Nick Berg

Kuka hänet tappoi? Ja miksi video olisi lavastettu? En tajua. Luin jonkun lekurin lausunnon siitä että videolla pää katkaistaan kuolleelta mieheltä! Siis täh. Ukkohan on elossa ennen sitä. Olenko blondi vai en.. viisaammat valaiskaa!
121277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Siis sun tietosi mukaan se "ukko" oli elossa ennen "sitä". Mihin tämä sun "tieto" perustuu?

Äänestä

Mitä väliä sillä on miten joku teloitetaan!

Mitä miettimistä siinä on.

Teloitettu mikä teloitettu.

Ei siinä luulisi olevan yhtään mitään epäselvää eikä spekuloitavaa.

Eikä kukaan ole käskenyt lähteä jonnekin sotalueelle pyörimään ihan noin muuten vaan huvikseen.

Äänestä

Nick Bergin tappoi irakilainen islamistiryhmä. Esittivät ensin jotain vankienvaihto- ym. vaatimuksia, ja kun amerikkalaiset eivät niihin tietenkään suostuneet, päättivät murhata Bergin näyttävästi ja julkaista nauhan pelottelutarkoituksessa.
Videon lavastamisellehan ei kenelläkään ole mitään motiivia, lavastusjuttu on vaan näitä iänikuisia salaliittohölmöilyjä. En tässäkään ole kyllä löytänyt mitään juonta tai logiikka näistä salajuonista.

Muuten, sana teloitus tarkoittaa kuolemantuomion täytäntöönpanoa, ei sovi tähänkään tapaukseen. "Teloitus" sopii käytettäväksi sitten Saddam Husseinin ja Osama Bin Ladenin kuoleman yhteydessä.

Äänestä

Todennäköisesti jotkut armeijan erikoisjoukot tai CIA, niillä riittää tuollaisia psykopaatteja pilvin pimein. Hänet valittiin propagandavideolle mahdollisesti perheensä sodanvastaisen aktivismin vuoksi. Nick Bergin viimeinen tiedetty olinpaikka oli amerikkalaisten vankila, joskaan ei ole selvää miksi häntä (virallisesti) pidettiin siellä.
Miksi video oli lavastettu? a) Berg kuoli Yhdysvaltain armeijan hoiteissa, ja tapaus piti peittää b) se oli helpompaa tekijöille c) muista käytännön syistä, esim. sen välttäminen että Berg antaisi vihjeitä todellisista syyllisistä

Äänestä
  • asiallisille vastaajille. Hullu maailma.

    Äänestä

  • Salaisten kansioitten "Lone Gunmen"-porukka oli hauska ja sympaattinen. Nämä tosielämän kotimaiset vastineet sensijaan ovat tylsimyksiä.

    Mutta "Tietäjä"-kulta, saat vielä yhden tilaisuuden korjata kotimaisten salaliittoilijoiden kuvaa: esitä uskottava teoria siitä, mitä CIA, USA:n armeija tms. voisi toivoa saavuttavansa maanmiehensä murhaamisella? Ei tarvitse esittää todisteita, vain looginen ajatusrakennelma.

    Äänestä

  • Yleisasiantuntija kirjoitti:

    Salaisten kansioitten "Lone Gunmen"-porukka oli hauska ja sympaattinen. Nämä tosielämän kotimaiset vastineet sensijaan ovat tylsimyksiä.

    Mutta "Tietäjä"-kulta, saat vielä yhden tilaisuuden korjata kotimaisten salaliittoilijoiden kuvaa: esitä uskottava teoria siitä, mitä CIA, USA:n armeija tms. voisi toivoa saavuttavansa maanmiehensä murhaamisella? Ei tarvitse esittää todisteita, vain looginen ajatusrakennelma.

    Miten sopivaa muuten on se, että n. 6 kk ennen syyskuun 11. iskuja Yhdysvalloissa näytettiin Lone Gunmen -jakso, jossa Yhdysvaltain armeijan pahikset yrittivät lentää koneen päin WTC:tä saadakseen poikkeustilan maahan? Miksi luulet että näitä sarjoja rahoitetaan ja lähetetään parhaaseen katseluaikaan?
    Hyvä esimerkki tästä (osa)totuuden esittämisestä fiktiona on kun Chris Carter ajoitti X-filesin "maailmanlopun" vuoteen 2012. Nyt jotkut ääliöt sitten luulevat, että vuoden 2012 tapahtumia koskeva spekulointi lähti liikkeelle tästä sarjasta.

    "esitä uskottava teoria siitä, mitä CIA, USA:n armeija tms. voisi toivoa saavuttavansa maanmiehensä murhaamisella?"

    Minä kun ajattelin oikeasti että tämä on niin selkeää ettei sitä tarvitse edes mainita. No ei näköjään. Amerikkalaisten kidutusskandaali oli juuri paljastunut ja huomio haluttiin kiinnittää muualle siitä ja muista GWB:n hallituksen ongelmista. Tietysti homman pistäminen kuolleen ja jalattoman terroristin nimiin auttoi taas Al Qaida -pelottelua, joka on tämän terrorisodan nimissä käytävän kampanjan elinehto.
    Avaa mielesi.

    Äänestä

  • tietäjä kirjoitti:

    ---

    Äänestä

  • Yleisasiantuntija kirjoitti:

    ---

    olleesi väärässä! ;)

    Äänestä

Ei Nick Bergin video ole lavastus, samoin kuin ei Paul Johnsonin tai Kim Sung-Ilin järkyttävät teurastusvideotkaan.

Olen nähnyt Bergin ja Kimin videot. Sen mitä pystyin shokkitilassa analysoimaan järkytykseltäni, vakuutan että asialla olivat terroristiheput. Olen seurannut asian johdosta arabilehtiä nyt jo toista kuukautta, joissa yhdessäkään ei epäillä teurastusvideoiden aitoutta. Järkyttävää oli myös seurata omaisten reaktioita.

Ei tämä ole arabejakaan kylmäksi jättänyt. Pahoitteluja ja suoranaista tuomitsemista on selvästi nähtävissä ympäri arabimaailman.

Terroristit eivät ole muslimeja.
He eivät myöskään ole ihmisiä, eivätkä edes eläimiä.

On ällistyttävää miten joku täälläkin väkisin selittelee itselleen ettei mitään niin pahaa ole voinut tapahtua. Tai mukaan vedetään "amerikkalaiset" ihan vaihteeksi. Naurettavaa. Vain sairas mieli voi uskoa salaliittoteorioihin.
Historiassa on näet nähty ja koettu paljon, paljon pahempia kidutusmuotoja ja teloituksia. Suomessakin. Eivät amerikkalaiset ihan joka paikkaan kerkiä.

Riittävästi kidutusta on tosin jo siinä, että silmiään räpsyttelevän, kauhunsekaisen, nuoren uhrin päätä sahataan ja veistellään verkkaisesti irti samalla kun tämä huutaa ja kiljuu (suomen kielestä ei löydy tarpeeksi osuvaa ilmaisua videossa kuultavalle huudolle) tuskasta ja pelosta.. Näytti siltä ettei päätä saatu heti edes irti. Uhri huutaa, suusta valuu verta, pian kuuluu kuinka veri saluu henkitorveen saaden huudon kuulumaan "kuplivalta", karhealta.
Video on järkyttänyt ihmisiä siinä määrin, että ihmisten henkisen tasapainon vuoksi asiantuntijoiden kannataakin kertoa videon uhrin olevan jo kuollut/koko video feikkiä.
Minä oksensin ja myöhästyin töistä pahoinvoinnin takia.

Muistakaa myös että uhrien omaisten tuska pahenee sillä että tapahtunutta ei tunnusteta. Sillä evätään oikeus surra, ja jonain päivänä toipua (mitä näiden uhrien omaiset eivät koskaan saa kokea).

Äänestä
  • " Sen mitä pystyin shokkitilassa analysoimaan järkytykseltäni, vakuutan että asialla olivat terroristiheput."

    Ja luulet etteivät muut ole katsoneet, vai antaako tuo ammattisi mielestäsi jonkinlaista meriittiä kyseisen videon analysoimiseen muuten kuin lääketieteelliseltä kannalta?

    "Vain sairas mieli voi uskoa salaliittoteorioihin."

    Sinä siis uskot että esim. WTC-iskut ja Kennedyn murhan suunnitteli ja suoritti yksi henkilö, vai vaihtoehtoisesti mainostettiinko niitä etukäteen? Tietenkään et usko. Toivottavasti näet mihin tällä huomautuksella pyritään.

    Aivopesun läpi leikaten,
    235

    Äänestä

..häiritsee. Onko irakilaiset kasvaneet vai miksi ne näyttää niin jättiläisiltä? Sen kiinalaisen?japanilaisen?korealaisen videoon kun Bergin videota vertaa, on selvää että ensin mainittu tietää todella kuolevansa. Berg taas on omituisen rauhallinen koko ajan.
Samoin (muistaakseni) siinä kohdassa kun Bergiltä sahataan niskaa poikki, ääninauhalla hän kiljuu vaikka etuosa, siis kaula on jo poikki. En pysty katsomaan videota uudelleen, joten olen muistikuvieni varassa.

Minä en tiedä mitä uskoa, totuus olisi mielenkiintoinen aina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miinuli kirjoitti:

Kuka hänet tappoi? Ja miksi video olisi lavastettu? En tajua. Luin jonkun lekurin lausunnon siitä että videolla pää katkaistaan kuolleelta mieheltä! Siis täh. Ukkohan on elossa ennen sitä. Olenko blondi vai en.. viisaammat valaiskaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu