Uni 24.1

Näin unen, jossa minulle sanottiin, että Jumala tulee tuomitsemaan kaikki oikeudenmukaisesti ja jokaisen tekojensa mukaan. Ne, jotka elävät hurskaasti, Jumala palkitsee. Niitä, jotka eivät käänny pois pahoista teoista, odottaa ikuinen kärsimys helvetin tulessa.

Unessa minulle painotettiin monta kertaa, että kaikkien tulee tehdä parannus. On uudistuttava kokonaan mieleltään ja kuin synnyttävä uudelleen.
4231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla." "Tehkää hedelmiä, jossa kääntymyksenne näkyy." "Uudistukaa mielenne uudistuksen kautta." "Joka syntyy lihasta on liha, joka syntyy hengestä on henki." "Sillä muuta perustusta ei voi panna kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus." "Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, kantaa paljon hedelmää."

Siinä muutamia raamatunpaikkoja, jotka tulivat mieleeni. Niin uskovan kuin uskosta osattomankin on syytä ottaa todesta Jeesuksen sanat.

"Ilman minua te ette voi mitään tehdä."

Äänestä

No perustapa sitten samantien uusi uskonto/lahko kun olet näköjään oikein Jumalan Valittu!

Äänestä
  • Kaikki, jotka ovat Jeesuksen omia, ovat Jumalan valittuja. Meitä kuuluu moneen puljuun ev.lut, hellarit, vapikset, ym ym. itse en kuulu seurakuntaan, olen silti Hänen, siis Jeesuksen ikioma tytteli ja valittu. -monet on kutsuttu, mutta harvat vallittu-
    Jeesus on kuollut kaikkien ihmisten puolesta, eli kaikilla on mahdollisuus tulla valituksi.

    Äänestä

" Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata.
Unessa, öisessä näyssä, kun raskas uni valtaa ihmiset ja he nukkuvat vuoteillansa,
silloin hän avaa ihmisten korvat ja sinetillä vahvistaa heidän saamansa kurituksen, kääntääkseen ihmisen pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä, säästääkseen hänen sielunsa haudasta ja hänen henkensä syöksymästä peitsiin."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kalevi I kirjoitti:

Näin unen, jossa minulle sanottiin, että Jumala tulee tuomitsemaan kaikki oikeudenmukaisesti ja jokaisen tekojensa mukaan. Ne, jotka elävät hurskaasti, Jumala palkitsee. Niitä, jotka eivät käänny pois pahoista teoista, odottaa ikuinen kärsimys helvetin tulessa.

Unessa minulle painotettiin monta kertaa, että kaikkien tulee tehdä parannus. On uudistuttava kokonaan mieleltään ja kuin synnyttävä uudelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu