Homo saarnaaja

Olen kasvanut helluntailaisessa kodissa ja paikkakunnalla kulki saarnamies jota sanottiin että on homo, mutta kukaan ei sanonut että hän olisi ollut huono puhumaan, oli pidetty ja hoiti virkaansa, kyllä niitä on ollut joka piireissä mutta siihenaikaan salaaminen ja vaikeneminen oli yleisempää eivätkä tulleen niin julki kuin nykyään.
4121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuinka monta heitä lieneekään.

Äänestä

toista sataa

Äänestä
  • Nyt kummastuttaa että näillä palstoilla annetaan Haavistolle tuomioita, vaikka oman pesän siivoamisessa varmaan on töitä.Vai onko kyseessä asioiden salaaminen.

    Äänestä

  • Malka silmässä kirjoitti:

    Nyt kummastuttaa että näillä palstoilla annetaan Haavistolle tuomioita, vaikka oman pesän siivoamisessa varmaan on töitä.Vai onko kyseessä asioiden salaaminen.

    Talvipäivät teki kuitenkin hyvän ratkaisun, ei hyväksikäyttäjiä enää saarnaamaan.Eli ura ohi siltäosin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokemus sekin kirjoitti:

Olen kasvanut helluntailaisessa kodissa ja paikkakunnalla kulki saarnamies jota sanottiin että on homo, mutta kukaan ei sanonut että hän olisi ollut huono puhumaan, oli pidetty ja hoiti virkaansa, kyllä niitä on ollut joka piireissä mutta siihenaikaan salaaminen ja vaikeneminen oli yleisempää eivätkä tulleen niin julki kuin nykyään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu