Me kaikki elämme siis perisynnissä joka juontaa alkunsa puutarhan hyvän ja pahan tiedon puusta syötyihin hedelmiin ja joka johti kadotukseen iankaikkisesta elämästä.
Onko pyhimykseksi julistettu ihminen (maallisen tahon toimesta) näin ollen silti aina syntinen?
Onko pyhimykseksi julistettu ihminen (maallisen tahon toimesta) näin ollen silti aina syntinen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Perisynti on ihmisen keksitöä. Sen keksi setä nimeltä Augustinus. Mies, joka mm. hylkäsi rakkaansa ulkoisten paineiden takia ja meni naimisiin lapsen kanssa. Sama mies myös kuuli ääniä. Nykyisin hänen kaltaisensa olisi jossain laitoksessa.
Ei ei siis huolta. Iloitse rauhassa ainutkertaisesta elämästäsi ja ole hyvä ihmisille lähelläsi.
Perisynti on siis harhaoppi? Tätäpä ei wikipedia mainitse. Olisiko syytä?
"Perisynti on siis harhaoppi? Tätäpä ei wikipedia mainitse. Olisiko syytä?"
Harhaoppia tai "oikeaa" oppia ovat juuri ne joita suuret kirkkoisät ovat suuressa viisaudessaan milläkin vuosisadalla sellaiseksi nähneet hyväksi julkistaa. Ne eivät siis ole mikään absoluuttinen totuus vaan erehtyväisten ihmisten tulkinta.
Pitkälle pääsee kun ymmärtää että uskonnoissa ei tärkeintä ole joidenkin ikivanhojen ohjeiden tarkka noudattaminen tai tulkinta vaan elämän eläminen niin että se on itselle ja lähimmäisille mahdollisimman hyvää ja onnellista.
Kiitos Sinulle isä!