ajatelmia

Olen aina ihmetellyt miksei ole lehdissä otsikkoa,että suomalainen raiskasi mamu-muslimi naisen. oletteko koskaan sellaista nähnyt ja joku urpo tuolla kyseli miksi israel omistaa ydinaseen niin siksi että se on oikeusvaltio.
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Luin juuri artikkelin, jossa kerrottiin, että 97% mustan Afrikan muhamettilaisista tyttölapsista ympärileikataan, eli heiltä poistetaan klitoris sekä sisemmät häpyhuulet. Sitten tuo verta vuotava aukko ommellaan kiinni siten, että ainoastaan pieni aukko jätetään kuukautisvuotoa varten emättimen suulle. Kun tyttö sitten varhaisessa teini-ijässä naitetaan, leikkaa aviomies umpeenkasvaneen vaginan hääyönä puukolla auki. Kuinka noita voisi edes raiskata ennen avioitumistaan? Eivätkä he sen jälkeen saa liikkua kodin ulkopuolella ilman miespuolisen sukulaisensa seurantaa.

Äänestä
  • Tuo on yleisesti ottaen aika harvinainen ympärileikkauksen muoto. Yleisin muoto Afrikan mantereella on klitoriksen hupun tai klitoriksen kärjen poisto niin, että ulkoiset sukuelimet ja vagina jäävät muuten koskematta. Kuvailemasi muoto on käytössä lähinnä Somalian pohjoisosissa, paikoittain Sudanissa. Ei naisten ympärileikkaus ole niin karmea asia kuin mediassa usein annetaan ymmärtää.

    Äänestä

  • Kaisa_rumpali kirjoitti:

    Tuo on yleisesti ottaen aika harvinainen ympärileikkauksen muoto. Yleisin muoto Afrikan mantereella on klitoriksen hupun tai klitoriksen kärjen poisto niin, että ulkoiset sukuelimet ja vagina jäävät muuten koskematta. Kuvailemasi muoto on käytössä lähinnä Somalian pohjoisosissa, paikoittain Sudanissa. Ei naisten ympärileikkaus ole niin karmea asia kuin mediassa usein annetaan ymmärtää.

    Kun tuntoaisti katoaa, pienempikin runtelu on jo tuntuva muutos entiseen. Riippuu tietenkin, mistä näkökulmasta karmeutta tarkastelee. Psyyken romahtaminen väkivallan seurauksena tulee sekin huomioida.

    Afrikan tytöillä ja naisilla on vielä matkaa ihmisarvoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapin kuukkeli kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt miksei ole lehdissä otsikkoa,että suomalainen raiskasi mamu-muslimi naisen. oletteko koskaan sellaista nähnyt ja joku urpo tuolla kyseli miksi israel omistaa ydinaseen niin siksi että se on oikeusvaltio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu