Kymenlaakson opisto kieltää muslimeilta rukoilun kouluaikana

Kerrankin jotain järkevää. Myös työpaikan taukotiloissa rukoileminen voidaan kieltää sillä perusteella, että muut kuin islaminuskoiset työntekijät joutuisivat olemaan vastoin tahtoaan läsnä muun kuin oman uskontonsa harjoittamistilaisuudessa voidakseen käyttää taukotiloja lakisääteisiin taukoihinsa.

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?s=4d059cfed4bc54c105d078485397168c&t=689397

Näin Lieksassa: Kristillisellä opistolla taitaa olla oma moskeija muslimeilla...ja rukoilevat ainakin aikuisopistolla. Kun olin kurssilla, joutui vasten tahtoaan seuraamaan taukotilassa rukoilua.
7127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minua henkilökohtaisesti loukkaa se,että joudun tahtomattani osallistumaan,näkemään ja kuulemaan islamilaista uskonnon harjoittamista.Lisäksi työaika laki kieltää kaikenlaisen vinkumisen,mölisemisen ja kumartelun jos se tapahtuu työ aikana.Lisäksi äkkinäiset,ennalta arvaamattomat kenttään syöksähtelyt aiheuttavat todella eksoottista värinää muunmuassa työturvallisuudesta vastaaville henkilöille.

Äänestä

Siinäpä se. Kyllä kohta meidän on ALISTUTTAVA ISLAMIN tapoihin, eli unohtakaamme että olemme oleet Suomalaisia. EI HELVETISSÄ voi olla niin!!!!!! Sillon kun ollaan koulussa, töissä tai muussa yleisissä tiloissa niin sillon ollaan niillä ehdoilla. Pyllistelkööt sitten asunnolla vaikka minne. Johan tämä menee ihan mahottomaksi PELLEILLYKSI. Nehaä pelleilevät meidän kustannuksella. Eikö vaan??? Maassa maan tavalla vaatimus pitää , koska me maksetaan.

Äänestä

Kuhan keksit vaan. Ethän oo ollut töissä ess viimoseen kymmeneen vuoteen. Nuo on tuttuja nettiriippuvuus oireita. Seuraavana näppiksellä näjet pikkuoravia ja vaaleenpunaisii elepantteja.
Eksoottiset värinät johtuu taaseen niistä pornosivu seikkailuistasi. Se siitä ja keksihän parempaa.

Äänestä
  • Sinua kohtaan voisin nostaa syytteen herjauksesta. Työtä tämän maan kamaralla jo 40vuotta yhtäjaksoisesti. pyrippä siihen. Pikku oravia on kyllä pihalla, mutta ei vielä kuitenkaan aivoissa. En ole raristi mutta REALISTI: Ymmärrätkö REALISTI: Tiedäkö ees mitä se on???

    Äänestä

  • näin vaan on kirjoitti:

    Sinua kohtaan voisin nostaa syytteen herjauksesta. Työtä tämän maan kamaralla jo 40vuotta yhtäjaksoisesti. pyrippä siihen. Pikku oravia on kyllä pihalla, mutta ei vielä kuitenkaan aivoissa. En ole raristi mutta REALISTI: Ymmärrätkö REALISTI: Tiedäkö ees mitä se on???

    Minua loukkaa se, että lieksalaiset saavat olla olemassa ja esim. kirjoittaa Suomi24:n ihan kuten muutkin ihmiset.
    Eihän lieksalaisilla pitäisi olla mitään oikeuksia. Nehän ovat Suomessa vähemmistönä ja sitä paitti suurin osa niistä on työttömiä ja siten muitten suomalaisten elätettäviä.
    Millähän rahoilla lieksalaiset muuten ostelevat autojakin... ja polkupyöriä?
    Eihän työttömillä pitäs olla varaa sellaseen!
    Varastatteko te?
    Alkakaahan selittää, PRKLEEN sudeetit!

    Äänestä

  • Loukkaavaa todella kirjoitti:

    Pitäskö ilmoittaa ylläpidolle?

    Äänestä

Aikuisopistolla oli pitkä rivi pyllistäjiä, persvaot vaan loisti ja mikä mölinä välillä. Nämä uskovaiset tunkee ittesä vielä naisten pukuhuoneisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näin muualla kirjoitti:

Kerrankin jotain järkevää. Myös työpaikan taukotiloissa rukoileminen voidaan kieltää sillä perusteella, että muut kuin islaminuskoiset työntekijät joutuisivat olemaan vastoin tahtoaan läsnä muun kuin oman uskontonsa harjoittamistilaisuudessa voidakseen käyttää taukotiloja lakisääteisiin taukoihinsa.

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?s=4d059cfed4bc54c105d078485397168c&t=689397

Näin Lieksassa: Kristillisellä opistolla taitaa olla oma moskeija muslimeilla...ja rukoilevat ainakin aikuisopistolla. Kun olin kurssilla, joutui vasten tahtoaan seuraamaan taukotilassa rukoilua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu