Pekka Haavisto on tehnyt 28 aloitetta eduskunnassa, Sauli Niinistö 34.
Kun aloitteita tutkii hieman tarkemmin, paljastuu että Niinistön aloitteista valtaosa, peräti 23 kpl on aloitteita valtion rahoituksen kohdistamisesta Salon kaupungin seudulle. Esimerkiksi Salon Palloilun Tuki ry:lle. Niinistö on itse kotoisin Salosta.
Lisäksi Niinistö on pyrkinyt saamaan valtion rahoitusta Kokoomuksen omistamille Paasikivi -opistolle ja Ala-Lemun kurssikeskukselle.
Pekka Haaviston tekemät aloitteet Eduskunnassa ovat kohdistuneet energian, liikenteen ja koulutuksen sekä turvallisuuden ja riskienhallinnan parantamiseen esim. seuraaviin kohteissa:
• määräraha energiansäästön ja uuden energiateknologian kehittämiseen
• ympäristönsuojeluun Suomen lähialueilla
• määräraha Helsingin - Turun sekä Helsingin-Tampereen radan parantamiseen
• liikuntaesteisten rautatiepalvelujen parantamiseen
• määräraha nuorison asunto-ohjelman rahoittamiseen ja rahoitusta nuorten asunto-osuuskunnille
• rahoitusta opiskelijoiden opintotuen kehittämiseen,
• rahoitusta korkeakoulujen toimintaedellytysten parantamiseen,
• ympäristötuhoalueilta tulevien lasten virkistystoimintaan
• aloite AIDS-tukikeskuksen toiminnan tukemiseksi
• aloite pääkaupunkiseudun jäteongelmien ratkaisemisesta
• määräraha Santahaminan alueen ottamiseksi asunto- ja virkistyskäyttöön
• määräraha laittomien aseiden lunastamiseen
• määräraha mielipidelehdistön tukemiseksi.
Sauli Niinistön tekemiä määräraha-aloitteita:
• Määräraha valtion virastotalon rakentamiseksi Saloon
• määräraha Salon itäisen ohikulkutien rakentamiseen
• Määräraha Salon Palvelutalosäätiön toiminnan tukemiseen
• Määräraha Salon Palloilun Tuki ry:lle
• Määräraha Paasikivi-Opiston radiotyöprojektiin (kokoomuksen omistama opisto)
• määräraha kevyen liikenteen väylien rakentamiseen Halikossa
• määräraha Kuusjoen ja Halikon kuntakeskusten välisen paikallistien peruskorjaamiseen
• eritasoristeysten rakentamiseen rantaradalle Salon alueella
• määräraha Sininen Talo ry:n toiminnan tukemiseen Salossa

• Määräraha Märyn kylän ja Halikon kirkonkylän välisen siirtoviemärin rakentamiseen
• Määrärahan osoittamisesta Ala-Lemun kurssikeskuksen rakennusten peruskorjaukseen ja harrastus- ja liikuntatilojen rakentamiseen (kokoomuksen omistama kurssikeskus).
Lähde: http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/vexhaku.sh?lyh=ALOITE

Vastaukset 5
Vanhimmat
Niinistö on varmaan ihan ookoo pankinjohtajana mutta hän on semmosta kampreerityyppiä. Ei näkemystä. Kapea-alainen, piirikunnallista tasoa. Laajemmat visiot puuttuvat.
Haavistolla on selvästi visio somalaisen yhteiskunnan kehitätmisestä koknaisuutena, ja hän on neuvottelutaitoinen, kommunikoiva moderni ulkopolitiikan osaaja.
Tiesin nämä jo muutenkin Haavistoa äänestäessäni, mutta näin kartoitettuna valinta on selkeä! Tai no, ne jotka "hyotyvät" noista Niinistön Lisää rahaa Salon alueelle-jutuista voivat äänestää tietenkin Niinistöä, oma välitön etunsa mielessään, mutta harvan muun kannattaa.
Pitää katsella koko Suomen etua pidemmällä aikavälillä, isossa kansainvälisen yhteistyön ja turvallisuuspolitiikan kuvassa.
Mitä hyvää näet haaviston jutussa kansan kokonaisedun kannalta?
Lässyn lässyn juttuja.
Niinistöllä vielä kuitenkin surkeammat esitykset.
Missä on Haaviston ehdotukset sairaanhoidon yksityistämisen lopettamiseksi, missä on esitys suomen kokonaisvaltaisesta asumisena pysymisestä.....
Kovin on ohut Haaviston arvopohja, ja hyvinkin Helsinki-keskeinen.
Ei tuolla ääniä saa maakunnista.
Anna olla tuon listan, ja levitä sitä lisää, niin silloin näkee koko maa minkälaisista tyhjänjauhajista on todellisuudessa kyse.
Nyt on nimittäin pressanvaalit, eikä Helsingin tai Salon kaupunginjohtaja, tai kansanedustajavaalit.
Kypsyhän lisää.
Olen tuosta sairaanhoidon yksityistämisen pysäyttämisestä tasan tarkkaan samaa mieltä kanssasi. Toivon että Haavisto ottaisi asiaan kantaa!
Kun on hänen vaalitilaisuus, aion kysyä tästä asiasta.
Koko Lappi pitäisi säätää Natura-alueeksi. Kaivostoiminta ja koskien patoaminen on saatava loppumaan. Sitä päätöstä tarvitsemme arvojohtamaan vihreän presidentin.
Minusta koko kehä-kolmosen ulkopuolinen alue voisi olla naturaa.
Sillä saataisiin estettyä myös ydinvoimaloiden rakentaminen maaseudulle!