Ei elämää voi...

"Ei elämää voi perustaa RAHAN ja muun Mammonan varaan oli sitä kuinka paljon tahansa"(Kristus)
"Siihen että syötte ja juotte, voitte perustaa sen, että edes joku kasvaa suuri-KOKOISEKSI"(Aki)
"Siihen että liikutte kehollanne, voitte perustaa vain sen, että lihas kasvaa, jos saa lepoa ja ruokaa"(kehonrakentaja)
"Siihen että kuolette liikumattomiksi, saatte perustaa sen, mitä muiden aivot teistä muistivat ja Itse Jumala teistä muistaa"(Antikristus)
"Siihen että joku homma päättyy, kuolee, mutta parempi niinkin joskus kuin hankkia silti sillä hommalla kuolettava vamma"(joku pressaehdokkaista?)
"Elämä on kiertokulkua ja syntinen sykli"(Buddha)
"Elämä on päättymätön jana"(joku juutalainen)
"Kirjoihin ja kansiin päätyneet saavat elämänsä takaisin."
"Meille ajatuksemme kuiskutelleet saavat olla iäti Taivaassa"
"Sotaa ja vahinkoja hankkineet, saavat rakentaa koneita, aiheuttaa lisääntymistä ja seksiä seuraavissa sukupolvissa".
"Pohjalla on: Pohjoisen väärin päin ristille pistetty Pietari"

En välttämättä arponut joka sanaa katkeamattomasti oikein päin jääneksi laiksi. Mutta jos sinulla on kolme poikaa eikä yhtään enempää, tarkista.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikä elämää voi perustaa siihenkään että joskus kuolee....

Äänestä

Hahaaa, ei susta ole mihinkään säälittävä pilkkaaja! Painu jo muualle homopelle pilkkaamasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohdintaa.... kirjoitti:

"Ei elämää voi perustaa RAHAN ja muun Mammonan varaan oli sitä kuinka paljon tahansa"(Kristus)
"Siihen että syötte ja juotte, voitte perustaa sen, että edes joku kasvaa suuri-KOKOISEKSI"(Aki)
"Siihen että liikutte kehollanne, voitte perustaa vain sen, että lihas kasvaa, jos saa lepoa ja ruokaa"(kehonrakentaja)
"Siihen että kuolette liikumattomiksi, saatte perustaa sen, mitä muiden aivot teistä muistivat ja Itse Jumala teistä muistaa"(Antikristus)
"Siihen että joku homma päättyy, kuolee, mutta parempi niinkin joskus kuin hankkia silti sillä hommalla kuolettava vamma"(joku pressaehdokkaista?)
"Elämä on kiertokulkua ja syntinen sykli"(Buddha)
"Elämä on päättymätön jana"(joku juutalainen)
"Kirjoihin ja kansiin päätyneet saavat elämänsä takaisin."
"Meille ajatuksemme kuiskutelleet saavat olla iäti Taivaassa"
"Sotaa ja vahinkoja hankkineet, saavat rakentaa koneita, aiheuttaa lisääntymistä ja seksiä seuraavissa sukupolvissa".
"Pohjalla on: Pohjoisen väärin päin ristille pistetty Pietari"

En välttämättä arponut joka sanaa katkeamattomasti oikein päin jääneksi laiksi. Mutta jos sinulla on kolme poikaa eikä yhtään enempää, tarkista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu