Aamusydämellä
Väärässä kehossa. Milla Louhi ja Jessica Love ovat syntyneet miehen kehoon. He tuntevat itsensä kuitenkin naiseksi. Sukupuolenkorjauksen kautta he ovat päässeet tasapainoon itsensä kanssa. yle.fi/aamusydamella.
Suvaitsevaista valistusta, näin vaalien aikaan.
Väärässä kehossa. Milla Louhi ja Jessica Love ovat syntyneet miehen kehoon. He tuntevat itsensä kuitenkin naiseksi. Sukupuolenkorjauksen kautta he ovat päässeet tasapainoon itsensä kanssa. yle.fi/aamusydamella.
Suvaitsevaista valistusta, näin vaalien aikaan.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Miss Suomi 2012
MTV3 Sunnuntai 29.1. klo 19:30
Ken on maassa kaunein vuonna 2012? Uusi Miss Suomi perintöprinsessoineen kruunataan suorassa lähetyksessä Vanajalinnassa. Ohjelman juontaa aikoinaan maailman kolmanneksi kauneimmaksi naiseksi valittu Lola Wallinkoski. Tuotanto: Metronome Film & Television.
Tasapäisyyden nimissähän telkkuun myös mr.homo, sekä sukupuolensa edeskerran vaihtanut hölö.
sukupuolenkorjausleikkausta. Se on puhtaasti SETAm keksimä termi, ei leikkauksella mitään KORJATA kun ei mikään ole pielessäkään muualla kuin psyykkisellä puolella. Oikea nimitys on sukupuolenVAIHDOSleikkaus. Voidaan myös puhua sukelinten silpomisleikkaukssta.
rinnastettavissa somalinaisten ympärileikkauksiin. Silpomista.
Verorahoillahan nämäkin leikkauset tehdään.
- 15,000euroa maksaa. Toivottavsti tämä harrastus ei nouse kovin suureen suosioon näissä lesbo-homo piireissä.
Kumpaahan ehdoksta tämä muka sitten koskee.
Itsekin tunnen olevani enemmän nainen miehen kehossa, kuin mies miehen kehossa. En kuitenkaan missään tapauksessa menisi mihinkään leikkaukseen.
En kuitenkaan peittele itseäni kovin paljoa. Pukeudun ja elän niin kuin haluan. Värikkäät vaatteet, käsityöt, eläimet, luonto, tunteellisuus, myötätunto, empatia jne.
Koen ahdistavaksi olla miesten kanssa, ajatukset eivät mene yksiin juurikaan, mutta naisten kanssa ajatukset taas sopivat hyvin yhteen.
Verorahoilla näitä sekasikiö leikkauksia tehdään. Olen kuullut, että jopa Töölön sairaalassa näitä tehdään, kun sinne on muutenkin oikeasti sairaat leikkausjonossa, esim. minun niska pitäisi luuduttaa leikkauksella, mutta nämä sekasikiöt menee ohi, kun se on heille kuulema henkisesti raskasta. Kyllä minun niskakivut on myös henkisesti raskasta.
Hei demurah,
Itse olen aika lailla samanlainen, mutta olen homomies ja tykkään varsinkin nuorista pojista tosi paljon.
Koetetaan jaksaa tässä kovien arvojen maailmassa.
Näitä rittää, turhaa verojen tuhlausta. Millon silikonit milloin mitäkin. Loppupelissä me kaikki olemme maksumiehiä. Turha edes uneksia muusta se kun vaan makselet.
Terapia tai lääkitys voisi auttaa. Tuollainenhan on psykiatrinen sairaus, jos kuvittelee olevansa jotain muuta kuin on. Joku kuvittelee olevansa jumala ja toinen napoleon, nuo kuvittelevat olevansa toista skupuolta. Sama sairaus kaikilla. Psykiatrin puheille siis,eikä tarvitse telkkarissa valitella!
On todettu ettei psykiatrialla voida hoitaa tuota ongelmaa.
Asiasta on ikäviä esimerkkejä myös toisin päin.
Aikanaan oli amerikassa vallalla käsitys ettei mies voi tulla toimeen itsensä kanssa jos sattuu onnettomuuden tai sairauden seurauksena menettämään sukupuolielimensä. Yrittivät sitten muuttaa heitä leikkauksilla ja terapialla naisiksi, etteivät olisi kokeneet itseään puutteellisiksi miehiksi.
Eihän siitä mitään tullut.
Ei toiminut edes niissä tapauksissa joissa epäonnistuneen ympärileikkauksen seurauksena menetettiin koko penis ja vauva muutettiin saman tien leikkauksella tytöksi. Näitä tosiaan tehtiin vielä 70-luvulla Amerikassa.
Siis sukupuolen sa aivojen pitäisi sopia yhteen, tai tulee sopeutumisongelmia.
Sukupuolivaihdokkaat ovat normaalisti yh-huorien jälkeläisiä, joille veroilla elätetty feministihuora on takonut vauvankehdosta alkaen, "olet tyttö"... Noita mainittuja tapauksia en tunne, enkä kommentoi, eikä edes kiinnosta.
MINÄ EN HALUA ELÄTTÄÄ LOISIA.
Bravoo ! bravoo ! bravoo !
Transsukupuoliset eivät ole homoja eikä lesboja vaan transsukupuolisia.
He ovat ns väärässää ruumiissa ja onneksi heidän kohtaloaan voi nykyisin helpottaa. Pääsee siihen olotilaan jona ovat tunteneet olevansa. Ihan ok.
Ruumis on aina oikea. Se ei voi koskaan olla väärä. Asian voi tarkastaa kromosomeista. Naisella on naisen kromosomit ja miehellä miehen. Jokin tosin on väärä, mutta se on ajattelutapa. Tapa kuvitella, että elää väärässä ruumiissa. Se on harhaa.
Femakkoloinen on hokenut vauvansängystä lähtien lapselle; "olet tyttö....." Ja kun sitä on kuunnellut 15 vuotta, alkaa uskoa (vaikka ei haluaisikaan) että on. Kysymys on samasta mielipiteen muokkauksesta, jolla nälkiintynyt pkorealainen saadaan vielä "itkemään" sortajaansa sen kuollessa. Irvokasta.
Noh, itseasiassa se ei ole noin, vaan on myös XY naisia, joilla vain sattuu olemaan testosteronin käsittelyssä ongelmia. Heistä tulee siis ihan tavallisia naisia, jotka eivät välttämättä edes tiedä olevansa epätavallisia. Lasten saanti ei kuitenkaan onnistu ja tila havaitaan tutkimusten jälkeen.
On myös XXY miehiä, jotka ovat jotain sukupuolten väliltä.
Lisäksi on eräs populaatio, jossa osa pojista syntyy ulkoisesti tyttöinä ja kasvavat tytön roolissa. Miehiset sukupuolielimet kehittyvät vasta murrosiän alkaessa.
Saavat lapsia sitten miehinä ihan normaalisti.
Maailma on kummallisempi paikka kuin yleensä kuvitellaan ja tuo transsukupuolisuus johtuu ihan vain siitä että aivot jostain syystä kehittyvät naiseksi, samalla kun ruumis kehittyy mieheksi.
Toisaalta vasenkätisyyskin oli vielä vähän aikaa sitten ominaisuus joka piti opetella pois. Ei se silti niitä vasenkätisten aivoja oikeakätisiksi muuttanut.
Ja eikö homous ja kommunismikin ollut vielä joku aika sitten rikollista. Samoin pedofiilius. Maailmanhistorian kuuluisin pedofiili lienee profeetta Muhammed, yhden maailmanuskonnon perustaja. Kummat ovat oikeassa; 2 mrd kristittyä vai 1,2 mrd muslimia ?
Lisään vielä että eräs olympiaurheilija muuttui uransa kesken mieheksi. Sai lapsiakin, eikä kyseessä ollut mikään Itäsaksalainen kikkailu.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Erik_Schinegger
Ei noita voi verrata, sillä molemmat taipumukset ovat muille ihmisille haitallisia.
Sukupuolen häiriöt aiheuttavat haittaa lähinnä vain kantajalle itselleen.
Ja se että ympäristö aiheuttaa näille henkilöille vielä lisähaittaa määrittelemällä miltä heistä itsestään pitäisi tuntua, on jo aika iso haitta sinänsä.
Ei fyysisille ominaisuuksilleen kukaan mitään voi.
Tai kehittäkää sitten aivojenmuokkausmenetelmä, niin sillähän tuosta ristiriidasta päästään niin ettei se näy ulospäin ja "häiritse" kanssaeläjiä.
ei ne missään väärässä ruumiissa ole vaan ne ovat päästään vinksahtaneita pervoja.
Noilla on yleensä ihan normaalit kromosomit, eikä ole olemassa mitään naisen aivoja miehen kehossa tai päinvastoin, pelkästään ajattelu vinksallaan.
Tässähän suorastaan rohkaistaan transvestismiin.
HUOM: 29.1.-12 kirjoittaja ym. _
Erota transvestiittius ja trans-sukupuolisuus!
Ihan samoin kuin homo-(lesbous) ja biseksuaalisuus jotka likempänä samaa - muttei ihan jne.
> https://fi.wikipedia.org/wiki/Transvestisuus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Transsukupuolisuus
Homot ja lesbot hyväksyvät ruumiinsa, pitävät vaan samasta sukupuolesta, ei siinä mitään ihmeellistä ole, mutta transsukupuoliset muka väärässä ruumiissa ja teettävät yhteiskunnalla järjettömän kallita leikkauksia joissa poistetaan toimivat sukuelimet ja siihen elinikäiset hormonihoidot päälle. Moni jopa katuu jälkeenpäin. Omalla kustannuksellaan leikkauttakoot mitä tahansa pois, mutta ei sairaiden fantasioiden toteuttaminen yhteiskunnalle kuulu, pelkästään terapiaa voisi järjestää.
Mitähän kuuluu.
Imatran kirkkoherra Marja-Sisko Aalto, entinen mies, vai onko leikelty takaisin mieheksi. Toki verorahoin.
Mutta ajattele miten suuri inhimillinen kärsimys olisi vältetty, mikäli hänen ongelmansa olisi kyetty tunnistamaan jo pikkulapsena ja hoitamaan varhaisessa teini-iässä.
Tässä esimerkki hoidetusta
http://www.youtube.com/watch?v=UK75UB7BPeg
Korvien väli olisi pitänyt hoitaa kuntoon jo lapsena, olisi säästynyt iso määrä verorahoja.
http://marja-siskonblogi.blogspot.fi/
Eroon ja takaisin
- Minä erosin eilen kirkosta.
- Minäpä en eronnut.
- Miksi et?
- En näe siihen mitään syytä.
- Muta kirkossahan on kaikki väärin. Siellä palvotaan rahaa, siellä on Päivi, siellä syrjitään naisia, siellä jaetaan rahaa homojen vastustajille.
- Kas kun en ole huomannut.
- Avaisit siten silmäsi!
- Ne ovat auki. Minä olen ajatellut, että kirkon jäsenenä voin vaikuttaa sisältäpäin. Eivät minkään sunnan äärihörhöt saa valtaa, kun mukana on ihan tavallisia ihmisiä.
- No voi se olla noinkin…
- Voi. Mitäpä jos liittyisit takaisin?
- Nolottaisi semmoinen…
- Voit tehdä sen yhtä helposti kuin eroamisenkin. Klikkaa liity kirkkoon –sivustoa.
- Muta jos kirkossa on kaikki ne mahdottomat tyypit…
- Aina sinne yksi lisää mahtuu.
Lähettänyt Marja-Sisko Aalto klo 13.16
Mielisairautta.
Lääketieteen kehittyessä jonain päivänä vaihdetaan sukupuolta kuin sukkia.
pystytään kieroutumat poistamaan kokonaan.
Eihän nykyäänkään kieroutumia yritetä poistaa vaan pyritään muuttamaan kroppa kieroutuman mukaiseksi.
Päättäjillä mättää ja pahasti. Toki ahneita ja pervoja lääkäreitä riittää jotka tykkää isolla rahalla pilata toimivat sukuelimet.
Kierointa ja sairainta on tämä ylenmääräinen > suvaisemattomuus, ihan kuin nämä - niin "terveenä itseään pitävät" suoranaiset 'huoranpenikat' yms. vajavaiset älyllisesti alkavat jakaa ohjeita ja omaa uskomustaa miten muiden tulisi elää ja olla!
Toivon jos he aborttiensa ja huoraamisensa ohessa ja myötä saisivat kokea sen katkeruuden omien lastensa kasvun myötä -mietn heistä saattaa kehittyä ihan vastaavanlaisia henkilöit' -seksuaalisesti poikkeavia tms.
Jos ei sellaisia kuten edellä, niin muuten järkkyjä ja sairaita mieleltään jos keholtaankin - niin siinä olkoon se ajattelemattomien palkka ja ansio mitä he muiden elämää sietämättöminä saisivat kokea kaiken myös omalla kohdallaan tavalla tai toisella! Mitä muutakaan tuonkaltaisilta vanhemmilta saattaisi odottaa kasvavan?
Transukupuolisten pitäisi hyväksyä oma ruumiinsa eikä vaatia toisilta hyväksyntää terveiden elimien poistamiseksi yhteiskunnan kustannuksella.