Keskustassa käynnissä jo sisällissota

Perjantain puoluekannatusluvut osoittivat yllättävän pieniä muutoksia, vaikka kyselyt oli tehty kiivaimman presidenttivaalitaistelun aikana aina torstaihin asti. Kevään mittaan luvut asettuvat liki sitä, mitä ne olivat viime syksynä. Presidenttihypetys haihtuu nopeasti, kuten on aina ennenkin tapahtunut. Sdp ja Ps eivät painu alle 10%:n puolueiksi eikä vihreät nouse lähes 20%:n puolueeksi.

Merkittävin gallupmuutos oli Perussuomalaisten kannatuksen aleneminen. Se oli odotettavissa, koska Keskustan Paavo Väyrynen hylkäsi oman puolueensa politiikan ja asettui täysin Ps:n linjalle eu- ja europolitiikassa ja myös kotimaan asioissa. Oli selvää, että Väyrynen valtavan vaalityön tehneenä vei Soinin ääniä. Kun Soini itse ei näyttänyt olleen aivan tosissaan, eivät Ps:n tukijat halunneet häntä äänestää. Se koitui Väyrysen eduksi. Väyrysestä huolimatta Keskustan gallupkannatus oli hieman laskenut edellisestä mittauksesta. Keskusta ei ole sama kuin Väyrynen.

Aiempi arvioni siitä, että Keskustan euromyönteinen ja arvoliberaali puoluejohto joutuu kiusalliseen tilanteeseen Väyrysen takia, toteutuu nyt. Mari Kiviniemi irtautui jo Väyrysen rinnakkaismarkkamallista. Tämä viestii siitä, että Keskusta palaa Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten europoliittiselle linjalle ja hyväksyy entiseen tapaan hulttiomesti taloutensa hoitaneiden euromaiden velkojen takaajaksi. Muissakin asioissa Kiviniemi palauttaa puolueen aiemmille linjoille, ainakin yrittää sitä.

Mitä tekee Väyrynen? Iso kysymys. Mauri Pekkarinen jo ilmoitti lähtevänsä Väyrysen viitoittamalle kritiikin tielle ja varustautuu taisteluun päästäkseen puolueen johtopaikoille. Linjariita on jo valmis. Sen, minkä Väyrynen rakensi, muut nyt uhkaavat repiä. Tämä repiminen on Perussuomalaisten etu, jos he haluavat ja osaavat asiansa hoitaa järkevästi. Ääniä olikin lainassa vain Väyrysellä, ei Keskustalla.

Jokaisen puolueen pitäisi muistaa, että sisäiset riidat linjasta tai henkilöistä johtavat tuhoon. Reipasta keskustelua ja tuuletustakin tarvitaan, mutta ei pitkäaikaisia riitoja. Timo Soinilla tästä on katkerat kokemukset 1990-luvun SMP:sta. Ottaako hän nyt joukkoineen opiksi, sen näemme lähiaikoina.

Arvailuja on jopa siitä, että Paavo Väyrynen astuisi ulos Keskustan riveistä, jos puoluejohto ei jatka hänen menestyksellisesti auraamallaan uudella reitillä. Se vasta olisi jytkyjen jytky!
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Veli Toimi todistaa väkevästi. Juuri näin asiat ovat.

Äänestä
  • Hallelujaa, Amen!

    Äänestä

Eipä tuohon paljon lisäämistä. Keskusta on ajautunut hallitusvastuiden ja mediamyllerrysten saattamana eksyksiin ja sen tulisi nyt nopeasti ja huolellisesti rakentaa selkeä linjansa. Monen monta palaveria siihen tarvitaan - eikä niissä saa kenenkään olla ehdottoman oikeassa. Syytä olisi lähteä kentälle kuuntelemaan.. eikä minnekään juhlatilaisuuksiin, vaan siten, että ihmisten kanssa voi oikeasti puhua.

Äänestä

Suomen Keskustasta löytyy itsenäisesti ajattelevia henkilöitä kuten Väyrynen ja Kiviniemi.
Näin kuuluu ollakin, diktatuurinen "yksimielisyys" kuuluu rahanjakohallituksen ja populisti-persujen toimintatapoihin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toimi Kankaanniemi kirjoitti:

Perjantain puoluekannatusluvut osoittivat yllättävän pieniä muutoksia, vaikka kyselyt oli tehty kiivaimman presidenttivaalitaistelun aikana aina torstaihin asti. Kevään mittaan luvut asettuvat liki sitä, mitä ne olivat viime syksynä. Presidenttihypetys haihtuu nopeasti, kuten on aina ennenkin tapahtunut. Sdp ja Ps eivät painu alle 10%:n puolueiksi eikä vihreät nouse lähes 20%:n puolueeksi.

Merkittävin gallupmuutos oli Perussuomalaisten kannatuksen aleneminen. Se oli odotettavissa, koska Keskustan Paavo Väyrynen hylkäsi oman puolueensa politiikan ja asettui täysin Ps:n linjalle eu- ja europolitiikassa ja myös kotimaan asioissa. Oli selvää, että Väyrynen valtavan vaalityön tehneenä vei Soinin ääniä. Kun Soini itse ei näyttänyt olleen aivan tosissaan, eivät Ps:n tukijat halunneet häntä äänestää. Se koitui Väyrysen eduksi. Väyrysestä huolimatta Keskustan gallupkannatus oli hieman laskenut edellisestä mittauksesta. Keskusta ei ole sama kuin Väyrynen.

Aiempi arvioni siitä, että Keskustan euromyönteinen ja arvoliberaali puoluejohto joutuu kiusalliseen tilanteeseen Väyrysen takia, toteutuu nyt. Mari Kiviniemi irtautui jo Väyrysen rinnakkaismarkkamallista. Tämä viestii siitä, että Keskusta palaa Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten europoliittiselle linjalle ja hyväksyy entiseen tapaan hulttiomesti taloutensa hoitaneiden euromaiden velkojen takaajaksi. Muissakin asioissa Kiviniemi palauttaa puolueen aiemmille linjoille, ainakin yrittää sitä.

Mitä tekee Väyrynen? Iso kysymys. Mauri Pekkarinen jo ilmoitti lähtevänsä Väyrysen viitoittamalle kritiikin tielle ja varustautuu taisteluun päästäkseen puolueen johtopaikoille. Linjariita on jo valmis. Sen, minkä Väyrynen rakensi, muut nyt uhkaavat repiä. Tämä repiminen on Perussuomalaisten etu, jos he haluavat ja osaavat asiansa hoitaa järkevästi. Ääniä olikin lainassa vain Väyrysellä, ei Keskustalla.

Jokaisen puolueen pitäisi muistaa, että sisäiset riidat linjasta tai henkilöistä johtavat tuhoon. Reipasta keskustelua ja tuuletustakin tarvitaan, mutta ei pitkäaikaisia riitoja. Timo Soinilla tästä on katkerat kokemukset 1990-luvun SMP:sta. Ottaako hän nyt joukkoineen opiksi, sen näemme lähiaikoina.

Arvailuja on jopa siitä, että Paavo Väyrynen astuisi ulos Keskustan riveistä, jos puoluejohto ei jatka hänen menestyksellisesti auraamallaan uudella reitillä. Se vasta olisi jytkyjen jytky!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu