Suomenkieli Ruotsissa ja päinvastoin!

Olen asunut Ruotsissa maaliskuussa 1976 lähtien.Ensimmäinen työpaikka oli kahvitehdas Tukholman saaristossa ja sen jälkeen itse omaan ammattiini telakalle Finnboda varville.Jo ensimmäisenä päivänä kahvitehtaalla otaksuin Suomirasisteja ja vielä pahempia.Kun en osannut ruotsia oli pakko vastata suomeksi mutta silloin "PRATA INTE FINSKA"!!!! Älä puhu Suomea! Turpa tukkoon ja ei SUOMEA?Minä joka olin lähtenyt vain päivää aikaisemmin Kuopiosta olin peloissani!!Finnbodavarvilla meni paremmin kun meitä Suomalaisia oli 500 ukkoa noin 700 sadasta yhteensä.Siellä ei hurrit uskaltanut kovitella mutta meillä suomalaisilla ei ollut minkäänlaisia laillisia oikeuksia esim.äänestää liittovaaleissa vaikka siellä joku Heistola oli äänestättävissä.Rasismi oli jokapäiväinen myös telakalla.Sen kuuli ja haistoi! No, päivät menivät ja tuli selvemmäksi että me Suomalaiset olemme paskakansaa ruotsinkielisten keskuudessa.Jos menit ravintolaan niin et saanut puhua Suomea vuonna 1986.ja vielä tänäkin päivänä!Jos pääsit johonkin ravintolaan vahingossa niin jos joku ruotsalainen ilmoitti että Suomea puhutaan FINNINAAMAN pöydässä oli samalla kuin ulos ja paskainen nauru päälle!Väitän että RUOTSI on rasistinen Suomalaisille tänäkin päivänä vaikka ns. "nollrasism" kampanjat ovat käytössä. Otaksunkin että otan samanlaiset kansalliset ohjat käsiini jotka rasisteille on annettu ja se hyväksytty varsinkin kun olen vierailulla Suomessa!
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Petu kirjoitti:

Olen asunut Ruotsissa maaliskuussa 1976 lähtien.Ensimmäinen työpaikka oli kahvitehdas Tukholman saaristossa ja sen jälkeen itse omaan ammattiini telakalle Finnboda varville.Jo ensimmäisenä päivänä kahvitehtaalla otaksuin Suomirasisteja ja vielä pahempia.Kun en osannut ruotsia oli pakko vastata suomeksi mutta silloin "PRATA INTE FINSKA"!!!! Älä puhu Suomea! Turpa tukkoon ja ei SUOMEA?Minä joka olin lähtenyt vain päivää aikaisemmin Kuopiosta olin peloissani!!Finnbodavarvilla meni paremmin kun meitä Suomalaisia oli 500 ukkoa noin 700 sadasta yhteensä.Siellä ei hurrit uskaltanut kovitella mutta meillä suomalaisilla ei ollut minkäänlaisia laillisia oikeuksia esim.äänestää liittovaaleissa vaikka siellä joku Heistola oli äänestättävissä.Rasismi oli jokapäiväinen myös telakalla.Sen kuuli ja haistoi! No, päivät menivät ja tuli selvemmäksi että me Suomalaiset olemme paskakansaa ruotsinkielisten keskuudessa.Jos menit ravintolaan niin et saanut puhua Suomea vuonna 1986.ja vielä tänäkin päivänä!Jos pääsit johonkin ravintolaan vahingossa niin jos joku ruotsalainen ilmoitti että Suomea puhutaan FINNINAAMAN pöydässä oli samalla kuin ulos ja paskainen nauru päälle!Väitän että RUOTSI on rasistinen Suomalaisille tänäkin päivänä vaikka ns. "nollrasism" kampanjat ovat käytössä. Otaksunkin että otan samanlaiset kansalliset ohjat käsiini jotka rasisteille on annettu ja se hyväksytty varsinkin kun olen vierailulla Suomessa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu