskevan verotuksen suhteen tai oikeuksien suhteen maassamme. Tai esimerkiksi siitä miten terveydenhoito maassamme hoidetaan.

On mahdotonta ajatella ettei JT piittaisi sellaisesta poliittisesta päätöksestä joka heikentäisi esimerkiksi 30% JT:n ja samalla muidenkin elintasoa verotuksella ja muilla päätöksillä.

JT:llä on varaa lahjoittaa VT-seurallekin rahaa juuri sen määrän joka tulojen ja verotuksen jälkeen hänelle käteen jää. Jos poliitikot leikkaisivat todistajan ja muiden tuloja 30% hän voisi lahjoittaa seuralle vähemmän rahaa. Tästäkö JT:llä ei olisi mitään poliittista mielipidettä ja hän ottaisi päätöksen vastaan täysin välinpitämättömästi? Epäilen suuresti.

Tässä tullaan siihen että JT:llä on poliittisia mielipiteitä väkisinkin vaikka hän ei sitä ääneen tai äänestämällä ilmaista saakaan.

9

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maailma "katoaa"

      Todistaja tietää,
      että Jumalan Valtakunta tulee poistamaan KAIKKI poliittiset järjestelmät,
      koska ne on fiaskoja.

      Todistaja ei hukkaa kallisarvoista aikkaansa pohtimalla, sopisiko suomen pressaksi katolinenpersu vai vihreä homo ;)
      Kuten Raamatussa sanotaan,1.Kor 7.luvussa.

      "sillä tämän maailman näyttämö vaihtuu"...ihan ohimeneviä on nämä poliittiset kotkotukset, turhaa niihin on aikaansa hukata ,
      kristityn joka tietää että ne kaikki häviävät.....

      Matkalla oleva yöpyy sadoissa hotelleissa,
      mutta onko matkalaisen järkevää ruveta asentamaan kokolattiamattoa jokikiseen huoneeseen jossa yöpyy yhden yön? ;D

      • hyvä Sauli

        ainakin todistajien juoksutyttö on haaviston kannattaja


    • hyödytön politiikka

      Maallisessa historiassa on runsaasti todisteita siitä, että varhaiskristityt olivat poliittisesti puolueettomia eivätkä osallistuneet sotimiseen.

      Kirjassa The Beginnings of Christianity sanotaan:
      ”Kristillisyyden perustajat varoivat huolellisesti kehittämästä pienintäkään taipumusta puuttua suoranaisesti vakiintuneen poliittisen järjestelmän asioihin.”
      Kirjassa Apostoleista atomiaikaan – kristillisen kirkon historia sanotaan samansuuntaisesti:
      ”Kristityt asennoituivat usein kielteisesti valtioelämään,
      he pysyttelivät poissa viroista ja julkisista toimista. – – sanottiin, että he olivat ’hyödyttömiä julkisessa elämässä’.”

    • Jeesus=King ;)

      MITÄ on "politiikka" ?

      """Sana politiikka juontuu klassisen kreikan kielen sanasta polis, kaupunki.

      Politiikan käsitteen määrittelystä ei ole yhteisymmärrystä eikä tule ollakaan,
      sillä asioiden oleellinen kiistanalaisuus kuuluu mitä poliitisimpiin seikkoihin. ;D
      Yleiskielessä sanalla politiikka tarkoitetaan usein johonkin tiettyyn kokonaisnäkemykseen tai aatteeseen pohjautuvaa toimintaa,
      jolla pyritään vaikuttamaan valtiollisiin, valtioiden välisiin tai yhteiskunnallisiin asioihin tai jolla hoidetaan niitä. Usein sanaa käytetään puolueiden toiminnasta
      Politiikan aloja, joita usein erotetaan toisistaan, ovat esimerkiksi seuraavat:
      Ulkopolitiikka
      Sisäpolitiikka
      Koulutuspolitiikka
      Sosiaalipolitiikka
      Talouspolitiikka
      [muokkaa]Aatteita ja poliittisia suuntauksia

      Poliittinen aate eli poliittinen ideologia on näkemys siitä, millaiseksi poliittiset olot tulisi järjestää ja kuinka tämä tulisi tehdä. Tavoitteet ja keinot vaihtelevat eri aatesuuntauksien kesken. Poliittisia aatteita ovat esimerkiksi seuraavat:
      Anarkismi
      Distributismi
      Fasismi
      Kommunismi
      Konservatismi
      Kristillisdemokratia
      Liberalismi
      Libertarismi
      Marxismi
      Nationalismi
      Sentrismi
      Sitoutumattomuus
      Sosiaalidemokratia
      Sosialismi
      Politiikkaa harjoitetaan usein jonkinlaisessa poliittisessa järjestyksessä, joka voi olla esimerkiksi:
      Monarkia (kuningasvalta)
      Feodalismi (läänityslaitos, aateliston valta)
      Tasavalta (kansalaiset ovat tasa-arvoisessa asemassa)
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Politiikka

    • Näillä sivuilla on Jehovan todistajilta kielletty lähes tulkoon kaikki keskustelun aiheet.
      Mikä on nyt sitten sallittua keskusteluissa?Jos sanon "tuolla on vaalimainoksia".
      Puhutaanko silloin politiikkaa?

      • JT kävi täällä

        Kyllä niitä täällä käy. Ovat ehkä horjuvalla kannalla. Kuka muuten poistattaisi kirjoituksia?


      • uuuyty

        Kierrä kaartele ja venkoile. Sivuuta ja ole mielenhallinnassa.

        Voitko sanoa rehellisesti että sinulle on samantekevää millaista politiikkaa ja päätöksiä maassamme tehdään?


      • karitsavuohi
        uuuyty kirjoitti:

        Kierrä kaartele ja venkoile. Sivuuta ja ole mielenhallinnassa.

        Voitko sanoa rehellisesti että sinulle on samantekevää millaista politiikkaa ja päätöksiä maassamme tehdään?

        kyllä pelottaa, jos vaikuttaa hyvinoloon


    • natsikortti

      Natsitkin olivat poliittinen aate ja puolue. Suuresti epäilen epäilen että todistajilla ei ole mielipidettä natsipuolueesta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19847
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      78
      6860
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6506
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      105
      6267
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      6119
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      104
      6017
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5425
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      46
      5166
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4480
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      4090
    Aihe