Puolivallaton leskimies ei katsonut tarpeelliseksi asettua presidenttiehdokkaaksi. Minusta hän teki silloin oivan päätöksen, sillä hänessä ei todellakaan ollut presidenttiainesta. Kun hänestä on nyt tullut puolivallaton ukkomies, voidaanko ajatella, että presidenttiainesta löytyisi nyt. Minusta tähän kysymykseen oikea vastaus on ei.
Otettakoon esimerkiksi suhtautuminen 1990-luvun lamaan ja laman jälkeiseen kasvuun. Aikoinaan Niinistö totesi, että ei koskaan eikä missään hallituksen talouspolitiikka ole ollut yhtä turmiollista kuin Suomessa juuri laman alla. Sittemmin Niinistö on muuttanut kantaansa siten, että Neuvostoliiton romahdus ja valuuttakurssiasiat olivat pääsyyllisiä.
Muistettakoon, että Väyrysen tohtorinväitöskirjan loppupäätelmää on naurettu joissakin piireissä noin kaksikymmentä vuotta. Nauru luonnollisesti alkoi vasta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto romahti. Suomessa esitettiin vuonna 1986 julkisesti hyvin perustein, että bilateraalikauppa Neuvostoliiton kanssa ajautuu ongelmiin. Tätä taustaa vasten Neuvostoliiton kaupan romahdus ei tullut yllätyksenä. Sen sijaan esimerkiksi presidentti Koivisto kertoi myöhemmin hämmästyneensä sitä, että Baltian maat itsenäistyivät käytännössä ampumatta laukaustakaan. Neuvostoliiton romahtaminen ei siksi ollut järkevästi ajatellen näköpiirissä, mutta - kuten edellä esitin - Neuvostoliiton kaupan romahtaminen oli näköpiirissä.
Suomen valuutan ulkoisen arvon suhteen tupeltajia oli useita, esimerkiksi Suomen Pankin pääjohtaja ja hallituksen kärkiministerit. 1990-luvun alussa tapahtuneet devalvaatiot eivät olleet virheitä, vaan ne olivat seurauksia 1980-luvun lopun suunnattomista talouspoliittisista virheistä. 1990-luvun alussa tapahtui kuitenkin kaksi olennaista virhettä. Vaikka myöhempi Sir Harri Holkeri tiesi tarkalleen Suomen tulevan tilanteen (muutoinhan hän ei olisi ottanut Esko Ahoon yhteyttä, jotta voisi kaataa syyt tämän ja tämän edustaman puolueen syyksi), hän ei tehnyt oikeaa ratkaisua. Tämä ratkaisu olisi ollut se, että hän olisi pitänyt puheen ja kertonut asioiden todellisen tilan ja eronnut pääministerin tehtävästä.
Toinen olennainen virhe oli se, että pääministeri Aho taipui Kullbergin ja Koiviston kerhon ihanteelliseen talouspolitiikkaan, vaikka tosiasiat vaativat toista. Koska Aho taipui, Teollisuuden Keskusliiton puheenjohtaja Casimir Ehrnrooth erosi tehtävästään. Kyllä Casse-setää olisi kannattanut uskoa. Tällöin olisimme voittaneet noin puoli vuotta laman niskan taittamisessa.
Niinistö puolustaa tiukkaa talouspolitiikkaa 1990-luvun lopulla. Todellisuudessa talouspolitiikka ei ollut tiukkaa, sillä nousukauteen kevennettiin verotusta, ja Suomen valtion velkaa ei saatu lyhennettyä riittävästi. Samalla hallitus osallistui tulopoliittisiin ratkaisuihin alentamalla palkkaverotusta, kunhan työmarkkinaosapuolet sopivat riittävän matalista palkankorotuksista. Tämän seurauksena valtion verokertymä siirtyi liiketoimintaa harjoittavien yhtiöiden tuloslaskelmiin ja kasvattivat osingonmaksuvaraa. Tällaista toimintaa voi hyvin kuvata toteamalla sen olevan puolivallatonta. Valtiohan luovutti päätösvaltaansa työmarkkinajärjestöille saamatta käytännössä korvausta vallan luovuttamisesta.
