JT ei osallistu politiikkaan eikä äänestää. Poliittisilla päätöksillä kuitenkin säädellään mm. avustuksia ja verotusta.
On mahdoton yhtälö ettei JT:llä ole mitään mielipidettä esimerkiksi häntä koskevan verotuksen suhteen tai oikeuksien suhteen maassamme. Tai esimerkiksi siitä miten terveydenhoito maassamme hoidetaan.
On mahdotonta ajatella ettei JT piittaisi sellaisesta poliittisesta päätöksestä joka heikentäisi esimerkiksi 30% JT:n ja samalla muidenkin elintasoa verotuksella ja muilla päätöksillä.
JT:llä on varaa lahjoittaa VT-seurallekin rahaa juuri sen määrän joka tulojen ja verotuksen jälkeen hänelle käteen jää. Jos poliitikot leikkaisivat todistajan ja muiden tuloja 30% hän voisi lahjoittaa seuralle vähemmän rahaa. Tästäkö JT:llä ei olisi mitään poliittista mielipidettä ja hän ottaisi päätöksen vastaan täysin välinpitämättömästi? Epäilen suuresti.
Tässä tullaan siihen että JT:llä on poliittisia mielipiteitä väkisinkin vaikka hän ei sitä ääneen tai äänestämällä ilmaista saakaan.
JT:lla on poliittisia mielipiteitä vaikkei saa ilmaista sitä
9
70
Vastaukset
- Maailma "katoaa"
Todistaja tietää,
että Jumalan Valtakunta tulee poistamaan KAIKKI poliittiset järjestelmät,
koska ne on fiaskoja.
Todistaja ei hukkaa kallisarvoista aikkaansa pohtimalla, sopisiko suomen pressaksi katolinenpersu vai vihreä homo ;)
Kuten Raamatussa sanotaan,1.Kor 7.luvussa.
"sillä tämän maailman näyttämö vaihtuu"...ihan ohimeneviä on nämä poliittiset kotkotukset, turhaa niihin on aikaansa hukata ,
kristityn joka tietää että ne kaikki häviävät.....
Matkalla oleva yöpyy sadoissa hotelleissa,
mutta onko matkalaisen järkevää ruveta asentamaan kokolattiamattoa jokikiseen huoneeseen jossa yöpyy yhden yön? ;D- hyvä Sauli
ainakin todistajien juoksutyttö on haaviston kannattaja
- hyödytön politiikka
Maallisessa historiassa on runsaasti todisteita siitä, että varhaiskristityt olivat poliittisesti puolueettomia eivätkä osallistuneet sotimiseen.
Kirjassa The Beginnings of Christianity sanotaan:
”Kristillisyyden perustajat varoivat huolellisesti kehittämästä pienintäkään taipumusta puuttua suoranaisesti vakiintuneen poliittisen järjestelmän asioihin.”
Kirjassa Apostoleista atomiaikaan – kristillisen kirkon historia sanotaan samansuuntaisesti:
”Kristityt asennoituivat usein kielteisesti valtioelämään,
he pysyttelivät poissa viroista ja julkisista toimista. – – sanottiin, että he olivat ’hyödyttömiä julkisessa elämässä’.” - Jeesus=King ;)
MITÄ on "politiikka" ?
"""Sana politiikka juontuu klassisen kreikan kielen sanasta polis, kaupunki.
Politiikan käsitteen määrittelystä ei ole yhteisymmärrystä eikä tule ollakaan,
sillä asioiden oleellinen kiistanalaisuus kuuluu mitä poliitisimpiin seikkoihin. ;D
Yleiskielessä sanalla politiikka tarkoitetaan usein johonkin tiettyyn kokonaisnäkemykseen tai aatteeseen pohjautuvaa toimintaa,
jolla pyritään vaikuttamaan valtiollisiin, valtioiden välisiin tai yhteiskunnallisiin asioihin tai jolla hoidetaan niitä. Usein sanaa käytetään puolueiden toiminnasta
Politiikan aloja, joita usein erotetaan toisistaan, ovat esimerkiksi seuraavat:
Ulkopolitiikka
Sisäpolitiikka
Koulutuspolitiikka
Sosiaalipolitiikka
Talouspolitiikka
[muokkaa]Aatteita ja poliittisia suuntauksia
Poliittinen aate eli poliittinen ideologia on näkemys siitä, millaiseksi poliittiset olot tulisi järjestää ja kuinka tämä tulisi tehdä. Tavoitteet ja keinot vaihtelevat eri aatesuuntauksien kesken. Poliittisia aatteita ovat esimerkiksi seuraavat:
Anarkismi
Distributismi
Fasismi
Kommunismi
Konservatismi
Kristillisdemokratia
Liberalismi
Libertarismi
Marxismi
Nationalismi
Sentrismi
Sitoutumattomuus
Sosiaalidemokratia
Sosialismi
Politiikkaa harjoitetaan usein jonkinlaisessa poliittisessa järjestyksessä, joka voi olla esimerkiksi:
Monarkia (kuningasvalta)
Feodalismi (läänityslaitos, aateliston valta)
Tasavalta (kansalaiset ovat tasa-arvoisessa asemassa)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Politiikka Näillä sivuilla on Jehovan todistajilta kielletty lähes tulkoon kaikki keskustelun aiheet.
Mikä on nyt sitten sallittua keskusteluissa?Jos sanon "tuolla on vaalimainoksia".
Puhutaanko silloin politiikkaa?- JT kävi täällä
Kyllä niitä täällä käy. Ovat ehkä horjuvalla kannalla. Kuka muuten poistattaisi kirjoituksia?
- uuuyty
Kierrä kaartele ja venkoile. Sivuuta ja ole mielenhallinnassa.
Voitko sanoa rehellisesti että sinulle on samantekevää millaista politiikkaa ja päätöksiä maassamme tehdään? - karitsavuohi
uuuyty kirjoitti:
Kierrä kaartele ja venkoile. Sivuuta ja ole mielenhallinnassa.
Voitko sanoa rehellisesti että sinulle on samantekevää millaista politiikkaa ja päätöksiä maassamme tehdään?kyllä pelottaa, jos vaikuttaa hyvinoloon
- natsikortti
Natsitkin olivat poliittinen aate ja puolue. Suuresti epäilen epäilen että todistajilla ei ole mielipidettä natsipuolueesta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 302805
- 951606
- 1211404
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa371224- 751160
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo251044- 53972
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270951MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil216909Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall111859