Auttakaa,kalat voi huonosti

Kalat kuolee

Elikkä tässä vuodatus ja ongelma;akvaario perustettu viitisen kuukautta sitten,100litrainen akvaario kyseessä.Tehtiin kypsytykset akvaarioliikkeen ohjeen mukaan ja hankittiin kaloja vähitellen.Kaloina; 6 keltabarbia,10 punatetraa ,1imumonni,2 leväbarbia ,2 piikkisilmää ja 10 neontetraa.
Ollaan vaihdettu vettä osittain noin neljän viikon välein,(liikkeen ohjeen mukaan),noin 1/3 vedestä ja lapottu pohja samalla.Aluksi oli hieman ongelmaa liikaruokinnassa,että tajuttiin,ettei sitä oikeasti saa laittaa liikaa..(nyt ruokitaan 2krt vrk) kotitesteinä meillä on vaan ph testi ja nitriittitestit,jotka otettu väh kerta viikossa ja useamminkin,jos jotain erikoista,kuten nyt

.Eli tilanne on se ,että lauantaina käytiin ostamassa pari uutta kasvia ja sitten 6 kardinaalitetraa toisten kavereiksi.Pari tetraa on joutunut piikkisilmän ruuaksi aiemmin ja pari punatetraa on kuollut,ilmeisesti liiasta kloorista johtuen.Tämä klooriasia kuultiin vasta vähän aikaa sitten ja ruvettiin silloin laittamaan isompi määrä veden parannusainetta veden vaihdon yhteydessä.Eli nämä kaksi punatetraa kuoli siihen klooriin kait ja siitä on jo pari viikkoa.Lantai-iltana alettiin katsomaan,että kalat haukkoo henkeään siellä pinnalla,mitä eivät ole koskaan tehneet siis.Vaihdettiin sunnuntaina vesi uudelleen tai siis osa siitä ja lisäiltiin sitä ennen parannusainetta ja kun ei auttanut niin vesi vaihtoon.Kalat voi edelleen huonosti ja illalla parannusainetta lisää.Aamulla vastassa ol 6 kpl kardinaalitetraruumista,eli kaikki nämä uudet kalat kuolleet ja kaikki muutkin haukkoi henkeä.Alettiin sitten hetimiten vaihtamaan taas parin ämpärin verran vettä ja laitettiin käynnistysainetta liikkeen ohjeen mukaan ja veden parannusta.
Hetken näytti paremmalta,mutta nyt taas sama homma ja yksi uusi ruumis.Nitriitti testi oli eilen vähän koholla,mutta tänään se oli miltein normaali.Liikkeessä testasivat vielä sen meidän veden ja sen piti olla ok.Mitä ihmettä nyt voidaan tehdä?Nähän kuolee kaikki sinne kohta.Ja mistä tää voi johtua,kun ennen lauantaita voivat ok,lukuunottamatta niitä paria punatetraa siis.Olen jo lukenut,että monen mielestä tuo veden vaihto on liian harvoin ,mutta nuo eivät ennen ole tykänneet pahaa ja testit olleet siis ok.Lämpötila meillä on 25 c ja lamppu päällä 12 tuntia.Suodatin pestään jokaviikko haalealla vedellä.Jollain vinkkejä! Apua!!

1

293

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ;))

      Nyt suoraan voi sanoa: ÄLÄ LUOTA KAUPPIAASEESI!

      Sopan on teille myynyt, valitettavasti. Tuossa leväbarbit ja keltabarbit ovat aivan liian pienessä tilassa ja neon liian lämpimässä. Piikkisilmä ei ketään syö ellei sitten hävitä jo kuollutta ruumista.

      Ohjeet ovat 80-luvun tasolla, sillä nykytietämyksen mukaan vettä pitää vaihtaa puolet viikottain. Ja suodatinta ei ikinä saa pestä hanavedellä, vaan akvaarion omalla vedellä. Siitä kuolee hyvät bakteerit. Suodattimen pesua kannattaa muutenkin tehdä hillitysti, ei viikottain ellei imuteho ole lähtenyt.

      Et varmaan totuttanut kaloja kunnolla. Tiesithän, että kauppiaalla on velvollisuus korvata nuo kardinaalit.

      Osta vesitestit, liikkeeseen ei näköjään voi luottaa. Klooria ei enää suoraan hanaveteen laiteta oikeastaan missään ja siihen ei kalat nopeasti kuole. Nitriitti sen sijaan tosiaan voi viedä kalat nopeastikin. Teillä on altaassa jotain pahasti pielessä, mutta ilman vesiarvoja muita on mitään vaikea sanoa. Hanki tippatestit, PH, NO2, NO3, Kh ja Gh riittää hyvin.

      Sitten mene kunnolliselle foorumille ja tee sama aloitus sinne, saat miljoona kertaa asiantuntevampia vastauksia hetkessä. Tämän foorumin taso nyt ei ole hyvillä harrastajilla pilattu. Linkki akvaariofoorumille:
      http://www.aqua-web.fi/forum/

      Äh, olen niin väsynyt ettei aivot oikein kulje.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1387
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      75
      1200
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1117
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      672
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      25
      649
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe