huutahaata

Parista asiasta olen tässä betoniveneeni peruskorjauksessa tyytyväinen.

1. Oli onni, että valitsimme ammattilaiset osaajat vehkeineen tekemään pintojen kunnostuksen. Veljeni kanssa olisimme soheltamassa vieläkin betonissa. Veneen saisi varmaan vetää ulos kaivinkoneen rikottavaksi.
Nyt kaivinkone saa puolessa kuussa helmikuuta kantaa ja kuljettaa veneen avoveteen. Sitä ennen se rikkoo ja nostelee sivuun jäät laiturin kupeelta.

2. Onni oli valita sisustustyöhön ammattilaiset laitteineen. Alavutelaiset tulivat lauantaina aamulla ja lupasivat lähteä valmiista veneestä saunomaan illlalla. Kello 19 oli vielä niin paljon kesken, että tyytyivät talon suihkuihin ja pukuhuoneen penkeillä makaamaan yönsä. Aamulla kävivät 25 km päässä ABC:llä aamiaisella ja jatkoivat sisustusta.
Vaikka kaikki oli mitattu ja kuvattu nykymenetelmin valmiiksi tietsikalle ohjelmaan, niin jotakin oli jäänyt huomaamatta ja jokin oli kai Alavudella. Onneksi niillä oli mukana toinenkin auto, jossa sisä paineöljyttyä koivua pattinkina, levynä, soiroja ja valmiiksi leikattuina kulmavahvikkeina. Ihania nuo käsivehkeet, joilla senkkaus syntyy viuh ja vauh ja liimaa ja kiinni.

Nyt on puhaltimet veneessa, kun siellä haihtuu liimat ja öljyt ilmaan. Samoin siellä palaa kaikki kulkuvalot, etsintävalot sisävalot, lämpöpuhaltimet ja tuulettimetkin. Niissä kun alkoi takuu 27. tammikuuta ja kestää vain 12 kk. Jopa tuulilasin pyyhkimet väpättää ilmassa. Maanataina, joka ei toimi on viallinen takuuseen.
Sisus on kunnossa. Pitää vain päättää sänkyjutut. Ottaako neljä lasten patjaa 80x200 ja neljä aikuisten 120x200 vaahtomuovista, vai jousitijuttuja. Vaahtomuovi menettää ominaisuuttaan ja alkaa imeä hajuja itseensä vuodesa. Joustinpatjat voi kantaa auringon ja tuulen syleiltäväksi ja pierun ja hienhajut menee maailmaan. Vaimo on jo valinnut muuten tyynyt, lakanat, verhot ja sellaiset.

Alkuviikosta kävi elektromies asentamassa mittaristot, kaiut, tutkat ja valot. Oli itsestään tarkka "herra" vaikka sai painella valmiita liittimiä paikoilleen.
Vehkeet merenkulkuun ostin samasta paikasta, mutta asentaja on keikkamies heile. Tavaton ongelma oli kaiun anturin asentaminen suojaputkessa taakse uimarappusten putkeen. Siitä, kun ei kukaan maksanut lisähintaa. Läpiviehtireikiähän tässä betoniveneessä ei ole, eikä tule!
Tavaran nimi blottereiin, kaikuun, tutkaan ja muuhun merenkulkuvärmeeseen on Northstar. Ei varmaan alansa Rollis, mutta ulkomaalaisten kirjoituksien perusteella hinta-laatu on kohdallaan. Sain niistä sitten sitä melkoista -40%. Uskoakseni kestänee meidänkin talvet ja lumet, kun sen tekee Kanadassa ja Ruotsissakin. Käyttötakuu on 24 kk alkaen toukokuusta.

Jos saamme hallin annetuksi tyhjänä vuokraisännillemme 15. helmikuuta säästämme 6500 euroa. Aluksi oli puhe olla paikalla huhtikuukin.
Siksi seuraavat pari viikkoa on aikaa kiinnittää ikkunat, ovet, ankkurikoneisto ja luukut. Läpikäydä pikkutarkasti kertaalleen vielä kaikki laitteet ja asiat vesirajan alta. Sitten se onkin merivedessä 30 vuotta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Gettenpäri kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu