Semperi kirjoittaa:
Pyhitys on itsensä puhdistamista, omassa lihassa asuvan synnin tuomitsemista ja viemistä ristille niin, että vanha ihminen tulee yhä täydellisemmin ristiinnaulituksi ja kuoletetuksi ristillä.........
Tunnustat että olet Saviksen ja Jaikalin sekä Mohikaanin kanssa samaa maata kun sinäkin puhdistelet itseäsi etkä anna Hänen tehdä sitä Hänelle kuuluvaa työtä joka voimallaan ja armollaan puhdistaa "leevin" pojat ja tytöt.
Jumala sanassaan tuomitsee synnin, eikä lihallisuudellekaan ole luvattu muuta kuin oma risti kannettavaksi mutta sinun ajatuksesi semperi on että puhdistat itseäsi minkä voit ja kerkeät ja viet Jeesuksen ristille omia tekojasi etkä sen sijaan ota sitä ristiä kannettavaksi joka seuraa jokaista todellista tunnustavaa uskoon tullutta.
Jeesus on ristinsä kantanut mutta sinä luulet itseäsi pyhittämällä saavasi Jeesukselta armon että sinun ei tarvitsisi kantaa omaa ristiäsi, vanhan ihmisen kuolettamiseksi.
Vadin puhdistaminen ulkopuolelta ei vakuuta minua eikä muitakaan semperin,samperi.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Aloitustasi en halua kommentoida kahdesta (2) syystä:
1) kiroileva otsikkosi ei ansaitse asiallista vastausta
2) koottujen valheittesi sarja on sinun oma häpeäsi.
Ystävällisin terveisin,
SF
PS.
Rakentaviin avauksiin tulen mielelläni keskustelemaan.
Onko samperi sinusta kirosana kas kun en ole kuullut kenenkään niin sanovan, paitsi ylpeän itsensä pyhittäjän juuri nyt katsoessani mitä itsensäpyhittäjä kommentoi?
Olet kaksinverroin pahempi kuin he joita syytät joten tuomitsit itsesi ja samalla osoitit tietämättömyytesi.
Eikö se ole rakentavaa kun osoittaa sinulle kuinka olet väärässä?
Ei pojjankollia saisi nuhdella ja sekin on mielestäsi väärin?
Sitten sanot ystävällisin terveisin kun ensin puskit vihaasi ja lihallista mieltäsi.
Voi samperin semperi.
Hyvä kun olet huomannut ristiriitan mitä Semper opettaa ja joka Jonah tukee ja kannustaa suuressa unitarismin voimalla..
Kuka on Meidän Pyhittäjä? Me ite vai Jeesus Kristus Rakas Semper ??
te ette siis hyväksy vajavaisia keskustelijoita. Ette hyväksy ihmisyyttä kanssakeskustelijoilta, jos nämä sanovat olevansa uskovia. Eivätkö uskovatkin ole ihmisiä ja siksi erehtyväisiä? Niin kirjoituksissaan ja puheissaankin. Jos heidän kirjoituksistaan saa selvän kokonaiskuvan, niin miksi ihmeessä pitää ryhtyä pilkkuja viilailemaan ja etsimään vähänkään oikeaoppisuudesta poikkeavaa muiden teksteistä ja näin tehdä heistä harhaoppisia.
Hakoteilla silloin kyllä olette.
ja vielä, tämä ei koske vain tiettyjä henkilöitä vaan ihan kaikkia niitä jotka uskovina etsivät vikoja muista ja näitä harhaoppisiksi nimittelevät. Nimittelyä se on ja toisten mustamaalaamista ja lokaan painamista.
Kyllä se on ymmärrettävissä jos opillisista asioista syntyy kiistaa, mutta ehdonvallan asioista pitäisi keskustella maltillisesti.
Kaikkeen totuuteen täytyy kasvaa vähitellen ei kuten Mohikaaniparka, kertarysäyksellä.
Minä puolestani haluan kertoa mielipiteeni Raamatusta ja odotan herroilta opponenteilta perusteltuja kommentteja.
Ymmärrän kyllä erehtymisen se ei ole uutta minullekaan ja syystä olen varovainen, mutta todistettavasti harhaoppisia ei saa sietää kuin poiikkeuksella silloin kun he oikein puhuvat.
En tiedä vioista kun en tunne ketään lähemmin kyllähän meistä vikoja ei puutu.
Sinä savonarola et ymmärrä Raamtun totuuden päälle yhtään mitään! Et ole kokenut edes uskoontuloa, joten et voi käsittää Jumallallisen ilmoituksen syvyytä! Sinun opetuksesi ovat täyttä lööperiä ja täysin harhaoppista opetusta! Sinä pyrit opettajaksi, vaikka et todella ole siihen kelvollinen. Eihän jumalaton (savonarola) joka hurskastelee jumalisesti voi olla uskovien opettaja. Sokea ei voi taluttaa sellaista, joka näkee! Siinä et edes käsitä sitä mitä Semper Fidelis kirjoituksillaan sanoo. Et voi, koska sinulta puuttuu elävä Jeesuksen tunteminen ja Hänen opetuksensa elämässäsi!
kiitos SF. Sinun opetuksesi on raitista ja raikasta opetusta!
.........................
eenokki12 on takin kääntäjä tuuliviiri.
Aina roiskuu, kun rapataan. Jos tämän ketjun nostaja ajattelee voivansa pahoittaa jonkun mielen, niin ainakaan minun kohdallani hän EI onnistu.
Näissä keskusteluissa hyvin harvoin ymmärrämme täysin toisiamme. Jokaisella on oma tapansa kirjoittaa. Kielioppi ja sanamuodot, lauseenmuodostaminen ynnä muu poikkeaa niin paljon itsekullakin, että hätäisille ja varsinkin ennakkoluuloisille lukijoille paha soppa voi syntyä jo yhden viestin perusteella.
No, minua se ei pahemmin haittaa. Palaan alkuun; aina roiskuu, kun rapataan. Pannaan vastaanottimet merkkiseen asentoon, niin löydämme paremmin toistemme todellisia tarkoitusperiä.
Tuollaista itsenä puhdistamishapatustahan semperi on täälllä kaiken aikaa kirjoittanut. Todellisuudessa Jumalan Sana puhdistaa uskovaiset, mutta semperin opissa sen teke syntinen liha itse.
tuo harhaoppisuus on kyllä jo niin ovelaa, että jos Savonarolaa ja muita rakkaitta raamatuntuntijoita ei Jumala olisi lähettänyt tänne, niin koko palsta olisi saastunut. Tunnen aivan etovaa oloa, kun luen noiden syntiä puolustavien ovelia ja valheellisia kirjoituksia.
Joka itselleen laittaa kirjoituksia ja niihin vastaa, on jäänyt jo hyvin yksinäiseksi. Surullsta, että joudumme näkemään s.f yksinäisyyttä, mutta hän teki valintansa. Nytkin joutuu itselleen vastailemaan aloituksessaan.
Ei vaan ollut S.F.n aloitus.
että ei riitä, että palstalla on harhaoppisia,
kun vielä on harhaluuloisiakin..