Risteysten hiekottaminen aiheuttaa peräänajoja

Ensin kertomus eiliseltä.

Ajelin Helsingissä toisen auton perässä (noin 30 metriä väliä, alle 40 km/h nopeutta) lumisella ja liukkaalla pikkutiellä. Saavuimme risteykseen, jossa tämä edellämenijäni päättää pysähtyä päästääkseen vasemmalta tulevan menemään ensin. Päätös hieman yllättää minua, mutta ongelmaa ei ole, koska etäisyys on vallan riittävä itsellänikin pysähtymiseen...

...paitsi ettei se ollut. Syykin selvisi, kun väistin tämän pysähtyneen auton vierelle. Viimeiset viisi metriä ennen risteystä oli hiekoitettu, kenties jalankulkijoiden liikkumisen parantamiseksi. Tästä johtuen tuolla viidellä metrillä auto pysähtyi kuin seinään, verrattuna edeltävään tieosuuteen.

Jäin miettimään, kuinka paljon peräänajoista johtuu siitä, että risteysalueelle on lisätty pitoa hiekoituksella. Hiekoittamista ei varmaan sinänsä voi kieltämäänkään mennä, mutta olisikohan järkäe miettiä hiekan levittämistä hieman laajemmalle alueelle, ja kuinka se voitaisiin suorittaa.

Ennen kuin tämän palstan neropatit ennättävät, myönnän kyllä ajaneeni liian lähellä edellämenijää tuossa tilanteessa. Liukkaus yllätti... :)
12141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Niin, sulla taitaa olla kitkarenkaat, muistaakseni?, nastarenkailla olisi pysähtynyt kuten hiekoitetulla osuudella, siksi sitä hiekkaa laitetaan, että kitkarenkailla pääsee liikkeelle siitä risteysestä.

Äänestä
  • Näin juuri, nastarenkailla ajavat eivät tarvitse suolahiekka sekoitusta.
    Keitähän tuo rotta tuolla neropatti nimikkeellä mahd. tarkoittaa, muita kuin itseään.

    Äänestä

  • Hyvä teoria, mutta valitettavasti alla oli vaimon auto ja siinä nastarenkaat... :)
    Vaimo ei tykkää kitkarenkaista ja takavedosta. Vielä ei ole selvinnyt miksi.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Hyvä teoria, mutta valitettavasti alla oli vaimon auto ja siinä nastarenkaat... :)
    Vaimo ei tykkää kitkarenkaista ja takavedosta. Vielä ei ole selvinnyt miksi.

    Buahhahhaaaah, et sitten muuta keksinyt, buahhaaaahhaaaah. Koskas golhvi on ollut takavetoinen.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Hyvä teoria, mutta valitettavasti alla oli vaimon auto ja siinä nastarenkaat... :)
    Vaimo ei tykkää kitkarenkaista ja takavedosta. Vielä ei ole selvinnyt miksi.

    Selitysten mestari!

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Hyvä teoria, mutta valitettavasti alla oli vaimon auto ja siinä nastarenkaat... :)
    Vaimo ei tykkää kitkarenkaista ja takavedosta. Vielä ei ole selvinnyt miksi.

    Eli sallit vaimosi ajavan vaarallisella rengastuksella, kun ei "tykkää takavedosta ja kitkasta", käy apteekissa ;)), haittaakse? vitsi vitsi.

    Äänestä

  • nämä rengasasiantuntijat taas yrittävät päteä. Kitkoilla ei ole ollut mitään ongelmia risteyksissä eikä missään muuallakaan. Ainoat "tilanteet" ovat olleet niitä, kun nastapelle meinaa tulla takakontista sisään. Helvetinmoinen raapimisääni vaan kuuluu takaa ja peileistä voi huomata miten lähellä peräänajo oli.

    Äänestä

  • täällä- kirjoitti:

    nämä rengasasiantuntijat taas yrittävät päteä. Kitkoilla ei ole ollut mitään ongelmia risteyksissä eikä missään muuallakaan. Ainoat "tilanteet" ovat olleet niitä, kun nastapelle meinaa tulla takakontista sisään. Helvetinmoinen raapimisääni vaan kuuluu takaa ja peileistä voi huomata miten lähellä peräänajo oli.

    Kyllä on ollu täällä etelä-Suomessa ihan v**un liukasta kitkoilla, jatkuvasti tiet jäässä. Ei sovi kitkat etuveto japsiin.

    Äänestä

  • janipetteri kirjoitti:

    Eli sallit vaimosi ajavan vaarallisella rengastuksella, kun ei "tykkää takavedosta ja kitkasta", käy apteekissa ;)), haittaakse? vitsi vitsi.

    no rottahan suuttuu jos sille sanoo toivovansa, ettei sen perhe kuole liikenteessä. aika synkkää.

    Äänestä

>>>>Jäin miettimään, kuinka paljon peräänajoista johtuu siitä, että risteysalueelle on lisätty pitoa hiekoituksella.

Pikkujuttu verrattuna kylkikolariin tai jalankulkijaan törmäämiseen. Hitaampi ajonopeus seuraavalla kerralla niin et joudu moiseen tilanteeseen. Kesällä tuo nopeus voi olla ok.

Äänestä

Hiekoitus ei aiheuta kolaria. Sen aiheuttaa auton kuljettaja.

Hiekoitus parantaa liikkumisolosuhteita erityisesti jalankulkijoille, mutta myös jonkin verran muille liikkujille näillä säillä kun suolaa ei enää kannata käyttää.

Uutisista voi sitten lukea, miten tämän päivän keli vaikuttaa autoilijoihin erityisesti Etelä-Suomessa. Siellä se lumisade aiheuttelee ojaanajoja...

Äänestä

Jouduit siis nastarenkailla tuohon tilanteeseen. Eikä viime aikoina ole edes ollut liukasta. Tuskin tuo hiekasta johtui, oma valppautesi herpaantui, eikä nastarenkaat sentään kesää tee, vaikka moni tuntuu niin väittävän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


The_Rat kirjoitti:

Ensin kertomus eiliseltä.

Ajelin Helsingissä toisen auton perässä (noin 30 metriä väliä, alle 40 km/h nopeutta) lumisella ja liukkaalla pikkutiellä. Saavuimme risteykseen, jossa tämä edellämenijäni päättää pysähtyä päästääkseen vasemmalta tulevan menemään ensin. Päätös hieman yllättää minua, mutta ongelmaa ei ole, koska etäisyys on vallan riittävä itsellänikin pysähtymiseen...

...paitsi ettei se ollut. Syykin selvisi, kun väistin tämän pysähtyneen auton vierelle. Viimeiset viisi metriä ennen risteystä oli hiekoitettu, kenties jalankulkijoiden liikkumisen parantamiseksi. Tästä johtuen tuolla viidellä metrillä auto pysähtyi kuin seinään, verrattuna edeltävään tieosuuteen.

Jäin miettimään, kuinka paljon peräänajoista johtuu siitä, että risteysalueelle on lisätty pitoa hiekoituksella. Hiekoittamista ei varmaan sinänsä voi kieltämäänkään mennä, mutta olisikohan järkäe miettiä hiekan levittämistä hieman laajemmalle alueelle, ja kuinka se voitaisiin suorittaa.

Ennen kuin tämän palstan neropatit ennättävät, myönnän kyllä ajaneeni liian lähellä edellämenijää tuossa tilanteessa. Liukkaus yllätti... :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu