Ettei totuus unohtuisi, olen puhunut suolistosyövän ja punaisen lihan yhteydestä, tulipa uusi "näyttäisi" syöpäyhteys suuhun, ts. siihen alkupäähän, ennen ulostusta.
http://www.iltalehti.fi/syopa/2012011115059794_sy.shtml
Runsaalla lihansyönnillä yhteys suusyöpään?
Keskiviikko 11.1.2012 klo 10.53
Runsas lihan syöminen saattaa lisätä suusyövän riskiä.
Runsas lihan syöminen näyttäisi lisäävän riskiä sairastua suusyöpään. Hammaslääketieteen professori Stina Syrjäsen mukaan tuoreet hedelmät, vihannekset, kuitupitoinen ruoka ja kala puolestaan suojaavat taudilta.
Suusyöpää on perinteisesti pidetty vanhojen, tupakoivien ja alkoholia käyttävien miesten sairautena. Tauti on kuitenkin lisääntymässä monissa länsimaissa nuorilla ja naisilla.
Naisten suusyövän lisääntymistä on selitetty lisääntyneellä alkoholinkäytöllä.
Suusyövän tavallisimpia oireita ovat esimerkiksi kyhmy, haava joka ei parane muutamassa viikossa, punoittava tai valkoinen muutos suun limakalvolla sekä syömisvaikeudet tai puheen häiriöt.
Suusyöpä etenee nopeasti ja lähettää varhain etäpesäkkeitä kaulan imusolmukkeisiin. Esimerkiksi kielisyöpäpotilaista noin puolet menehtyy sairauteensa, koska limakalvomuutosten toteaminen on viivästynyt.
STT
suusyövän yhteys lihatiskiin.
3
85
Vastaukset
- mualimalta...
"Unentarpeeni väheni, kun jätin lihan pois"
Keskiviikko 4.1.2012 klo 10.01
Lihansyönti on ekologisesti kuormittavaa, ja liiallisena se käy myös terveydellemme. Suosimalla kasvisruokaa ja valitsemalla palkokasveja lihan tilalle sinä ja luonto voitte paremmin.
Suomalainen syö keskimäärin yli 200 grammaa lihaa ja lihavalmisteita päivässä, kun syöpäjärjestöjen mukaan lihaa saisi syödä korkeintaan 300 grammaa viikossa.
Runsas lihansyönti lisää erityisesti suolistosyöpien vaaraa. Terveys on yksi syy jättää lihaa vähemmälle. Monelle kasvissyönti on myös eettinen valinta. Halutaan välttää eläinten syömistä. Myös ekologinen tasapaino on kimmoke suosia kasviksia lihan kustannuksella.
Viime tammikuussa Facebookin kautta levinnyt Lihaton tammikuu -haaste keräsi reilut 10 000 osallistujaa. Tutkija Tommi Kauppisen mukaan kuukauden kasvisateriointi pienensi sekaravintoa muulloin syövän osallistujan hiilijalanjälkeä noin kuudella prosentilla.
Suomalaisista kasvissyöjiä on noin kaksi kolme prosenttia väestöstä. Lihansyönnin tulevaisuudennäkymiä tutkineen Markus Vinnarin väitöskirjatyöstä käy ilmi, että tulevaisuudessa kasvissyönti voi yleistyä Suomessa jopa niin, että siitä tulee normi.
Kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen Martoista liputtaa lihattoman päivän puolesta.
- Kasvisten käytössä ollaan muutenkin Suomessa vielä kohtuullisen kapealla sektorilla. Juureksiakin kannattaa opetella käyttämään ja laajentaa makumaailmaa, vaikka lihasta et täysin luopuisikaan.
Ravitsemusasiantuntijat suosittelevat kasvissyöjän ruokavalioon aina palkokasveja.
Niistä saadaan ihmiselle tärkeää proteiinia, jota sekasyöjä saa lihasta.
Ruoka- ja ravitsemusalan kehittämiskonsultti Margit Kojo kertoo saaneensa viime aikoina valtavasti kyselyjä palkokasvien käytöstä.
- Täysipainoisessa kasvisruokavaliossa pitää olla viljatuotteita, palkotuotteet ja kasviksia. Palkotuotteet jäävät siitä kuitenkin helposti pois. Palkotuotteista saadaan kuitenkin välttämätöntä proteiinia ja kylläisyyttä, Kojo muistuttaa.
Palkokasveissa on paljon hyviä hiilihydraatteja, kivennäisaineita ja muun muassa muuten harvinaista fosforia.
- Palkokasvit ovat ravitsemuksen energiapakkauksia, Kojo kokoaa.
"Olemme pysyneet terveinä ilman lihaa"
Helsinkiläinen Hanna-Leena Ylinen, 49, jätti lihansyönnin 12 vuotta sitten puolivahingossa. Eräänä päivänä ruokakaupassa oli makkaratarjoilu, josta hän kieltäytyi sanomalla olevansa kasvissyöjä. Edellisellä viikolla hän oli syönyt kebabia, mutta juuri silloin täyttyi hänen henkilökohtainen lihakiintiönsä.
Lihan syöminen oli siihen asti ollut lähinnä tapa. Hän muistaa vieläkin sen järkytyksen, jonka hän koki nelivuotiaana tajutessaan, että liha on peräisin elävästä eläimestä.
- Jotta pystyin kertomaan omille lapsilleni, mitä liha on, oli minusta parempi, että me emme itse olisi sen syömisessä mukana.
Kasvisruokaan siirtymisellä oli monia positiivisia vaikutuksia. Yllätyksekseen ja ilokseen pienten lasten äiti sai puuhakkaaseen vuorokauteensa lisää yhden tunnin.
- Unentarpeeni väheni, kun jätin lihan. Huulien pieliin ei tullut enää halkeamia, kynnet vahvistuivat ja kiusalliset nenäverenvuodot loppuivat.
- Olen terve enkä käytä mitään lääkkeitä. Perheen miesväki eli mieheni ja teini-ikäiset poikani ovat myös pärjänneet hyvin ilman lihaa, ja hekin ovat olleet hyvin terveitä.
Kun Ylinen vertaa nykyistä ruokavaliotaan siihen, mitä syötiin silloin kun hän oli lapsi, ero on huima.
- Minun lapsuudessani syötiin paljon vain perunaa ja kastiketta. Kasvissyöjänä syön huomattavasti monipuolisemmin.
Alussa täydellinen siirtyminen kasvisruokavalioon vaati ravitsemukseen perehtymistä. 12 vuotta sitten kauppojen valikoimat olivat myös toiset kuin nyt.
- Nykyään mistä tahansa ruokakaupasta saa mainiosti ainekset hyvään kasvisruokaan, Ylinen sanoo.
TEKSTI HELJÄ SALONEN [email protected] - mietteitä??!!
Lihansyönti voi altistaa diabetekselle
Perjantai 12.8.2011 klo 10.24
Artikkeli tuossa linkissä, koska en voi sitä tänne liittää..
http://www.iltalehti.fi/terveys/2011081214196455_tr.shtml
Asiaa kuitenkin Harvardin yliopiston tutkimuksista.
Mietityttää tuo, koska syöpä on ollut perheessämme tuttu ja aiheutti melkein kuolema jo nyt..
Syy todennäköisesti ravintotekijät ja se lihatiski.
Uskosta ei ole asian ollut kiinni, sillä uskossa on siunattu ruoka ja silti paha ei ole ulostunut pois, vaan jäänyt myrkkyineen suolistoon.
Olisiko tosiuskovilla tähän selitystä, eli heidän, jotka oikein kovassa uskossa eivät ole menettänyt toivoaan ja juhlivat rasvaisten lihojen äärellä, toivottaen kasvikset pannaan.??- pohdintaan,
http://www.iltalehti.fi/diabetes/2012011915099012_di.shtml?ref=leiki
Torstai 19.1.2012 klo 14.19
Paljon makkaraa ja muita prosessoituja lihatuotteita syövät naiset saattavat sairastua aikuistyypin diabetekseen ruokavalionsa takia.
Sitten Satakunnankansa lehti
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/Kotimaa/1194605055213/artikkeli/kasvisten veroale voisi ehkaista diabetesta.html
Kasvisten veroale voisi ehkäistä diabetesta
STTLähetä palautetta toimittajalle
Kasvisten verojen alentaminen maksaisi itsensä takaisin yhteiskunnalle ehkäisemällä kakkostyypin diabetesta. Näin arvioi Diabetesliiton ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka sanomalehti Karjalaisessa.
Kakkostyypin diabetes on yleistynyt Suomessa rajusti. Yleistymisen uskotaan johtuvan epäterveellisistä elämäntavoista, kuten huonosta ruokavaliosta.
** ** --- Olisiko tuossa heikkouskoisten ruassa jotain terveellistä meidän vahvauskoisten ruokapöytään, mitä olette mieltä, kannattaisiko meidän ottaa mallia adventisteilta?
Ai, nyt oli pressavaalimatinea.. , eihän tällaisiin nyt oteta kantaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011571
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58981Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 61866
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t265754Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10750Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä339694Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74686Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58684