Otettakoon esimerkiksi suhtautuminen 1990-luvun lamaan ja laman jälkeiseen kasvuun. Aikoinaan Niinistö totesi, että ei koskaan eikä missään hallituksen talouspolitiikka ole ollut yhtä turmiollista kuin Suomessa juuri laman alla. Sittemmin Niinistö on muuttanut kantaansa siten, että Neuvostoliiton romahdus ja valuuttakurssiasiat olivat pääsyyllisiä.
Muistettakoon, että Väyrysen tohtorinväitöskirjan loppupäätelmää on naurettu joissakin piireissä noin kaksikymmentä vuotta. Nauru luonnollisesti alkoi vasta sen jälkeen, kun Neuvostoliitto romahti. Suomessa esitettiin vuonna 1986 julkisesti hyvin perustein, että bilateraalikauppa Neuvostoliiton kanssa ajautuu ongelmiin. Tätä taustaa vasten Neuvostoliiton kaupan romahdus ei tullut yllätyksenä. Sen sijaan esimerkiksi presidentti Koivisto kertoi myöhemmin hämmästyneensä sitä, että Baltian maat itsenäistyivät käytännössä ampumatta laukaustakaan. Neuvostoliiton romahtaminen ei siksi ollut järkevästi ajatellen näköpiirissä, mutta - kuten edellä esitin - Neuvostoliiton kaupan romahtaminen oli näköpiirissä.
Suomen valuutan ulkoisen arvon suhteen tupeltajia oli useita, esimerkiksi Suomen Pankin pääjohtaja ja hallituksen kärkiministerit. 1990-luvun alussa tapahtuneet devalvaatiot eivät olleet virheitä, vaan ne olivat seurauksia 1980-luvun lopun suunnattomista talouspoliittisista virheistä. 1990-luvun alussa tapahtui kuitenkin kaksi olennaista virhettä. Vaikka myöhempi Sir Harri Holkeri tiesi tarkalleen Suomen tulevan tilanteen (muutoinhan hän ei olisi ottanut Esko Ahoon yhteyttä, jotta voisi kaataa syyt tämän ja tämän edustaman puolueen syyksi), hän ei tehnyt oikeaa ratkaisua. Tämä ratkaisu olisi ollut se, että hän olisi pitänyt puheen ja kertonut asioiden todellisen tilan ja eronnut pääministerin tehtävästä.
Toinen olennainen virhe oli se, että pääministeri Aho taipui Kullbergin ja Koiviston kerhon ihanteelliseen talouspolitiikkaan, vaikka tosiasiat vaativat toista. Koska Aho taipui, Teollisuuden Keskusliiton puheenjohtaja Casimir Ehrnrooth erosi tehtävästään. Kyllä Casse-setää olisi kannattanut uskoa. Tällöin olisimme voittaneet noin puoli vuotta laman niskan taittamisessa.
Niinistö puolustaa tiukkaa talouspolitiikkaa 1990-luvun lopulla. Todellisuudessa talouspolitiikka ei ollut tiukkaa, sillä nousukauteen kevennettiin verotusta, ja Suomen valtion velkaa ei saatu lyhennettyä riittävästi. Samalla hallitus osallistui tulopoliittisiin ratkaisuihin alentamalla palkkaverotusta, kunhan työmarkkinaosapuolet sopivat riittävän matalista palkankorotuksista. Tämän seurauksena valtion verokertymä siirtyi liiketoimintaa harjoittavien yhtiöiden tuloslaskelmiin ja kasvattivat osingonmaksuvaraa. Tällaista toimintaa voi hyvin kuvata toteamalla sen olevan puolivallatonta. Valtiohan luovutti päätösvaltaansa työmarkkinajärjestöille saamatta käytännössä korvausta vallan luovuttamisesta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Halonen valittiin 2 kertaa niukin naukin alle 52%:n enemmistöllä. Muutama kerta Suomelle on valittu presidentti myös täpärästi vain 1 valitsijamiesvaalin enemmistöllä. On hyvä, että taas on vaihteeksi laaja yksimielisyys asiasta, ja Sauli valittaneen 2/3 enemmistöllä suorassa kansanvaalissa.
Kova sälli oli se Lipponenkin. Yhden saunaillan päätteeksi otti ja meni poistamaan varallisuusveron, jota kovin moni muu ei olisi ikinä uskaltanut poistaa.
Saunoiko ne Niinistön kanssa sen illan?
Ne oli saunonu monta iltaa.
Saulissa on ainesta kamreeriksi ja siinä kaikki. Haavistolle ääni.