Suojelkaa homppeleita yhtä aktiivisesti kuin susiakin. Homppelit ovat kyllä lisääntyvä luonnoton vara maapallolla. Älkää kuitenkaan ruokkiko homppeleita johtavilla valtion viroilla ja siten edistäkö niiden leviämistä ja liikkumista kaikkialle maapallolla. Homppelit ei kuulu suomen luontoon. Ne pitää pyydystää niille tarkoitettuihin häkkeihin. Homppeliloukkuja ovat rippikoululeirit ja partiolaisten leirit sekä muut nuorten miesten ja naisten tapahtumat. Niiden ympärillä hiiviskelee homppeleita pilvin pimein ja osa on naamioitunut jopa henkilökuntaan kuuluvaksi liperikaulaiseksi mustapukuiseksi kovalla äänellä eräänlaisesta pöntöstä huutelevaksi punakasvoiseksi ihmiseksi. Paras homppelipyydys on 15 vuotias nuorukainen shortsit jalassa ilman paitaa. Niitä kannattaa jättää viinapullon kanssa puistikkoon syötiksi. Haavistossa varmaankin löytyy homppeleita ja jopa petofiilejäkin yllin kyllin. Olkaa varovaisia, ettei hetken nukahtaminen aiheuta peräsuolen kutinoita sitten myöhemmin. Jos puistoillan jälkeen olette nukahtaneet ja olo on kuin omenalla, niin kannattaa käydä terveyskeskuksessa tarkastuttamassa onko siemenet jo sisällä.
Suojelkaa erilaisuutta
SusiPullukka55
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad911487- 541033
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että384877- 156859
- 56733
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 51668
- 57641
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76632