Syrjäyttäminen maksaa enemmän kuin perusturvan korotus.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/laman_lapsista_piirtyy_rekisterien_avulla_hatkahdyttava_kuva_2283401.html


Tässä kyseisessä jutussa pohditaan paljon toimeentulotuen ja toisaaltaan ongelmien yhteyttä toisiinsa. Kuitenkin 1990-luvun laman jälkeenkään, vaikka työttömiä olikin 570,000, ei siltikään näistä lähellekään kaikkien tarvinnut tukeutua toimeentulotukeen. Tämä asia 2000-luvulla on muuttunut täysin. Lähes jokainen perusturvan varassa on oikeutettu myös toimeentulotukeen ja kuilu on siis syvempi tuloerojen kohdalta nykyään kuin ennen.


"- Se on just sitä, että tuntee huonommaksi itsensä. Tuntee ettei pysty mihinkään. Pitäisi olla parempi, Anja luettelee tuntemuksiaan, joiden hän sanoo kumpuavan lapsuudestaan 1990-luvulla."

"Köyhyys ei ole vain aineellista. Syrjäytymistä aiheuttaa myös periytyvä "henkinen köyhyys", kuten virikkeetön lapsuus tai välinpitämätön vanhemmuus. Tutkija kehottaa kasvattajia niin kotona kuin päiväkodissa ja koulussakin kannustamaan ja kehumaan syrjäytymisvaarassa olevia. "


Tässä sekä lainaus henkilön tuntemuksista ja myös THLnkin tutkielma siitä, että köyhyys ei ole vain aineellista vajavaisuutta, vaan myös henkistä taantumista tai katkeruutta. Tämä kaikki on sinällään huolestuttava asia, koska esimerkiksi Lontoossa oli kyse juurikin tästä ryhmästä, mutta kolmannessa sukupolvessa. Siis niistä, jotka nyt ovat muutaman vuoden ikäisinä noiden 1990-luvun lamanlapsien jälkeläisiä.

Lontoossa tuhottiin liikkeitä ja poltettiin autot ja ongelmat ei minneen edes ratkennut, vaan jengiytyminen on Briteissä todella voimakasta. Kovasti ollaan huolissaan rasismista, vaikka pitäisi olla huolissaan liiallisesta porvariudesta ja syrjäyttämisestä. Syrjiminen on suurinta tähän suuntaan ja vielä sittenkin kun nämä protestoi äänestämällä, niin Lipposet ja Vasurit hyökkää sitten kimppuun. Juntteja sanoi Lipponen.

Kyllöseltä kysyisin, että miten liikkumisen vaikeuttaminen vaikuttaa syrjäytyneisiin? Miettiköön sitä. Vaikkapa harrastaminen saattaa ehkäistä sen syrjäytymisen, mutta jos ei voi liikkua... Bussilla pilkille? Lisäksi urheilustakin pitäisi joku osuus ottaa huomioon toimeentulotuissa, koska tämähän ehkäisee syrjäytymistä voimakkaimmin.
160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kunhan tulee joku vuosi 2025 ja tutkitaan 2000-luvun syrjäytymisongelmaisten kehitystä, niin pahoin pelkään että tuo on vieläkin karumpaa kuin tuo 1990-luvun lapsien ongelmat silloin ja nyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omanlainen_tallaaja kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/01/laman_lapsista_piirtyy_rekisterien_avulla_hatkahdyttava_kuva_2283401.html


Tässä kyseisessä jutussa pohditaan paljon toimeentulotuen ja toisaaltaan ongelmien yhteyttä toisiinsa. Kuitenkin 1990-luvun laman jälkeenkään, vaikka työttömiä olikin 570,000, ei siltikään näistä lähellekään kaikkien tarvinnut tukeutua toimeentulotukeen. Tämä asia 2000-luvulla on muuttunut täysin. Lähes jokainen perusturvan varassa on oikeutettu myös toimeentulotukeen ja kuilu on siis syvempi tuloerojen kohdalta nykyään kuin ennen.


"- Se on just sitä, että tuntee huonommaksi itsensä. Tuntee ettei pysty mihinkään. Pitäisi olla parempi, Anja luettelee tuntemuksiaan, joiden hän sanoo kumpuavan lapsuudestaan 1990-luvulla."

"Köyhyys ei ole vain aineellista. Syrjäytymistä aiheuttaa myös periytyvä "henkinen köyhyys", kuten virikkeetön lapsuus tai välinpitämätön vanhemmuus. Tutkija kehottaa kasvattajia niin kotona kuin päiväkodissa ja koulussakin kannustamaan ja kehumaan syrjäytymisvaarassa olevia. "


Tässä sekä lainaus henkilön tuntemuksista ja myös THLnkin tutkielma siitä, että köyhyys ei ole vain aineellista vajavaisuutta, vaan myös henkistä taantumista tai katkeruutta. Tämä kaikki on sinällään huolestuttava asia, koska esimerkiksi Lontoossa oli kyse juurikin tästä ryhmästä, mutta kolmannessa sukupolvessa. Siis niistä, jotka nyt ovat muutaman vuoden ikäisinä noiden 1990-luvun lamanlapsien jälkeläisiä.

Lontoossa tuhottiin liikkeitä ja poltettiin autot ja ongelmat ei minneen edes ratkennut, vaan jengiytyminen on Briteissä todella voimakasta. Kovasti ollaan huolissaan rasismista, vaikka pitäisi olla huolissaan liiallisesta porvariudesta ja syrjäyttämisestä. Syrjiminen on suurinta tähän suuntaan ja vielä sittenkin kun nämä protestoi äänestämällä, niin Lipposet ja Vasurit hyökkää sitten kimppuun. Juntteja sanoi Lipponen.

Kyllöseltä kysyisin, että miten liikkumisen vaikeuttaminen vaikuttaa syrjäytyneisiin? Miettiköön sitä. Vaikkapa harrastaminen saattaa ehkäistä sen syrjäytymisen, mutta jos ei voi liikkua... Bussilla pilkille? Lisäksi urheilustakin pitäisi joku osuus ottaa huomioon toimeentulotuissa, koska tämähän ehkäisee syrjäytymistä voimakkaimmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu