Kuka suomalainen edisti Saksan sotaponnistuksia eniten 39-45 joko Suomessa tai ulkomailla?
Saksalle hyödyllisin suomalainen?
19
80
Vastaukset
- Ei kukaan 1939-41
Jatkosodassakin Suomi taisteli ennen kaikkea oman etunsa, eikä Saksan puolesta. Kyllähän Saksalla ystäviä riitti, mutta lähinnä vain niin kauan, kun sota sujui sen kannalta hyvin.
- kepir iskv kir paper
Paasikivi kiteytti Suomen tavoitteet puheessa joka jäi pitämättä "entinen Venäjän pääkaupunki siirtyy vähän etelämmäksi jotta Suomi on turvassa", kuten tiedetään miten kävi Suomi ei ollut turvassa eikä ole vieläkään.
- kepir
Ei kukaan. 163.divisioonan päästäminen Syvärille ei juuri ketään hyödyttänyt. Saksalaisia ärsytti selvästi miten Mannerheim keksi verukkeita jos ei Pietarin pelastamiseksi niin ainakin aseman helpottamiseksi. Itse kyllä uskon että tarvittavalla saksalaisvahvistuksella saarto oltaisi saatu sulettua ennen talvea 1941.
- Yksi hyödyllinen
nimenomaan Saksalle oli Rolf Witting.Suomen hallituksen tietojen vuotaja ja Saksan nuolija.
- ciano kertsen
Höpö höpö. Wittingillä ollut mitään tietoja mistä ne olisivat kiinnostuneet. Juutalaiskysymyksen ratkaisussa Witting ei myöskänä tehnyt yhteistyötä.
- Näin oli, että
ciano kertsen kirjoitti:
Höpö höpö. Wittingillä ollut mitään tietoja mistä ne olisivat kiinnostuneet. Juutalaiskysymyksen ratkaisussa Witting ei myöskänä tehnyt yhteistyötä.
Witting piti Saksan lähettilään erittäin hyvin selvillä Suomen hallituksen päätöksistä. Toinen tietojen vuotaja oli sisäministeri Horelli ja kolmas opetusministeri Kukkonen.
Linkomiehen hallituksesa pyrittiin tällaisia tyyppejä välttämään. - tiimioja
Näin oli, että kirjoitti:
Witting piti Saksan lähettilään erittäin hyvin selvillä Suomen hallituksen päätöksistä. Toinen tietojen vuotaja oli sisäministeri Horelli ja kolmas opetusministeri Kukkonen.
Linkomiehen hallituksesa pyrittiin tällaisia tyyppejä välttämään.Horelli oli kyllä hyödyllinen mies koska meinasi salaa luovuttaa kaikki juutalaiset kaasukammioon ja muut ei-toivotut tuhota. Mitä lie teutooni nasut luvanneet toivopojalle palkkioksi. Ei ainakaan gauleiterin paikkaa koska siihen tietääkseni voitiin valita vain etninen saksalainen.
- Hitlerin mielestä
Tanner oli tällainen. Saksalaisilla oli tämä NIH-syndrooma.
- martvv kamp
Höpö höpö. Tanner oli sosialidemokraatti joita natsit syvästi vihasivat. Talvelaakin haittasi vapaamuurari tausta. Ei ne muussa suomalaisten kohdalla joustaneet kuin rodussa eikä aina siinäkään kuten heidän juutalaisvaatimuksista nähtiin.
- Lipokas demokraatti
Hitler oli hyvin liikuttunut työväestömme tuesta hänelle, ja tästä hän kiitti Tanneria.
- bewarr ylpp
Ai että Tanneria piti työväestön kurittajana ja hallitsijana. No tuskinpa vaikka olisikin diplomaattisesta kohteliaisuudesta tällaista sanonnut. Voit olla oikeassa että Fagerholmin kanssa oli enemmän ongelmia kuin Tannerin mutta molemmat olivat silti sossuja jotka katsottiin useissa natsipiireissä Bernsteinin oppilaiksi.
- Tanneria saamme
bewarr ylpp kirjoitti:
Ai että Tanneria piti työväestön kurittajana ja hallitsijana. No tuskinpa vaikka olisikin diplomaattisesta kohteliaisuudesta tällaista sanonnut. Voit olla oikeassa että Fagerholmin kanssa oli enemmän ongelmia kuin Tannerin mutta molemmat olivat silti sossuja jotka katsottiin useissa natsipiireissä Bernsteinin oppilaiksi.
kiittää siitä ettei kommarit päässeet valtaan missään vaiheessa.
- puoitl rk
Tanneria saamme kirjoitti:
kiittää siitä ettei kommarit päässeet valtaan missään vaiheessa.
Voi olla että se esti maltillisuudellaan paljon pahaa tapahtumasta. Harmi että rauhanmiehenä sai syytteen sotarikoksista vaikka oli kannattanut jopa suurempia myönnytyksiä Neuvostoliitolle.
- Arvuuttelija
Pahasti ollaan vielä hakoteillä. Ei polta niin että kannattaa laajentaa hakua maan rajojen ulkopuolelle. Ei avun ole tarvinnut olla tarkoituksellista.
- Joku teollisuuspampp
Kuka olikaan määräävässä asemassa Petsamon nikkelin suhteen.Kun en tunne tuon ajan organisaatiota,niin joku voi tarkentaa.Poliitikoista Witting oli pahin vuotaja ja monen muistelmissa asia tulee esille.
- höör höör
Joku teollisuuspampp kirjoitti:
Kuka olikaan määräävässä asemassa Petsamon nikkelin suhteen.Kun en tunne tuon ajan organisaatiota,niin joku voi tarkentaa.Poliitikoista Witting oli pahin vuotaja ja monen muistelmissa asia tulee esille.
Juutalaiskysymys oli niille ydinpommia tärkeämpi joten siis Horelli ja Anthoni.
- varmaan niin varmaan
Varmaan Tom of Finland, se antoi saksalaisille persettä.
- Pablo unohtui
Paavo Talvela Suomen Werwolfin johtaja.
- 154r
Eiköhän se ollut Otto-Wille Kuusinen mutta ei tehnyt sitä kyllä tarkoituksella. Tunari mikä tunari.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591154Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33517Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487