Poikkeava sexi on perverssiä?

Perversio sana tulee latinan sanasta pervertere, joka tarkoittaa turmeltua sekä kääntyä väärään suuntaan. Sana perversio tarkoittaa väärää, eli ei sitä mikä on luonnollista ja oikeaa. Nykyään perversio sana tarkoittaa väärää tilaa tai toimintaa, väärää ja epäluonnollista seksin harjoittamista sekä väärää käyttäytymistä.
2490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Olemme vain askeleen päässä siitä pisteestä kun pedofiilit aloittavat oikeuksiensa vaatimisen vedoten "noitavainoihin". Näinhän homojen oikeuksien vaatiminenkin alkoi 70-luvun USA:sta. Ja miksemme heille oikeuksia soisi? Onhan humanistisesti ajatellen epäoikeudenmukaista, että yksi synnynnäinen seksuaalinen suuntautuneisuus saa kaikki oikeudet, mutta toinen ei. Jos pedofiili voi osoittaa, että hänen esim. 11-vuotias puolisonsa on rakastunut häneen, ja avioliittopäätös on yhteisesti toivottu, pitää ilmanmuuta tällaiset parit saada vihkiä avioliittoon siinä missä muutkin synnynnäisesti seksuaalisesti poikkeavat parit. Mielestäni ei myöskään esim. naisen ja koiran, tai esim. äidin ja pojan välistä avioliittoa saa kieltää. Se olisi rasismia. Mikä etuoikeus homoseksuaaleilla on muihin synnynnäisiin seksuaalisiin suuntautumisiin verrattuna???

Äänestä
  • Me ei olla kukaan oikeita henkilöitä tekemään tuommoisia
    päätöksiä , Mutta ei ole teilläpäinkään koska kaikkien on
    muistettava että kuka syntiä tekee , se siitä kärsii eikä
    toiset , tämä on minun motto , .

    en vielä ymmärrä mitä tasarvo vaikuttaa tässä , eiköhän
    se asia että rikoksen tekijä ei voi vaatia lainkaan korvausta
    ja synnin tekijä saa armosta synnin anteeksi jos saa, sillä
    kaikkia ei anneta ,esim. pilkaa Pyhää Hengeä kohti. .

    Kannatta miettiä onko asillisessa viestissä jo sellaisia osia
    ja vaikutuksia , olkaa varovaisia , varokaa kaikkea. .

    Äänestä

  • Alaikäraja pitäisi ottaa Raamatusta!

    Mitäs se Raamattu seehen asiaan sanookaan?

    Äänestä

  • aloittajalle,! miksi usan käyttäytyminen vaikuttaa Suomessa mitään .
    ainakaan se ei voi muuta kuin koettaa matkia mutta se ei tarvitse ,
    olla edes verrattavaa asiaa

    toiseksi tuon 11 vuotiaan käyttäytyminen siis miehen , on pedofiiliaa .
    eikä mitään perheen perustusta. oikeuteen vain ..sehän on ankaara synti .

    Sitten edellen puhut synnynnäisistä , ei sellaisia olekkaan että joku
    olisi synnynäinen jotakin , se on niin että murros iässä luodaan se
    seksuaalinen aines , silloin vasta ei synnynäisenä .

    taidat olla per. kun puhut naisesta ja koirasta ..

    Äidistä ja poijasta saat hyvän esimerkin kun luet Paavalin kirjeen
    1 Kor 5:1-5 . on tapaus sukurutsaisen kohtalosta. .

    Äänestä

MIstä tuollaiset puheet tulevat, "synnynnäinen seksuaalinen suuntaus"?

Itselläni on viisi aikuista lasta ja 8 lastenlasta. Tytöt ovat tyttöjä ja pojat on poikia. Mielenkiinnon kohteet alkavat valikoitua jo alle kaksi vuotiaina.

Seksuaalivietti ei sen sijaan herää syntyessä kenellekään, se on aivan selvä asia. Kaikenlaisia paskanjauhajia täällä joukossamme häslää.

Äänestä
  • onko tuommoisella tyrannilla heterolapset?

    Äänestä

  • emme painu, olemme. kirjoitti:

    onko tuommoisella tyrannilla heterolapset?

    Niin vastaa sinä tyranni millaiset lapset sinulla on!

    Äänestä

  • emme painu, olemme. kirjoitti:

    onko tuommoisella tyrannilla heterolapset?

    voidaan ihmetellä..

    Äänestä

  • runkar ei sankar kirjoitti:

    voidaan ihmetellä..

    siis jessus pell....

    Äänestä

  • sonni kone kirjoitti:

    siis jessus pell....

    Joka härjillä ajaa se härjistä puhuu. Sonni on sonni. Rengas nenään ja navettaan siitä pullikoimasta.

    Äänestä

Jumalan Sanan mukaan niin homous, pedofilia, kuin eläimiin sekaantuminenkin ovat syntiä. Eli joka tuollaista tekee, ei voi olla uudestisyntynyt Kristuksen oma. Mutta syntiä on myös valehtelu, varastaminen, itsekkyys, toisista pahan puhuminen, jne. Nämä kaikki synnit, MYÖS nuo ensin mainitut saadaan kuitenkin anteeksi, kun tehdään niistä parannus, hyljätään sisällä asuva MINÄN-peto, ja otetaan elämän Herraksi Jeesus Kristus.
Emme me Kristityt tuomitse edes ateistia, homofiilia taikka pedofiilia. Me rukoilemme KAIKKIEN syntisten puolesta, että he katuisivat ja tekisivät parannuksen. Ei Jumala halua meidän syntejämme laskea, vaan ANTEEKSIANTAA ne. Kunhan otamme anteeksiannon vastaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Äänestä
  • Juuri näin.

    Hepr. 13:4 Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.

    Äänestä

  • tuomio on Jumalan kirjoitti:

    Juuri näin.

    Hepr. 13:4 Avioliitto pidettäköön kunniassa kaikkien kesken, ja aviovuode saastuttamatonna; sillä haureelliset ja avionrikkojat Jumala tuomitsee.

    Jumala armahtaa. Tänäänkin ei palelluta pakkasta - 27astetta.

    On aivan väärin sanoa Jumalan tuomioista.
    Jumala on hyvä.
    Jumala on armahtava
    Jumala on suojeleva
    Jumala on auttaja
    Jumala on salliva
    Jumala on ohjaava
    Jumala on kuunteleva
    Jumala on aina vierellämme jos vain käännämme katseemme häneen.

    Äänestä

Allah vihaa, Jumala on Rakkaus.
Allah tuomitsee, Jumala on anteeksianto.
Allah kostaa, Jumala on armahtava.
Allah käskee tappamaan, Jumala käskee rakastamaan.
Allah vihaa Israelia, Jumala rakastaa Israelia.
Allah määrää tuomiovallan ihmiselle (sharia laki), Jumalalla on kaikki Valta.
Allah on ilmaissut itsensä ainoastaan kuolevaisen (Mohammed) kautta, Jumala oman itsensä kautta Jeesuksessa sekä Pyhässä Hengessään.
- Allah ei ole sama kuin Juutalais-Kristillinen Jahwe-Luoja-Jumala. Jos on vain yksi Jumala, herää kysymys: Mikä Allah sitten oikeasti on?

Äänestä
  • Bwana1 vastaus: Allah on epäjumala.

    Äänestä

  • Kerronpa teille lapseni , kuinka kaunis on taivahan enkeli , ...

    Tuo alku on jostakin lasten virrestä , mutta jatkoa en muista nyt,
    Paavali Mainitsee Room. 8:38-39. Olen varma siitä, ettei kuolema ,
    eikä elämä , eivät ennkelit , eivätkä henkivallat , ei mikään nykyinen
    eikä mikään tuleva , eivätkä mitkään voimat , ei korkeus eikä syvyys,
    eimikään luotu voi erottaa voi erotta meitä Jumalan rakkaudesta , joka
    on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa , meidän Herrassamme . .

    Joh. 6:37-40.
    Jeesus sanoo: "Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa , tulevat minun luokseni ,
    ja sitä joka luokseni tulee , minä en aja pois . Enhän minä ole tullut taiva-
    asta tekemään oman tahtoni mukaan , vaan täyttämään lähettäjäni tahdon .
    Ja lähettäjäni tahto on , etten minä anna yhden niistä , jotka jotka hän on uskonut haltuuni , joutua hukkaan , vaan cviimeisenä päivänä herätetään
    heidät kaikki . Minun Isäni tahtoo , että jokaisella , joka näkee Pojan ja us-
    koo häneen , on ikuinen elämä . Viimeisenä paivänä minä herätän hänet".

    Äänestä

Kaksi ääripäätä.

Islam hyvät ihmiset------------------------------------------------terroristit

Krisrityt hyvät ihmiset------------------------------------lestdiol.lasten raiskaajat.

Äänestä

Hyvää ihmistä ei ole olemassa.

Äänestä

Ei olekkaan , vaan kaikki on poislangenneet , ja osallisia jokikiseen syntiin
siksi sitää muistaa "älä vakehtelen " sana joka joka l'hentelee ,, tuota Hyvaa ihmistä ei ole olemassakaan , vaan kaikki on katumuksen asainneet .

Yksi ihminen oli hyvä JEESUS KRISTUS SILLOINKUN HÄN OLI IHMINEN .
Kyllä hän nytkin on hyvä , mutta Hän onkin Jumala , ja tietää maailman
ajan lopun yms. yhtä lailla kuin ISÄ TAIVAINEN , JOKA ON LUVANNUT
asua meidän kanssa siinä valtakunnassa , jonka Hän luo sitten
kun Jeesus on tullut Viimeiselle tuomiolle ,, ensin Hän tulee
Öljymäen kautta ! Siitä oli jossakin evankeliumissa ..

Äänestä
  • Katsopa Mtti mitä Jeesus sanoi itse itsestään!!!

    Mark. 10:18 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.

    Jeesus siis OTTI päälleen kaikkien meidän syntimme.

    Fil. 2:5-8 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.


    Fil. 2:9-11 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

    xxxxxxxxxxxx

    Saas nähdä mihin asentoon ateistin suu vääntyy, kun hän Jeesuksen eteen polvistuneena tunnustaa Jeesuksen Herraksi?

    Äänestä

Kuule paimenkora Lassie, voitko sanoa sinä myös itsestäsi niin kuin Jeesus sanoi. Huomaat sitten itse, mihin asentoon suusi vääntyy kun joudut polvistumaan hänen etteensä ja huomaamaan, ettet ole yhtään mitään, kuin tyhjänpäiväinenhelvetin hevoskuski.

Äänestä

su; Ero on siinä, että Kristitty tunnustaa joka päivä Jumalalle syntisyytensä, ja elää joka päivä parannuksen teossa. Silti Kristittykin, siis armosta uudestisyntyneenäkin, tekee syntiä niin ajatuksin kuin teoinkin. Hän vain on sallinut Kristuksen syntyä sisälleen antamaan voiman torjua Sielunvihollisen hyökkäykset, ja elää syntien sovituksessa Isän kanssa. Kristitty elää jatkuvassa kiitoksessa Jumalalle Hänen tekojensa tähden, ja jatkuvassa rakkaussuhteessa Jumalaan Kristuksen uhrin ja ylösnousemuksen tähden. Kristitty, vaikkakin vielä maailmassa, elää silti Täydellisen Pyhyyden yhteydessä, koska sallii Täydellisen Pyhyyden Jeesuksessa Kristuksessa olla elämänsä Herra.

Siinä on suuri ero, arvon ateisti, jos uskallat verrata sitä omaan elämääsi, jossa mammona, kateus, katkeruus ja MINÄ hallitsevat kaikkia toimintojasi. Pyydän iänkaikkisen sielusi puolesta; Älä kadota sitä, vaan anna siitä syntyä iankaikkinen Henki, ottamalla Jumalan Pyhyys omaksi osaksesi Jeesuksen rakkauden myötä.
Se kannattaa. Et menetä mitään, mutta voitat itsellesi yliluonnollisen rauhan sekä ehtymättömän rakkauden. Ja kaikkein tärkeimmän; Ylösnousemuksen Kristuksessa, koska hän kuoli jo sinun syntiesi tähden, mutta myöskin ylösnousi sinun puolestasi Jumalan Armon tähden. Synnyt voittajaksi.

Äänestä

Kyllä kannattaa antaa elämänsä Herran haltuun...
Avata sydämensä Jeesukselle Kristukselle, ei tosiaankaan menetä mitään vaan saa ihanan rauhan ja levon kaikessa...tässä elämässä ja ikuisuudessa.

Herraa hyvää kiitämme iloiten ylistämme!

Jumalan Rauhaan ja Iloon...

Äänestä
  • Siinä tuli parin viestin verran vahvaa evankeliumin sanaa.

    Jeesus elää hallelujaa kiitos Jeesus! Voittajan puolella on turvallista elää, tuli vastaan mitä tuli.

    Kallis on Jeesuksen veren hinta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kura Pelli kirjoitti:

Perversio sana tulee latinan sanasta pervertere, joka tarkoittaa turmeltua sekä kääntyä väärään suuntaan. Sana perversio tarkoittaa väärää, eli ei sitä mikä on luonnollista ja oikeaa. Nykyään perversio sana tarkoittaa väärää tilaa tai toimintaa, väärää ja epäluonnollista seksin harjoittamista sekä väärää käyttäytymistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu