Eräs ystävä lähetti minulle Kyösti kallion rukouksen Suomen puolesta. Se on hyvin ajankohtainen. Kallio oli presidenttinä Suomen kohtalon päivinä Talvisodan syttyessä. Juuri, kun maassa tarvittiin uskovaa päämiestä. Rukouksemme on, että Herra armossaan antaisi meille presidentin, joka myös eräänä päivänä olisi rukouksen ihminen.
Rukous kansamme puolesta
Taivaallinen Isämme,
katso armossasi kansamme puoleen.
Sinä olet luonut sen
ja rakastat sitä.
Sinä näet , että se on
mitä suurimmassa vaarassa.
Siksi rukoilemme Sinua: Herra,
auta meitä hädässämme
äläkä anna meidän hukkua.
Lahjoita kääntymys
synnin ja laittomuuden teiltä,
jotka johtavat kansamme tuhoon.
Herra armahda meitä.
Herra Jeesus Kristus,
ilman sinua olemme voimattomia
hävittäviä voimia vastaan,
jotka tulvivat kansamme yli
ja myrkyttävät sen.
Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi
pahuuden henkivaltoja vastaan,
joiden vaikutukset
ovat joka päivä sanoin ja kuvin
julkisuudessa nähtävissä.
Herra, Sinä olet Golgatan ristillä
voittanut pimeyden vallat.
Niiden täytyy väistyä myös tänään,
koska ylistämme
Sinun nimeäsi niiden ylitse.
Tähän me uskomme,
sillä Sinä voit myös
meidän aikanamme varjella
ihmiset saatanalliselta eksytykseltä.
Herra, armahda meitä.
Auta meitä
Pyhän Henkesi kautta
ryhtymään omassa elämässämme
taisteluun syntiä vastaan
ja olemaan kestäviä loppuun asti.
Tee meidät
kansamme keskellä merkiksi
Sinun vapauttavasta armostasi.
Täytä meidät niin
Sinun rakkaudellasi,
että me tulemme kuuliaisiksi
Sinun käskyillesi.
Rakkautesi olkoon meissä se voima,
joka voittaa
pimeyden vallat kansassamme.
Herra Jeesus Kristus,
kaiken voimme Sinun kauttasi,
siihen me uskomme.
Armahda meitä.
Amen.
Rukous kansamme puolesta
Taivaallinen Isämme,
katso armossasi kansamme puoleen.
Sinä olet luonut sen
ja rakastat sitä.
Sinä näet , että se on
mitä suurimmassa vaarassa.
Siksi rukoilemme Sinua: Herra,
auta meitä hädässämme
äläkä anna meidän hukkua.
Lahjoita kääntymys
synnin ja laittomuuden teiltä,
jotka johtavat kansamme tuhoon.
Herra armahda meitä.
Herra Jeesus Kristus,
ilman sinua olemme voimattomia
hävittäviä voimia vastaan,
jotka tulvivat kansamme yli
ja myrkyttävät sen.
Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi
pahuuden henkivaltoja vastaan,
joiden vaikutukset
ovat joka päivä sanoin ja kuvin
julkisuudessa nähtävissä.
Herra, Sinä olet Golgatan ristillä
voittanut pimeyden vallat.
Niiden täytyy väistyä myös tänään,
koska ylistämme
Sinun nimeäsi niiden ylitse.
Tähän me uskomme,
sillä Sinä voit myös
meidän aikanamme varjella
ihmiset saatanalliselta eksytykseltä.
Herra, armahda meitä.
Auta meitä
Pyhän Henkesi kautta
ryhtymään omassa elämässämme
taisteluun syntiä vastaan
ja olemaan kestäviä loppuun asti.
Tee meidät
kansamme keskellä merkiksi
Sinun vapauttavasta armostasi.
Täytä meidät niin
Sinun rakkaudellasi,
että me tulemme kuuliaisiksi
Sinun käskyillesi.
Rakkautesi olkoon meissä se voima,
joka voittaa
pimeyden vallat kansassamme.
Herra Jeesus Kristus,
kaiken voimme Sinun kauttasi,
siihen me uskomme.
Armahda meitä.
Amen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.